From Wikipedia, the free encyclopedia
SX-70 on Polaroid companyn valmistama, kokoontaitettava pikakamera. Sitä on pidetty muotoilun klassikkona. Mallin kehitti Edwin Land, ja se tuotiin markkinoille vuonna 1972.
SX-70 oli valmistuessaan kevyempi ja nopeakäyttöisempi kuin aikaisemmat kamerat. Sen suunnittelija Edwin H. Land oli Polaroid-yhtiön johtaja, joka oli jo kehittänyt useita muitakin kameramalleja. Landin tavoitteena oli saada kamera mahtumaan povitaskuun. Kameran pienuus, kokoontaittuvuus ja keveys olivat pitkän kehittelyprosessin tulos. Ne vaativat myös uudenlaisia materiaaliratkaisuja ja uusien tuotantolinjojen perustamista. SX-70:n pintamateriaalit ovat nahka ja ohuella kromikerroksella päällystetty muovi. Myös objektiivista piti saada aiempaa pienempi, jotta kameran koko ei kasvaisi. Se onnistui majakkalampuissa käytetyn fresnel-tyyppisen, monitahoisen linssin avulla.
SX-70-kamerassa käytetään helppokäyttöistä integraalifilmiä. Uudenlainen filmi tuli saataville samaan aikaan SX-70-kameroiden kanssa, mutta sitä on käytetty useimmissa sen jälkeen tuotetuissa Polaroid-kameramalleissa. Integraalifilmi erosi aikaisemmista pikafilmityypeistä siten, että kuvan kehittäminen ei enää vaatinut kuvaajalta toimenpiteitä. Kuva työntyi automaattisesti ulos kamerasta, kehittyi ja tuli näkyviin muutamassa minuutissa. Sitä edeltävissä pikafilmeissä filmin negatiivi- ja positiivifilmikerrokset oli valotuksen jälkeen otettava erilleen ja kehitettävä kemiallisesti. Integraalifilmin tunnistaa valkokehyksisestä, neliömäisestä formaatista, jossa on leveä alamarginaali.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.