Richard Edward Taylor CC, FRS, FRSC, (2. marraskuuta 1929 – 22. helmikuuta 2018[1]) oli kanadalais-yhdysvaltalainen fyysikko. Hän oli mukana löytämässä kokeellisia todisteita kvarkkien olemassaolosta Stanfordin hiukkaskiihdyttimen avulla. Vuonna 1990 hän sai Nobelin fysiikanpalkinnon yhdessä Jerome Isaac Friedmanin ja Henry Way Kendallin kanssa saavutuksistaan, jotka koskivat elektronien epäelastista sirontaa atomiydinten tutkimuksessa.[2]
| Richard Edward Taylor | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 2. marraskuuta 1929 Medicine Hat, Kanada |
| Kuollut | 22. helmikuuta 2018 (88 vuotta) |
| Kansalaisuus |
 Yhdysvaltalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot |
Albertan yliopisto Stanfordin yliopisto |
| Instituutti | Stanfordin yliopisto |
| Tutkimusalue | Fysiikka |
| Palkinnot |
 Nobelin fysiikanpalkinto (1990) |
Taylor suoritti perustutkintonsa Albertan yliopistossa Kanadan Edmontonissa, ja väitteli Stanfordin yliopistossa, missä hän pääsi työskentelemään Hiukkaskiihdytinkeskuksessa (Stanford Linear Accelerator Center eli SLAC). Vuoden 1971 hän vietti apurahan turvin Euroopassa CERNissä. Vuosina 1982–1986 Taylor oli SLACin tutkimusjohtajana, mutta palasi aktiivisen tutkimustyön pariin.[3]
Lähteet
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
