Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry (SAJL) on suomalaisen amerikkalaisen jalkapallon valtakunnallinen lajiliitto. Se on perustettu vuonna 1979 ja se on lajin Euroopanliiton EFAF:n, Maailmanliiton IFAF:n ja Suomen Olympiakomitean jäsen.

Pikafaktoja Aiheesta muualla ...
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto
Thumb
Perustettu 1979
Kotipaikka Helsinki, Suomi
Toiminnanjohtaja Mika Heinonen (2021–)[1]
Puheenjohtaja Roope Noronen
Aiheesta muualla
sajl.fi
Sulje

Suomen miesten maajoukkue on voittanut amerikkalaisen jalkapallon Euroopan mestaruuden viisi kertaa (1985, 1993, 1995, 1997, ja 2000). Suomen naisten maajoukkue on voittanut kaikki järjestetyt Euroopan-mestaruuskilpailut (2015 ja 2019) ja saanut pronssia maailmanmestaruuskilpailuissa kolmesti (2010, 2013, 2022).[2]

Liiton puheenjohtaja on Roope Noronen.

Historia

Thumb
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton entinen tunnus

Amerikkalainen jalkapallo saapui Suomeen 1970-luvulla. Yhdysvalloissa vaihto-oppilaina käyneet nuoret ryhtyivät harrastamaan lajia ja perustivat seuroja. Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto perustettiin 1979, ja seuraavana vuonna pelattiin ensimmäisen kerran Suomen mestaruudesta. Loppuottelun nimeksi vakiintui 1980-luvulla Vaahteramalja. Pääkaupunkiseudun joukkueet ovat hallineet Vaahteraliigaa, mutta mestaruus on mennyt myös Seinäjoelle (2001), Turkuun (2003), Porvooseen (2005–2010, 2023) sekä Kuopioon (2020–2022).[3]

Kilpailujärjestelmä

Miehet

Kaudella 2022 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liiton alaisuudessa pelataan miesten sarjoja viidellä tasolla[4]:

Vaahteraliigasta II-divisioonaan kentällä pelataan IFAF:n hyväksymillä säännöillä, jotka ovat pienin muutoksin Yhdysvaltojen NCAA-tason säännöt, kun taas III-divisioonassa kentällä on seitsemän pelaajaa ja kenttä on lyhyempi (80 jaardia).[5]

Naiset

Naisten sarjoja pelataan kolmella sarjatasolla

  • Naisten Vaahteraliiga (Kuusi joukkuetta)
  • Naisten I-divisioona (Kuusi joukkuetta)
  • Naisten II-divisioona (Kolme joukkuetta)

Naisten sarjoissa pelataan samoilla säännöillä, kuin miesten sarjoissa, mutta pallo on pienempi. [6]

Juniorit

Kaudella 2022 pelataan seuraavilla junioritasoilla[7]:

  • U20
  • U17
  • U15
  • U13
  • U11
  • U9

Korkeakoulusarja

Kaudella 2022 korkeakoulusarjassa pelaa yhteensä viisi joukkuetta. Lappeenranta Wildmen, Wasa Dogs, Tampere Mahti Cocks, UTU Beaverhunters Turku ja Aalto Predators Espoo[8].

Hall Of Fame

Suomen amerikkalaisen jalkapallon Hall of Fame[9] on vuonna 2004 SAJL:n perustama kunniagalleria. Sen tarkoituksena on kunnioittaa ja tuoda esiin lajin parissa vuosien varrella ansioituneita henkilöitä. Hall of Fame -jäsenyys on mahdollista saavuttaa niin pelikentällä kuin sen ulkopuolella tehdyn työn tuloksena. Jäsenyys voidaan myöntää kenelle tahansa lajin parissa toimineelle, jolla on riittävä liittymäkohta suomalaiseen amerikkalaiseen jalkapalloon. [10]

Ensimmäisenä ei-suomalaisena jäsenenä Hall of Fameen nimettiin Ken Meyer syyskuussa 2014.

Hall Of Famen jäsenet

Lisätietoja #, Nimi ...
#NimiHOF-jäseneksi
1Juha-Mikko Hämäläinen2004
1Matti Lindholm2004
1Jari Närhi2004
1Juha Pinomaa2004
1Ari Tuuli2004
6Juha Liedes2005
7Risto Luostarinen2005
8Harri Kaasinen2005
9Heikki Jäättelä2005
10Juha Vuopio
11Markku Rannema
12Tuomas Heikkinen2008
13Janne Kilpeläinen2010
14Sami Alalampi2010
15Jukka-Pekka Nummi2010
16Ari Ollila2010
17Lauri Nieminen2012
18Petrus Penkki2013
19Sami Porkka2013
20Ken Meyer2014
21Michael Quarshie2014
22Marko Vartiainen2015
23Klaus Alinen2015
24Keijo Kaurissaari2015
25Seppo Evwaraye2016
26Mika Eloranta2017
27Timo Blomqvist2017
28Janne Salonen2018
29Pentti Ervelius2018
30Esa Kiiskinen2019
31Jorma Hytönen2019
32Sauli Kippola2019
33Juha Salo2020
34Aarno Sjöblom2020
35 Miikka Riionheimo 2021
36 Ville Tarvainen 2021
37 Jenni Wahlberg 2021
38 Jarmo Lahti 2022
39 Juha-Markus Laitila 2022
Sulje

Talous

Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto on saanut vuosina 2018–2023 Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustusta liikuntaa edistävien järjestöjen toimintaan yhteensä noin 1 021 000 euroa. Vuosittainen tuki on ollut vuodesta 2023 lähtien 190 000 euroa.[11]

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

Wikiwand in your browser!

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.

Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.