saksalainen matemaatikko From Wikipedia, the free encyclopedia
Ludolph van Ceulen (28. tammikuuta 1540 – 31. joulukuuta 1610)[1] oli saksalainen matemaatikko. Hänet tunnetaan parhaiten piin arvon laskemisesta 35 desimaalin tarkkuudella. Saksassa piitä kutsuttiin pitkään Ludolphin numeroksi.[1]
Ludolph van Ceulen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 28. tammikuuta 1540 Hildesheim, Saksa |
Kuollut | 31. joulukuuta 1610 Leiden, Alankomaat |
Koulutus ja ura | |
Instituutti | Opetti useissa oppilaitoksissa (matematiikan lisäksi myös miekkailua) |
Tutkimusalue | Matematiikka |
Tunnetut työt | Piin 35 ensimmäistä desimaalia |
Ludolph van Ceulen syntyi lähes varmasti saksalaisessa Hildesheimin kaupungissa vuonna 1540. Tämä vuosiluku on kirjoitettu hänen hautaansa, mutta John Meursius kirjoittaa Athenae Batavae -teoksessa (1625) van Ceulenin syntyneen vuotta aiemmin. Meursius kuitenkin mainitsee myös teoksessaansa van Ceulenin kuolleen vuonna 1610 lähes 71-vuotiaana. Tämä ei sovi vuoteen 1639, joten Mersiuksen uskotaan tehneen laskuvirheen.[2]
Van Ceulen ei saanut minkäänlaista yliopisto-opetusta, sillä hänen vanhemapnsa olivat niin köyhiä, etteivät kyenneet maksamaan poikansa opintoja. Van Ceulenin elämästä ennen vuotta 1578 ei tiedetä paljoakaan. Hän kuitenkin opetti Delftissä miekkailua ja matematiikkaa. Vuonna 1594 hän perusti Leideniin miekkailukoulun. Kuusi vuotta myöhemmin hän sai viran Prince Mauritsin perustamasta insinöörikoulusta. Viimeiset kymmenen elinvuottaansa hän opetti artimetiikkaa.
Van Ceulen tunnetaan piin likiarvon laskemisesta. Aluksi hän laski piin 20, myöhemmin 32 ja lopuksi 35 ensimmäistä desimaalia. Van Ceulenin hautaan on kaiverrettu hänen löytämät desimaalit.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.