Säkkijärven polkka on tunnettu suomalainen polkka, joka koostuu alun perin kolmesta Säkkijärven seudulta peräisin olevasta kansansävelmästä.[1] Kappale on harmonikansoittajien perusohjelmistoa. Laulun levytti ensimmäisenä norjalais-amerikansuomalainen harmonikansoittaja Willy Larsen 1928, mutta tunnetuksi sen ovat tehneet eritoten Vili Vesterisen ja Lasse Pihlajamaan levytykset.
Polkan melodiaa oli soitettu ainakin jo 1800-luvun lopulla Karjalankannaksella, jolloin sillä ei ollut vielä nimeä. Sieltä se tarttui monen tuon ajan harmonikansoittajan ohjelmistoon. Polkkaa olivat soittaneet enimmäkseen Säkkijärveltä olleet pelimannit "muistin rajoista saakka", ja kappale sai tästä nimen Säkkijärven polkka. Melodiassa on yhtäläisyyksiä joihinkin länsivenäläisiin ja puolalaisiin tanhusävelmiin. "Säkkijärven kanttorina toiminut kirkkomuusikko Primus Leppänen (1872–1934) kirjoitti polkan nuotit paperille, merkiten sen tunnollisesti kansansävelmäksi. Hän tarkoitti polkkanuoteillaan orkesterikappaletta, mutta tanssisävelmäksi se muodostui." Näin kertoi säkkijärveläinen opettaja Väinö Seppä.[2]
Aluksi polkan melodia oli kaksiosainen[1], mutta pelimannit lisäsivät siihen osia, jotka tunnemme tämän päivän versiosta. Tällä tavoin esitetty melodia muodostui vähitellen versioksi, jolla Säkkijärven polkka tänään tunnetaan ja eniten soitetaan.
Väinö Kähärä ja Willy Larsen
Toivo Tammisen mukaan tärkeässä roolissa polkan synnyssä on ollut säkkijärveläinen pelimanni Väinö Kähärä, joka yhdisti kolme kotiseudultaan kuulemaansa polkkaa yhdeksi kokonaisuudeksi. Muutettuaan Yhdysvaltoihin 1927 Kähärä meni New Yorkissa norjalais-amerikansuomalaisen harmonikansoittaja Willy Larsenin oppilaaksi, jolle Kähärä vastapalvelukseksi soittotunneista opetti suomalaisia tanssikappaleita. Ensimmäisenä Säkkijärven polkan levytti siten Willy Larsen omana sovituksenaan New Yorkissa lokakuussa 1928 nimellä Säk'järven polkka Columbia Records -levy-yhtiölle pianoharmonikalla.[1]
Viljo Vesterinen
Viljo Vesterinen levytti kappaleen neljästi. Ensimmäinen Vesterisen tekemä levytys tapahtui jo 1930 Suomi Jazz Orkesterin kanssa. Levytys ei ollut harmonikkasoolo, vaan laulun kertosäkeen lauloi Kurt Londen (salanimellä Ilmari Rae) R. R. Ryynäsen tekemän sanoituksen pohjalta. Lisäksi hän levytti sen vuonna 1939 Dallapé-orkesterin kanssa ja sotien jälkeen 1947 ja lopuksi yhdessä Lasse Pihlajamaan kanssa 1952.[1]
Vuoden 1930 levytyksessä ei Tammisen mukaan ollut mukana kaikkia nykyisiä osia, kuten ei muissakaan tuon ajan levytyksissä. Vesterisen on arveltu kuulleen Larsenin levyttämän versio 1930-luvun alussa ja kehitelleen sovitusta edelleen itselleen sopivammaksi, jolloin Vesterisen myöhemmistä levytyksistä tulikin pidempiä ja useampiosaisia versioita.[1]
Kaikkein tunnetuin ja historiallisin on 17. kesäkuuta 1939 tehty levytys entisten Dallapé-orkesterin jäsenten kanssa. Äänitys tapahtui Helsingin Saksalaisen koulun juhlasalissa. Levytyksestä tuli paitsi Viipurin pelastaja, myös kaikkien aikojen tunnetuin esitys Säkkijärven polkasta.
Jatkosodassa venäläiset sijoittivat Viipuriin radiomiinoja, jotka oli viritetty laukaistavaksi tietyllä taajuudella. Miinat räjähtivät niiden koneiston tietyn osan jouduttua resonanssiin, jos radiotaajuudella soitettiin tietty kolmisointu: jokaisessa miinassa oli kolme äänirautaa, jotka värähtelivät tietyillä, kullekin miinalle yksilöllisillä taajuuksilla. Heti Viipurin valtauksen jälkeen suomalaiset ihmettelivät kummallisia miinojen räjähtämisiä. Aluksi pioneerit epäilivät niiden olevan aikalaukaistavia miinoja. Elokuun 28. päivänä 1941 pioneerit, osaston johtajana Lauri Sutela[3], löysivät kumipusseihin paketoituja laukaisulaitteita Antreasta Kuukaupin sillan alle asennetusta 600 kg räjähdepanoksesta. Pioneerit toimittivat nuo laitteet kiireesti Päämajaan Mikkeliin, joka toimitti ne Viestiosastolle. Viestiosasto määräsi insinöörikapteeni (sittemmin professori) Jouko Pohjanpalon kiireesti viemään ne Helsinkiin ja Yleisradion avustuksella ne purettiin, tutkittiin ja toiminta selvitettiin. Sittemmin todettiin, että miinoja oli sijoitettu eri puolille kaupunkia.[4] Suomalaiset saivat miinojen paikkoja selville Neuvostoliitosta vangituilta neuvostosotilailta.
Pääesikunta sai 1. syyskuuta Yleisradiolta käyttöönsä yhden lähetysauton, joka ajettiin Viipuriin. Sillä voitiin lähettää miinojen kantoaallolla olevaa lähetystaajuutta. Kyseinen auto oli Nuijamaan auto Oy:ltä otettu REO 2L 4 210 Speedwagon. Autoa käytti N. Sauros.[5]
Levyksi valittiin auton levykokoelmasta Säkkijärven polkka. Niinpä vihollisen tavoitteen estämiseksi ruvettiin soittamaan Säkkijärven polkkaa – ja nimenomaan Vesterisen levyttämää versiota – yhtä soittoa, ilman taukoja, jotta vihollisen käyttämä kolmisointujen taajuus saatiin "sekoitettua" käyttökelvottomaksi. Syyskuun 4. päivänä huomattiin, että neuvostojoukot lähettivät jatkuvasti kolmisointuaan samalla lähetystaajuudella. Näin alkoi taistelu radioaalloilla. Tätä lähetystä jatkettiin yhtäjaksoisesti kolme vuorokautta, kunnes Aunuksesta saatiin toinen auto Viipuriin.[6] Tällä välin oli purettuja laukaisimia tutkittaessa huomattu, että neuvostojoukoilla oli kolmella eri radiotaajuudella toimivia radiomiinoja. Suurena pelkona oli, että lähetysautojen generaattoreita pyörittävät polttomoottorit hajoavat ja siksi armeija tilasi pikaisesti Helvarilta lisää 50 watin lähettimiä[7], jotka toimitettiin jo 9. syyskuuta 1941. Näillä sitten lähetettiin häirintälähetyksiä 2. helmikuuta 1942 saakka.[8] Armeija oli laskenut, että miinojen akut ja paristot tyhjenivät viimeistään kolmen kuukauden kuluessa.
- Willy Larsen (Säk'järven polkka, harmonikkasoolo + kitara, Columbia, 3092-F-22086-F-16169, lokakuu 1928, New York – Ensilevytys)
- Suomi Jazz Orkesteri (Säk'järven polkka, harmonikka: Viljo Vesterinen, laulu: Ilmari Rae, san. R. R. Ryynänen, His Masters Voice, A.I. 1155, 28. toukokuuta 1930, Helsinki)
- Viljo Vesterinen ja Dallapé-orkesteri (sov. Eero Lindroos, Odeon, A 228529 b, 17. kesäkuuta 1939, Helsinki)
- Viljo Vesterinen ja Electro-orkesteri (sov. Alvar Kosonen, Electro 4014 ja 4015, 4. marraskuuta 1947, Helsinki)
- Viljo Vesterinen ja Lasse Pihlajamaa (harmonikkaduetto + kitara ja basso, sov. Viljo Vesterinen, Cupol FC 5009 ja 4608, 26. maaliskuuta 1952)[1]
- Teemu Grönberg (salanimellä Teppo Raikko) ja sointu-orkesteri sov. tuntematon sointu 530 1943
- Jorma Ikävalko (sanoitus Reino Helismaa), Rytmi, 1953
- Lasse Pihlajamaa, Scandia, 1957
- Taito Vainio, Rytmi, 1959
- Heikki Laurila, Decca, 1963
- Henry Theel (sanoitus Reino Helismaa), Finnlevy, 1969
- Veikko Ahvenainen, PSO, 1972 ja 1975
- Lasse Pihlajamaa, Merja Ikkelä ja Matti Rantanen, Sauna Records, 1979
- Kalevi Nyqvist, Musiikki-Laiho, 1984
- Nono Söderberg, Goofin' Records, 1997 (Levyllä Hot wires, kappaleen nimenä ”Säkkijärvi stomp”)
- The Dreadnoughts, Leech Records, 2009 (Kappaleen nimenä on ”Skrigjaargent Polka”)
Säkkijärven polkka on myös Ville Salmisen ohjaama elokuva vuodelta 1955. Se kertoo Viljo Vesterisen elämäntarinan. Säkkijärven polkka oli Nokian matkapuhelimien alkuaikoina suosittu kännykän soittoääni. Samaa polkkaa on käytetty myös brittiläisen Horrible Histories -televisiosarjan ensimmäisen tuotantokauden kolmannen jakson Norja-aiheisessa Vicious Vikings -osiossa. Myös Roxette-yhtyeen kitaristi on soittanut Säkkijärven polkan Suomen keikoilla sähkökitaralla.[9] Säkkijärven polkkaan viitataan myös Kummelin Potilas Saarinen -sketsissä, jossa Potilas Saarisella on jäänyt Säkkijärven polkka päähän soimaan.[10]
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
