From Wikipedia, the free encyclopedia
Positiivinen ja negatiivinen vapaus ovat Isaiah Berlinin esseessään Vapauden kaksi käsitettä (Two Concepts of Liberty, 1958) erittelemät yleiset vapauden määritelmät, joskin termit esiintyvät jo John Stuart Millillä. Klassinen yksinkertaistus positiivisen ja negatiivisen vapauden erosta on, että positiivisella vapaudella tarkoitetaan vapautta johonkin ja negatiivisella vapaudella vapautta jostakin.
Negatiivinen vapaus on klassisen liberalismin määritelmä vapauden käsitteestä; myös libertarismi perustuu negatiivisen vapauden käsitteelle ja korostaa sitä voimakkaasti. Negatiivisessa vapauskäsityksessä tarkoitetaan vapautta ulkoa tulevasta pakottamisesta, väkivallasta ja pakkovallasta. Tässä käsityksessä ihminen siis on vapaa, jos toiset ihmiset tai yhteiskunnalliset instituutiot (kuten viranomaiset, poliittiset päätöksentekoelimet tai sääty- tai kastijärjestelmät) eivät rajoita hänen toimintaansa eli puutu hänen ruumiilliseen koskemattomuuteensa, omaisuuteensa tai sopimusvapauteen. Negatiivisen vapauden toteutumiseksi riittää, että muut eivät loukkaa näitä henkilön oikeuksia. Muiden velvollisuus rajoittuu siis vain toisten negatiivisen vapauden loukkaamattomuuteen. Muiden muassa Thomas Hobbes, John Locke ja Mill perustivat vapauskäsityksensä negatiiviseen vapauteen; käytännössä Mill tosin huomioi sosiaaliliberalistisissa kirjoituksissaan myös positiivisen vapauden tarpeen.
Toisaalta esimerkiksi vaatimusta aakkosjärjestyksestä jossain tilanteessa ei voitane pitää negatiivisen vapauden vastaisena.
Positiivisella vapaudella tarkoitetaan yleisesti tietyn ihmisideaalin mukaista elämää eli vapaaksi ihmiseksi käsitetään sellainen ihminen, joka toteuttaa autenttisen tai parhaan itsensä. Ihmisideaali on ymmärretty historiassa ja ymmärretään yhä eri tavoin. Kristinuskon mukaan vapaa ihminen elää Jeesuksen antaman esimerkin mukaista elämää. Antiikin käsityksen vapaa ihminen oli se, joka osallistui poliksen poliittisen päätöksentekoon. Immanuel Kantin mukaan vapaa ihminen on rationaalista tahtoa noudattava ihminen, siis sellainen, joka kykenee rationaaliseen ajatteluun ja ohjaa toimintaansa sen mukaisesti.
Muun muassa jo Rousseau, Hegel, Herder, Kant ja Marx pitivät positiivista vapautta tärkeänä. Isaiah Berlin katsoi, että eri vapauden lajien välillä tulee yhteiskunnassa vallita tasapaino.
Positiivista vapautta ei tule sekoittaa positiivisen oikeuden käsitteeseen.
Demokraattiset oikeusvaltiot ovat käytännössä negatiivisen ja positiivisen vapauden kompromisseja: laeilla pyritään takaamaan yksilölle yhtäältä oikeus välttyä mielivallalta ja toisaalta vapaus harjoittaa sellaisia perusoikeuksia kuin sanan-, kokoontumis- ja uskonnonvapaus; lisäksi julkinen sektori tai sen ja yksityisen sektorin yhteistoiminta on pyritty järjestämään niin, että positiivisen vapauden mukainen mahdollisuus esimerkiksi koulutukseen ja terveydenhuoltoon jollain tapaa toteutuu.
Nykyisessä filosofisessa ja yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa negatiivisen ja positiivisen vapauden olemusta ei yleensä lähestytä mitenkään itsestään selvänä. Vapauden käsite määrittyy aina vallan käsitettä vasten, ja nykyään (muun muassa Michel Foucault'n vaikutuksesta) ymmärretään yhteiskunnallisten valta-asetelmien voivan sisäistyä osaksi yksilön toimintaa ja identiteettiä. Tällöin korostuu tarve lähestyä vapautta historiallisena ilmiönä ja ajatus siitä, että negatiivinen ja positiivinen vapaus edellyttävät toisiaan.
Viime aikoina positiivisen vapauden näkökohtia on esittänyt vaikutusvaltaisella tavalla Nobel-palkittu taloustieteilijä Amartya Sen kykenevyyksien (capabilities) käsitteessään. Kykenevyyksiä voidaan pitää positiivisena vapautena.[1]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
