Puolan asevoimien puolustushaara From Wikipedia, the free encyclopedia
Puolan merivoimat (puol. Marynarka Wojenna) on yksi Puolan asevoimien kolmesta puolustushaarasta, ja sen tehtävänä on maan merialueen puolustaminen.
| Puolan merivoimat Marynarka Wojenna |
|
|---|---|
 Puolan merivoiminen kotka |
|
| Toiminnassa | 28. marraskuuta 1918 – |
| Valtio |
 Puola |
| Puolustushaarat | merivoimat |
| Osa joukkoa | Puolan asevoimat |
| Koko |
|
| Komentajat | |
| Nykyinen komentaja | amiraali Tomasz Mathea |
Merivoimat perustettiin Puolan itsenäistyttyä uudelleen ylipäällikkö Józef Piłsudskin käskyllä 28. marraskuuta 1918.[1] Puolan merivoimat koostuvat nykyisin laivastosta, merivoimien lentoprikaatista sekä rannikkopuolustusjoukoista. Puolan merivoimilla on kaikkiaan 149 alusta, joista viisi on sukellusveneitä, yksi (museo)hävittäjä, kaksi fregattia, kolme korvettia ja viisi ohjusvenettä.[2] Laivaston alusten etuliitteenä on perinteisesti käytetty lyhennettä ORP (puol. Okręt Rzeczypospolitej Polskiej).[3]
Maan merivoimat on suunniteltu toimimaan sodan aikana nimenomaan Itämerellä, minkä lisäksi ne vastaavat pelastuspalvelusta ja merentutkimuksesta.[4] Puolan merivoimat osallistuivat Irakin sotaan tarjoamalla logistista tukea.[5]
Merivoimat muodostuu kahdesta erillisestä laivueesta ja merivoimien lentoprikaatista. Laivueet ovat Gdańskiin sijoitettu 3. laivue ja Świnoujścieen sijoitettu 8. Rannikkopuolustuslaivue, ja lisäksi on 1. merivoimien lentoprikaati, joka myös on sijoitettu Gdańskiin.[6]
Merivoimien tärkeimpänä tehtävänä on maan aluevesien, rannikkoalueen ja maan etujen puolustaminen. Muina tehtävinä on Naton operaatioihin osallistuminen esimerkiksi Lähi-idässä sekä etsintä- ja pelastuspalvelu Itämerellä.[4]
Arkeologisten tutkimusten perusteella Puolan rannikko oli slaavilaisten heimojen asuttama jo varhain. Heimot kalastivat, kävivät rannikkokauppaa ja harjoittivat merirosvousta.[7]
Puolan laivaston ensimmäisenä varsinaisena saavutuksena pidetään kolmetoistavuotisen sodan (1454–1466) aikaista tapausta, jossa vuonna 1456 kolmetoista Gdańskin kaupungin varustamaa alusta ryösti Königsbergiin matkalla olleen alankomaalaisen saattueen, joka kuljetti saksalaisen ritarikunnan tavaroita. Vuonna 1457 Gdańskin kaupungin varustamat kaljuunat tuhosivat Tanskan ja Kuurinmaan muodostaman laivaston Bornholmin edustalla. Menestyksensä jälkeen gdańskilaiset joukot hävittivät aluksia Lyypekissä, Rostockissa ja Stralsundissa. Vuonna 1463 Puolan hallitsija kokosi laivaston torjuakseen saksalaisen ritarikunnan ja Tanskan laivaston maihinnousun. Seuranneessa Veikselinhaffin taistelussa neljästäkymmenestäneljästä hyökänneestä aluksesta selvisi ainoastaan yksi, joka kuljetti saksalaisen ritarikunnan suurmestaria. Voitto takasi maalle esteettömän pääsyn Itämerelle. Toisessa Thornin rauhassa 1466 Puolalle luovutettiin Gdańskin kaupunki, mikä mahdollisti merikelpoisen laivaston ylläpidon. Lisäksi se sai Toruńin, Elblągin, Olsztynin ja Malborkin. Voitettuaan Venäjän keisarikunnan laivaston 1561 maa sai hallintaansa toisen tärkeän sataman Riiasta.[8]
Olivan taistelussa 1627 saavutettu voitto Ruotsin laivastosta varmisti maan alusten pääsyn Atlantille ja mahdollisti kaupankäynnin kaikkialla Euroopassa. Kuningas Sigismund II perusti 1625 kuninkaallisen laivaston esikunnan (puol. Komisja Okrętów Królewskich) eli amiraliteetin, jolle Sejmin 1637 luovuttama määräraha mahdollisti laivaston luomisen. Laivaston saama taloudellinen tuki jäi vähäiseksi, ja se kuihtui vuoteen 1650 mennessä.[9]
Kuurinmaan herttuakunnalla oli kuitenkin samanaikaisesti voimakas laivasto, joka perusti siirtokunnat muun muassa Tobagoon Länsi-Intian saaristoon (Uusi Kuurinmaa) ja Gambianjoen suistoon. Puola-Liettua ei kuitenkaan valtiona perustanut olemassaolonsa aikana merkityksellistä laivastoa.
Puolan tasavallan merivoimat perustettiin 28. marraskuuta 1918, vain seitsemäntoista päivää itsenäisyysjulistuksen jälkeen. Perustettaessa niille asetettiin kaksi tehtävää, jotka olivat Pommeriin kohdistuvien vaatimusten tukeminen sekä maan vesireittien suojaaminen. Tehtävien täyttämiseksi laivaston käyttöön asetettiin aluksia, jotka oli kerätty siviileiltä ja aseistettu. Samalla aloitettiin varsinaisten sotalaivojen suunnittelu. Laivaston ensimmäisenä komentajana oli Bogumił Nowotny.[10]
Versailles’n rauhan perusteella Puolan merivoimille siirrettiin joulukuussa 1919 kuusi Saksan keisarillisen laivaston torpedovenettä, mikä oli Puolan edustajien mielestä aivan liian vähän. Puolan edustajien mukaan heille olisi pitänyt luovuttaa kaksi risteilijää, kaksi hävittäjää sekä sukellusveneen torjunta-aluksia, moottoriveneitä ja tukilaivoja. Alukset siirrettiin Puolalle joulukuussa 1919.[10]
Puola määritteli alueelleen 42 merimailin rajan 10. helmikuuta 1920. Samalla Gdańskista tehtiin vapaakaupunki. Merivoimien tukikohdat sijaitsivat Puckissa ja Helissä. Gdańskin varustelu sotasatamaksi aloitettiin 1922.[10]
Maa aloitti laivastonsa nykyaikaistamisen 1920- ja 1930-luvuilla merivoimien esikuntapäällikön, vara-amiraali Jerzy Świrskin ja laivaston komentajan kontra-amiraali Józef Unrugin johdolla. Maan ensimmäiset uutena hankitut sota-alukset olivat tammikuussa 1920 Danziger Werftiltä tilatut neljä Warszawa-luokan jokimonitoria, jotka valmistuivat vuoden loppuun mennessä. Alukset sijoitettiin Veikselille. Veikselille ja toinen Pinajoelle asetettu laivasto-osasto olivat ainoat merkitykselliset laivastoyksiköt sodassa Neuvosto-Venäjää vastaan 1919–1921.[10]
Puolan ja Neuvostoliiton välisissä rauhanneuvotteluissa Riiassa 1921 Puola vaati kahta Gangut-luokan taistelulaivaa, kymmentä suurta hävittäjää, viittä sukellusvenettä, kymmentä miinanraivaajaa sekä 21 tuki- ja kuljetusalusta. Näiden lisäksi Neuvostoliiton olisi tullut vielä luovuttaa kaksi keskeneräistä Svetlana-luokan risteilijää sekä muuta kalustoa. Vaikka vaatimuksia lievennettiin myöhemmin, neuvottelujen tuloksena 18. maaliskuuta 1921 solmittu Riian rauhansopimus ei edellyttänyt sotalaivojen luovuttamista Puolalle.[10]
Merivoimat tilasi 1923 Krakovasta vielä kaksi jokimonitoria, jotka olivat viimeinen varsinainen jokilaivueisiin tehty hankinta. Vuonna 1924 laadittu kunnianhimoinen hankintasuunnitelma käsitti kaksi risteilijää, kuusi hävittäjää, 12 torpedovenettä ja 12 sukellusvenettä, ja suunnitelma oli tarkoitus toteuttaa kahdentoista vuoden aikana. Hankintasuunnitelman perusteella anottiin varoja yhdeksän sukellusveneen, kelluvan telakan sekä vanhan Ranskan laivaston risteilijän Desaix’n tilaamiseksi, mutta maan taloudellisen tilanteen heikkenemisen vuoksi voitiin tilata ainoastaan kolme sukellusvenettä. Yllättäen kuitenkin annettiin lisävaltuutus kahden hävittäjän tilaamiseksi Ranskasta.[11][12]
1930-luvun lama esti kaikki hankinnat. Mahdollisuus uusiin tilauksiin tuli talouden toipuessa 1933, jolloin puolalaisilta telakoilta tilattiin neljä miinanraivaajaa. Suuremmat alukset oli kuitenkin tilattava ulkomailta, ja 1934 tilattiin miinalaiva Ranskasta ja kaksi hävittäjää J. Samuel White and Companyltä Britanniasta.[11]
Pommerin hallinnasta nousseen keskustelun seurauksena kansanliike keräsi varat sukellusveneen hankkimiseksi 1935, ja tilaus tehtiin Alankomaista. Samalla valtio rahoitti toisen sukellusveneen. Hieman ennen toisen maailmansodan puhkeamista esitettiin 17 moottoritorpedoveneen hankintaa.[11]
Saksan sotilaallisen mahdin nousu aloitti Puolan varustautumisen. Laivasto teki 1936 suunnitelman, jonka mukaan seuraavien kuuden vuoden aikana tuli hankkia kahdeksan hävittäjää, 12 sukellusvenettä, miinalaiva, 12 miinanraivaajaa ja 10 moottoritorpedovenettä. Ohjelmaa kuitenkin supistettiin esiteltäessä voimakkaasti, ja lopulta se sisälsi ainoastaan kaksi hävittäjää, kaksi sukellusvenettä, kaksi miinanraivaajaa ja kaksi moottoritorpedovenettä, jotka tilattiin ennen sodan puhkeamista. Lisäksi suunniteltiin kahden miinanraivaajan ja viiden moottoritorpedoveneen hankintaa sekä Wicher-luokan alusten nykyaikaistamista.[11]
Torpedoveneet:
Tykkiveneet:
Hävittäjät:
Sukellusveneet:
Muut:
Saksan hyökättyä Puolaan Puolan merivoimat oli valmistautumaton ja sen kehitysohjelmat kesken. Paras kalusto siirrettiin Peking-suunnitelman mukaisesti Britteinsaarille, jossa ne liittyivät liittoutuneiden laivastoihin. Hävittäjät ORP Burza, ORP Blyskawica ja ORP Grom lähtivät 30. elokuuta merelle kohti Skotlantia ja Leithin laivastotukikohtaa[13]. Hävittäjien lisäksi Britteinsaarille matkasivat sotatoimien alettua sukellusveneet ORP Orzel[14] ja ORP Wilk[15], ja loput kolme internoitiin Ruotsiin[16] Sukellusveneet osallistuivat ennen lähtöään operaatio Worekiin, jossa niiden tehtävä oli estää rannikkolinnakkeiden ampuminen mereltä.[17]
Puolaan jääneet alukset osallistuivat maansa puolustamiseen muun muassa miinoittamalla rannikkoa. Pääosa aluksista tuhoutui ilmahyökkäyksissä tai miehistö upotti ne. Saksalaiset nostivat osan aluksista ja liittivät ne laivastoonsa.[18]
Sodan aikana marraskuussa 1939 Puolan pakolaishallituksen laivastolle luovutettiin Pariisissa allekirjoitetun yhteistyösopimuksen mukaisesti runsaasti aluksia[19]. Muun muassa Belgian ja Ranskan antauduttua Brittensaarille jäi runsaasti aluksia, joiden miehistöt palasivat perheidensä luokse mannermaalle, esimerkiksi hävittäjä Ouragan, partioalukset Medoc ja Pomerol ja sukellusveneidentorjunta-alukset Ch-11 ja Ch-15. Näin saaduista aluksista kuitenkin osa palautettiin Vapaan Ranskan laivastolle.[20] Britannian kuninkaallinen laivasto luovutti muun muassa kaksi risteilijää, seitsemän hävittäjää, kolme sukellusvenettä ja muutamia pienempiä aluksia. Laivaston alukset osallistuivat liittoutuneiden mukana sotatoimiin Norjassa[21] ja Dunkerquen evakuointiin[22], Saksan laivaston taistelulaivan Bismarckin upottamiseen[23], saattueiden suojaamiseen Atlantilla, Jäämerellä[24] ja Välimerellä (operaatio Halberd, Harpoon)[25] sekä Pohjois-Afrikan, Sisilian, Calabrian, Salernon, Anzion, Etelä-Ranskan[26] ja Normandian maihinnousuihin[27].
Sodan aikana sen aluksista tuhoutui risteilijä, neljä hävittäjää, miinalaiva, torpedovene, kaksi sukellusvenettä ja pienempiä aluksia, kaikkiaan 26 alusta, joista pääosa jo Puolan taisteluiden aikana syyskuussa 1939.
Puolan merivoimat luotiin uudelleen 1945–1948, jolloin sen kalustoon kuuluivat aluksi sodasta selvinneet alukset sekä länsiliittoutuneiden lahjoittamat alukset (ORP Blyskawica, kolme sukellusvenettä, neljä miinanraivaajaa, kaksi partioalusta ja koululaiva sekä kolme BYMS raivaajaa). Lisäksi sotakorvauksena luovutettavien Saksan laivaston alusten korvaajina saadut Neuvostoliiton luovuttamat yhdeksän miinanraivaajaa, kaksitoista sukellusveneentorjunta-alusta (saattaja) ja kaksi moottoritorpedovenettä. Aluskanta ei ollut kuitenkaan riittävä 500 kilometrin rantaviivan suojaamiseen, ja vuoden 1947 laivastosuunnitelma sisälsikin suuren laivanrakennusohjelman 42 000 tonnin laivaston luomiseksi. Suunnitelmassa oli kahdeksantoista sukellusvenettä, 24 moottoritorpedovenettä, yhdeksän saattajaa, 44 partioalusta ja 66 miinanraivaajaa, jotka oli tarkoitus valmistaa seuraavien 20 vuoden kuluessa.[28]
Suunnitelma oli kuitenkin sodan runteleman maan taloudelle liian kunnianhimoinen, ja sitä supistettiin siten, että vuosina 1950–1955 valmistettaisiin viisi moottoritorpedovenettä, viisi partioalusta, viisi miinanraivaajaa ja viisi miinanraivauksen apuvenettä. Maassa olleet neuvostoliittolaiset upseerit hylkäsivät suunnitelman 1950 liittäessään Puolan merivoimat Itämeren laivastonsa operaatiosuunnitelmiin. Seuraavana vuonna julkistettiin puolustusselonteko, jonka pohjalta Puolan puolustuskykyä kehitettäisiin. Selonteossa merivoimien tehtäväksi määritettiin Gdynian laivastotukikohdan suojaaminen, ja tähän tarpeeseen laivaston uudistaminen pohjautuisi. Maalle luotiin kokeiluluonteisesti maihinnousulaivasto käytettyinä hankituista saksalaisista ja yhdysvaltalaisista maihinnousualuksista. Lisäksi nykyaikaistettiin hävittäjä ORP Burza.[28]
Vanhentuneiden alusten korvaamista käsiteltiin seuraavan kerran puolustushallinnon viisivuotissuunnitelmassa 1955–1960, jossa esitettiin viiden hävittäjän, yhdeksän fregatin, kahdentoista sukellusveneen ja 96 moottoritorpedoveneen hankintaa Neuvostoliitosta ja lisäksi 60 miinanraivaajan ja kahdeksan sukellusveneentorjunta-aluksen tilaamista kotimaasta. Maan heikko talous kuitenkin esti suunnitelman toteuttamisen. Ensimmäisenä merkkinä talouden heikkenemistä oli vuoden 1952 nälänhätä, mutta ainoastaan Stalinin kuolema, Geneven huippukokous 1955 ja Poznańin kansannousu 1956 estivät maan neuvostososialistisen hallinnon ja varustautumisen jatkumisen. Muutos aiheutti myös neuvostoliittolaisten upseerien poistamisen hallinnon määräävistä asemista ja perinteisten puolalaisten asepukujen palauttamisen käyttöön.[28]
Vaikka laivaston varustamisohjelma keskeytettiin, Neuvostoliitto oli jo luovuttanut kaksi Skoryy-luokan hävittäjää, kuusi MV-luokan sukellusvenettä ja 27 partioalusta. Lisäksi oli puolalaisilta telakoilta valmistunut kaksitoista T43-tyypin ja seitsemän TR40-tyypin miinanraivaajaa, jotka oli tehty Neuvostoliitosta saatujen piirustusten mukaan.[28]
Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Nikita Hruštšovin johtama hallinto pakotti Puolan vastaanottamaan uuden varustautumissuunnitelman, joka hyväksyttiin maaliskuussa 1961. Suunnitelman mukaan seuraavan seitsemän vuoden kuluessa merivoimien vahvuudeksi muodostuisi kolmen aluksen hävittäjälaivue, kuuden aluksen ohjusvenelaivue, seitsemän veneen sukellusveneosasto, 19 veneen moottoritorpedoveneosasto, kahdeksan aluksen sukellusveneentorjuntaosasto, 24 aluksen miinanraivaajaosasto, seitsemän veneen jokimiinanraivaajalaivue ja 28 aluksen maihinnousulaivasto. Niistä miinanraivaajat, sukellusveneentorjunta-alukset, moottoritorpedoveneet, maihinnousualukset sekä apualukset valmistaisi puolalainen meriteollisuus. Suunnitelma saatiin toteutetuksi 1960-luvun lopulla lukumäärällisesti, mutta suuret viiveet ja jatkuva budjettivaje aiheuttivat alusten vanhenemisen (ei korvattu uusilla) ja toisaalta laadullisen leikkauksen (esimerkiksi aseistus ja elektroniikka).[28]
Valtion puolustushankinnat yhdistettynä maan heikkoon talouteen aiheuttivat Puolassa mellakoita joulukuussa 1970. Ikääntyvien alusten korvaamisen viiveet aiheuttivat lisääntyvää huolta Puolan puolustusministeriössä, jonka piti keskittyä maavoimien ja ilmavoimien kykyyn täyttää Varsovan liiton vaatimukset. Maa menetti 1980-luvulle tultaessa kakkosasemansa Varsovan liitossa Itä-Saksalle.[29]
Maa aloitti 1980 laivastonsa nykyaikaistamisen suunnittelun. Suunnitelman mukaan pinta-alukset rakennettaisiin Puolassa ja asejärjestelmät hankittaisiin Neuvostoliitosta. Kesän lakot kuitenkin johtivat kommunistipuolueen vallasta luopumiseen. Levottomuudet heikensivät entisestään heikkoa taloutta, mikä hidasti merkittävästi laivaston nykyaikaistamista. Ensimmäisinä valmistuivat paikallisten telakoiden valmistamat Notec-luokan miinanraivaajat, mutta ohjelman runkona olleista seitsemästä Kaszub-luokan korvetista valmistui ainoastaan nimikkoalus ORP Kaszub, ja sekin saatiin palvelukseen vasta 1990-luvun alussa.[30]
ORP Warszawan poistuttua 1986 palveluksesta Puolan merivoimat eivät voineet lähettää Varsovan liiton sotaharjoituksiin saattajakokoista alusta Itämeren laivaston yhteisölaivueeseen ennen kuin sille tammikuussa 1988 luovutettiin Neuvostoliitosta Kashin-luokan ohjushävittäjä. Samana vuonna aloitettiin Itä-Saksan kanssa ohjusveneiden valmistus, ja maihinnousulaivaston nykyaikaistamista suunniteltiin. Näistä valmistui lopulta viisi Lublin-luokan maihinnousualusta, kun Neuvostoliitto ei luovuttanut asejärjestelmiä ohjusveneisiin.[30]
Maan taloutta kuormitti lisäksi alusten hankinta Neuvostoliitosta, kun sieltä ostettiin neljä Tarantul-luokan korvettia korvaamaan Osa-luokan aluksia. Muita merkittäviä 1980-luvun hankintoja olivat Kilo-luokan sukellusveneen hankinta 1986 ja sen jälkeen pienempien ja kahden halvemman Foxtrot-luokan aluksen hankinta 1987–1988. Heikko talous kuitenkin aiheutti jälleen maassa levottomuuksia kesällä 1988, ja kommunistinen puolue suostui neuvottelujen ja kesäkuun 1989 vaalien jälkeen luopumaan vallasta. Puola oli ensimmäinen Naton yhteistyökumppani (engl. Partnership for Peace , PfP) ja lopulta halukkain liittymään Natoon, mikä mahdollistuisi Neuvostoliiton hajoamisen myötä.[30]
.jpg)
Puolan merivoimat alkoi osallistua Naton harjoituksiin 1993[31]. Maan liittyminen Natoon 1999 muutti merivoimien rakennetta. Sen tehtävät olivat aiemmin olleet rannikonpuolustuksessa ja ajatusmallin painopiste Itämerellä, mutta nyt painopiste siirtyi kansainväliseen toimintaan. Uusien vaatimustensa mukaisesti maa kehittää sukellusveneasettaan ja hankkii suurempia pinta-aluksia, kuten Norjasta Kobben-luokan sukellusveneet ja Yhdysvalloista kaksi Oliver Hazard Perry -luokan fregattia.[32]
Puola on osallistunut useisiin kansainvälisiin harjoituksiin ja operaatioihin[33]. Gdynian laivastotukikohta valittiin 1999 Itämerelle sijoitettujen Naton sukellusveneiden tukikohdaksi.
Meneillään on laivaston nykyaikaistaminen täysin Nato-yhteensopivaksi ja uusien vaatimusten mukaiseksi. Suunnitelmaa hidastaa tarkoitukseen varattujen varojen vähyys.[34] Puola on kuitenkin hankkinut Ruotsista RBS15 Mk3 -ohjuksia[35] ja Norjasta Naval Strike -ohjuksia[36] sijoitettavaksi aluksille ja rannikkopuolustukselle. Lisäksi laivastolle on tarkoitus hankkia vuoteen 2013 mennessä seitsemän sukellusveneentorjuntaan ja pelastuspalveluun soveltuvaa helikopteria[37].
Laivasto tilasi vuonna 2011 uuden Scorpene-luokan sukellusveneen, jonka piti olla palveluksessa 2017[38]. Projekti kuitenkin viivästyi, eikä sukellusvene ollut palveluksessa vielä elokuussa 2020.[39] Seitsemän Gawron-luokan korvetin tilaus on supistettu kahteen. Säästyneillä varoilla on tarkoitus hankkia kolme Kormoran 2 -luokan miinantorjunta-alusta.
Pinta-alukset[2]
Sukellusveneet[2]
Apualukset[2]
Helikopterit[40]
Lentokoneet[40]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
