Pansion työväentalo eli Pansiola oli työväentalo Turun Pansiossa Valmetinkadulla. Sen rakensi Pansion sosialidemokraattinen työväenyhdistys, ja se valmistui lähes valmiiksi 1951. Rakennustyöt tehtiin osittain talkoovoimin. Jo alun pitäen siellä suunniteltiin esitettäväksi elokuvia, joten konehuone oli suunnitelmassa mukana, tosin siihen tuli mittavirhe, eikä se täyttänyt normeja, joten sitä jouduttiin jatkamaan salin puolelle. Salissa järjestettiin myös tansseja, joiden ajaksi viiden istuimen mittaiset penkit nostettiin syrjään. Elokuvateatteritoiminta päättyi 1961 television vietyä katsojat. Myös tanssien järjestäminen lopetettiin, ja tilat muutettiin liiketiloiksi, ja sali jaettiin kahteen kerrokseen. Rakennus siirtyi yksityisomistukseen.[1] Se paloi joulukuun lopussa 2015.[2]

Pikafaktoja Pansiola eli, Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla ...
Pansiola eli
Pansion työväentalo
Thumb
Pansion työväentalo 1950-luvulla
Valmistumisvuosi 1951
Rakennuttaja Pansion sosialidemokraattinen työväenyhdistys
Omistaja Pansion sosialidemokraattinen työväenyhdistys
myöhemmin yksityinen
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Sulje

Rakennuksen pinta-ala oli 2 000 neliömetriä. Presidentti Mauno Koivisto ja Tellervo Koivisto tutustuivat työväentalon tansseissa.[3]

Lähteet

Aiheesta muualla

Wikiwand in your browser!

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.

Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.