Algot Untola
suomalainen kirjailija, toimittaja ja poliitikko From Wikipedia, the free encyclopedia
suomalainen kirjailija, toimittaja ja poliitikko From Wikipedia, the free encyclopedia
Algot Untola, alun perin Algoth Tietäväinen, kirjailijaniminä Maiju Lassila ja Irmari Rantamala (28. marraskuuta 1868 Tohmajärvi – 21. toukokuuta 1918 Helsinki[1]), oli suomalainen kirjailija ja toimittaja. Tietäväisen sukuun syntyneelle pojalle annettiin nimeksi Algoth, mutta hän muutti nimensä myöhemmin Algot Untolaksi.[2][3]
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Artikkelin tietoja on mahdollista korjata, tarkistaa, täydentää ja lähteistää teoksesta Hautala 2021. |
| Algot Untola | |
|---|---|
 Algot Untola vuonna 1890. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 28. marraskuuta 1868 Tohmajärvi |
| Kuollut | 21. toukokuuta 1918 (49 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | kirjailija, toimittaja |
| Kirjailija | |
| Salanimi | Maiju Lassila Irmari Rantamala Väinö Stenberg J. I. Vatanen Liisan-Antti Jussi Porilainen |
| Esikoisteos | Tulitikkuja lainaamassa (nimellä Maiju Lassila) (1910) |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Untolan vanhemmat olivat maanviljelijä Jaakko Wilhelm Tietäväinen ja Maria Simontytär Hakulinen. Isä kuoli vuonna 1881, ja seuraavana vuonna Algotin äiti meni uusiin naimisiin. Pojan isäpuolen alkoholinkäyttö aiheutti perheelle ongelmia. Koulussa hyvin menestynyt Algot pääsi sukulaisten avustuksella 1887 Sortavalan seminaariin[4], josta hän valmistui kansakoulunopettajaksi 23. elokuuta 1891.[3]
Untola toimi opettajana Raahessa, Kälviällä ja vuodesta 1893 lähtien Viipurissa, mutta sitten hän vaihtoi alaa ja siirtyi vuonna 1900 puutavarakauppiaaksi Pietariin.[3]
Pietarissa Untola meni 1903 naimisiin Therese Marie Johanna Küstringin kanssa[1]. Avioliitto päättyi kuitenkin nopeasti erään version mukaan siksi, että Therese Marie olisi ollut intersukupuolinen, toisen version mukaan taas Untola jätti vaimonsa heti häiden jälkeen. Avioliitto pysyi kuitenkin muodollisesti voimassa vuoteen 1913 saakka, jolloin Untola sai virallisen eron.[2]
Pietarissa Untola liittyi mukaan sosialistivallankumouksellisten toimintaan ja kertoi itse olleensa avustajana mukana Venäjän sisäministeriä von Plehweä vastaan 28. elokuuta 1904 tehdyssä pommiattentaatissa. Plehwen murhan jälkeen Untola pakeni Suomeen ja toimi opettajana ensin Lohjalla Lohjansaaren koulussa 1904–1905 ja sen jälkeen Kaustisella Vintturin koulussa 1905–1907.[5][6]
Kaustisella ollessaan Untola alkoi kirjoittaa Suomalaisen puolueen Kokkola-lehteen heti vuoden 1905 suurlakon jälkeen, ja seuraavana vuonna hän alkoi kirjoittaa lehteen pakinoita Liisan Antti ja Maamies-nimimerkeillä. Näiden pakinoiden herättämän huomion vuoksi Untola palkattiin myöhemmin Suomalaisen puolueen vaaliagitaattoriksi. Vuonna 1905 Untola oli tavannut Lohjalla leskirouva Olga Jasinskin, jonka kanssa hän asui yhdessä vuoteen 1907 saakka. Suhde päättyi, kun parin yhteinen lapsi kuoli ja kiivaan riidan lopuksi Jasinski kaatoi rikkihappoa Untolan sukupuolielimille.[2][3]
Juha Hurmeen mukaan Untola ei sukuelintensä tuhouduttua enää kirjoittanut miehen nimellä.[2]
Opettajantoimen jätettyään Untola työskenteli ensin suomalaisen puolueen agitaattorina Vaasan läänin pohjoisessa ja itäisessä vaalipiirissä ja sitten vuosina 1908–1909 Satakunta-lehden päätoimittajana Porissa. Untola aloitti kirjailijanuransa julkaistuaan keväällä 1909 osittain omaelämäkerrallisen Harhama-romaaninsa.[3]
Untola kirjoitti monilla kirjailijanimillä, joita olivat Maiju Lassila, Irmari Rantamala, Väinö Stenberg, J. I. Vatanen, Liisan-Antti ja Jussi Porilainen. Untolan tunnetuimmat teokset ovat Irmari Rantamalan nimellä 1909 julkaistu Harhama ja Maiju Lassilan nimellä vuonna 1910 ilmestynyt Tulitikkuja lainaamassa. Untola kieltäytyi ottamasta vastaan jälkimmäisestä kirjasta myönnettyä valtion palkintoa. Asuessaan Kouvolassa Untola kirjoitti vuosina 1911–1912 useita näytelmiä, kuten Kun lesket lempivät, Kun ruusut kukkivat, Luonnonlapsia ja Nuori mylläri. Pelkästään 1912 Untola julkaisi yhdeksän kirjaa eri salanimillä. Kaikkiaan Untola kirjoitti eri nimillä yli 20 kirjaa, viimeisen kirjansa Turman talo hän julkaisi 1916 Irmari Rantamalan nimellä.[3]
Untolan aiemmin tuntematonta runotuotantoa on löytynyt arkistosta. Hän julkaisi 1893 kolme runoa nimimerkillä "A. T." eli Algot Tietäväinen. Hän oli opettajana Viipurin yläkansakoulussa ja meni mukaan Viipurin työväenyhdistyksen puhujayhdistyksen toimintaan. Yhdistys järjesti suuret arpajaiset, joiden yhteydessä myytiin Karjala-nimistä arpajaislehteä. Lehdessä oli seitsemän kaunokirjallista tekstiä, joista neljä oli nimettömiä, kolme runoa varustettuna allekirjoituksella "A. T." Olli Vilkuna kirjoittaa Parnassossa vuonna 2020, että tekijästä ei ole erehtymisen vaaraa: omana aikanaan yhdistyksen jäsenten lisäksi oli muillekin viipurilaisille selvää, kuka nimikirjainten takana oli. Vilkunan mukaan ne erottuivat laadullisesti "tavallisten sunnuntairunoilijoiden" tuotoksista, joita lehdet mielellään julkaisivat. Runot olivat "Langennut", juhlalehden nimikkoruno "Karjala" ja "Vangittu äiti", ja niissä surkuteltiin kalevalaisen Karjalan ja Suomen kansan kohtaloa sortajan kynsissä, mutta samalla yllytettiin taisteluun.[7]
Untolalla oli myös sittemmin kadonnut käsikirjoitus nimeltä "Martta", jota hän 1896 Helsingissä käydessään tarjosi kustantajille. Hän lähetti sen myös Werner Söderströmille Porvooseen. Saatekirje on säilynyt. Teksti oli runokertomus ja aiheeltaan raamatullinen.[7]
Untola kannatti aluksi Suomalaista puoluetta, mutta riitaantui ja liittyi sosialidemokraatteihin. Kesällä 1916 Untola kirjoitti Työmies-lehteen kolme "Porvarikirjettä", jotka olivat hänen jäähyväisensä Suomalaiselle puolueelle. Syksystä 1917 lähtien Untola toimi Työmiehen vakituisena avustajana[3] ja sittemmin toimittajana.
Panu Rajalan mukaan Työmiehessä Untola ("Irmari Rantamala") "kiihotti punakaarteja surmaamaan luokkaviholliset viimeiseen mieheen, jotta uusi punainen huomen veressä kirkastuisi" ja hän vielä erikseen kehotti tappamaan muun muassa kirjailija Juhani Ahon.[8][9]
Untola oli sisällissodassa punaisten puolella. Hän oli Työmies-lehden toimituksessa Helsingin valtaukseen saakka, ja lehden 12. huhtikuuta ilmestynyt viimeinen numero oli Untolan yksin toimittama. Viimeinen numero ehdittiin painaa, mutta sen jakelu jäi kesken saksalaisten joukkojen edettyä Helsingin keskustaan.[3]
Untola vangittiin Helsingin valtauksen jälkeen, ja hän kuoli 21. toukokuuta 1918 epäselvissä olosuhteissa. Häntä oltiin kuljettamassa Helsingistä laivalla Suomenlinnaan teloitettavaksi. Jotkut tahot väittävät Untolan hypänneen veteen aikeinaan pako. Toiset sanovat, että Untola olisi ammuttu laivan kannelle ja sitten heitetty veteen.[10] Leo Lindstenin kirjassa Maiju Lassila – legenda jo eläessään on Untolan viimeisistä vaiheista seuraava kuvaus:
»Merikapteeni evp. Sten Lille kertoi myös, että etappipataljoonan teloitusryhmät valittiin vapaaehtoisista. Hän ei ollut itse ilmoittautunut joukkoon 21. toukokuuta, mutta kuului etappipataljoonaan ja oli Katajanokan vankilan pihalla sinä aamuna, jolloin Untola tuotiin laivalle kuljetettavaksi. Lillen mukaan Untola oli 'pieni mies, joka oli pukeutunut suureen päällystakkiin'. Salmen ja Gunnar Björlingin (1887–1961) lisäksi laivalla olleiden vartiomiesten joukossa olivat ainakin Wolmar Henrik Ståhlberg (1887–1940; myöh. mm. Turun kuritushuoneen 2. apulaisjohtaja) ja Viljo Numminen (1896–1960; myöh. korkeimman oikeuden oikeusneuvos). Saamani tiedonannon mukaan juuri Ståhlberg olisi tuupannut Untolan laivalta mereen. Viljo Nummisen osuudesta eivät hänen vaimonsa ja poikansa, opetusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Numminen ja Uuden Suomen päätoimittaja Juha Numminen, tienneet enemmän kuin sen, että hän kuului valkokaartin 1. pataljoonaan ja oli siten yksi Tehtaankadun kansakoululta laivalle komennetuista vartijoista.[11]»
Ajan henkeä kuvaa, että senaattori A. Osw. Kairamo oli juuri Untolan kuolinpäivän aattona lähettänyt Suomenlinnan komendantille Carl von Wendtille kirjeen, jossa hän kiinnitti tämän huomiota siihen, että vankien joukossa pitäisi olla yksi kaikkein pahimmista kansankiihottajista, Untola.lähde? Komendantin vastauskirje kuului näin: ”Senaattori K. Herra A. Osw. Kairamo. Herra Senaattorin kirjailija Maiju Lassilaa koskevan ystävällisen kirjeen johdosta toukokuun 20. päivältä minulla on ilo ilmoittaa, että kuten päivälehdistä on jo käynyt ilmi, kyseessäoleva mies on jo ammuttu. Suurimmalla kunnioituksella /Carl von Wendt.”[12]
Myös kirjailija ja Untolan kirjojen kustantaja Eino Railo, Toivo T. Kaila, kirjailijat Kyösti Wilkuna ja Toivo Tarvas sekä senaattori Oswald Kairamo olivat mukana Untolaa kuljettaneessa laivassa, ja heidän oli tarkoitus seurata Untolan teloitusta.[13]
Algot Untola haudattiin teloitettujen punaisten joukkohautaan Santahaminan vankileirille. Vuonna 1939 Untolan jäännökset siirrettiin Hietaniemen hautausmaalle.[14]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
