From Wikipedia, the free encyclopedia
Memristori (engl. memristor, memory resistor) eli muistivastus on yksi elektroniikan neljästä peruskomponentista. Se on passiivinen komponentti, jonka resistanssi riippuu jännitteen ja sähkövirran lisäksi ajasta. Memristori muistaa, mikä jännite sillä on aiemmin ollut. Ensimmäisen memristorin valmistaminen raportoitiin huhtikuussa 2008 tiedelehti Naturessa.[1] Memristorin teorian esitti nuori Leon O. Chua jo vuonna 1971, jolloin hän oli töissä virtapiirien suunnittelijana Kalifornian yliopistossa.[2] Memristorin tekeminen osoittautui kuitenkin vaikeaksi, sillä se toimii vain nanomittakaavassa. Mahdollisia sovellutuksia memristoreille olisivat muun muassa tietokoneet, jotka uudelleen käynnistettäessä palautuisivat täsmälleen samaan tilaan kuin ennen sammuttamista.[3]
Komponentti M on nimeltään varausohjattu memristori ja W vuo-ohjattu memristori. Nämä suureet esiintyvät kaavassa , jossa M on memristanssi, W memduktanssi, Q on sähkövaraus ja on käämivuo. Memristanssin yksikkö on ohmi ja memduktanssin siemens.[4]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.