kovakuoriaisheimo From Wikipedia, the free encyclopedia
Leppäkertut eli leppäpirkot (Coccinellidae) on kovakuoriaisheimo. Leppäkertut ovat puolipallon muotoisia ja hidasliikkeisiä vajaan 10 mm pituisia hyönteisiä. Niiden peitinsiivet ovat usein pilkulliset, ja pilkkujen määrä ja väritys vaihtelevat lajikohtaisesti. Kirkkaalla värillään ne varoittavat muita petoja pahanmakuisuudestaan. Monet leppäkertut syövät kirvoja.
| Leppäkertut | |
|---|---|
 Seitsenpistepirkko (Coccinella septempunctata) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Kovakuoriaiset Coleoptera |
| Alalahko: | Erilaisruokaiset Polyphaga |
| Osalahko: | Cucujiformia |
| Yläheimo: | Härömäiset Cucujoidea |
| Heimo: |
Leppäkertut Coccinellidae Latreille, 1807 |
| Alaheimot | |
|
|
| Katso myös | |
Leppäkertun nimi tulee vanhasta itämerensuomalaisesta sanasta leppä, joka tarkoitti verta.[1] Nimi viittaa tunnetuimpien lajien oranssinpunaiseen väriin. Myös leppäkerttujen heimon tieteellinen nimi Coccinellidae viittaa oranssinpunaiseen väriin.[2] Leppäkertun rinnakkaisnimi leppäpirkko tulee Pyhän Birgitan mukaan.[3]
Maailman suurimmat leppäkertut kuuluvat Megalocaria-sukuun ja ovat 18 millimetrin pituisia. Suomen suurin laji on isopirkko, jonka pituus on noin 10 millimetriä. Maailman pienimmät leppäkertut ovat 0,8 millimetrin mittaisia.[4] Naaraat ovat koiraita suurempia.[5]
.jpg)
Leppäkertulla on kupera selkäpuoli ja litteä vatsapuoli. Pää on osittain etuselän alla. Päässä on suurehkot verkkosilmät ja lyhyehköt tuntosarvet, joissa on usein 11 jaoketta. Peitinsiipien alla on laskostettuina takasiivet, joita kutsutaan lenninsiiviksi. Lyhyet raajat soveltuvat juoksemiseen.[6]
Leppäkerttuja on monenvärisiä, ja myös saman lajin yksilöt voivat olla erivärisiä. Tavallisimpia pohjavärejä ovat oranssinpunainen ja musta.[7]
Leppäkertut voidaan jakaa ulkonäöltään kahteen ryhmään. Alaheimojen Chilocorinae, Coccinellinae ja Epilachninae lajit ovat yleensä yli 3 millimetriä pitkiä, ja ne ovat useimmiten sileitä, karvattomia ja kirkaan värisiä. Niitä värittävät myös erilaiset täplät ja raidat. Sen sijaan alaheimon Coccidulinae lajit ovat alle 3 millimetriä pitkiä ja yksivärisiä. Mustissa tai punaruskeissa lajeissa ei näy selviä täpliä, ja ne ovat lisäksi yleensä karvaisia.[8]
Leppäkerttuja elää monenlaisissa ympäristöissä metsistä kosteisiin paikkoihin kuten soihin ja rantoihin, ja niityistä tuntureihin. Jotkin lajit elävät puissa, toiset aluskasvillisuudessa, jotkin molemmissa. Jotkin lajit vaativat havupuun, jotkin lehtipuun. Seitsenpistepirkko kykenee elämään monenlaisissa elinympäristöissä.[9]
Leppäkerttu kehittyy munasta aikuiseksi toukkavaiheen ja kotelovaiheen kautta.[10] Useimmilla lajeilla on vuodessa vain yksi sukupolvi, mutta lämpimänä kesänä joillain lajeilla sukupolvia voi olla kaksikin.[11]
Leppäkertut parittelevat keväällä ja alkukesästä. Naaras munii 0,4–2 millimetrin pituiset, yleensä keltaiset munansa johonkin kasviin, usein lehden alapinnalle.[10] Leppäkerttujen munat näyttävät hieman venytetyiltä.[5]
Joidenkin lajien toukkia suojaa vahamainen erite.[5] Toukat kuoriutuvat viikon kuluttua ja syövät munankuorensa. Toukka luo nahkansa kolme kertaa ja kasvaa satakertaiseksi alkuperäisestä koostaan. Täysikasvuisena toukka kiinnittyy kasviin takaruumiinsa kärjellä ja nostaa selkänsä koholleen. Vuorokauden kuluttua se työntyy ulos nahastaan ja siirtyy kotelovaiheeseen.[10] Kotelon suojana ei ole kotelokoppaa.[5] Kotelovaihe kestää noin viikon, mutta kylmässä se voi kestää useitakin viikkoja.[12]
Kesällä kotelosta kuoriutuneet aikuiset leppäkertut talvehtivat ja elävät seuraavaan kevääseen tai kesään.[13] Tunnetaan myös joitain tapauksia, joissa aikuinen on talvehtinut kahdesti. Keski-Euroopassa joidenkin lajien on todettu talvehtineen myös munana tai toukkana. Leppäkertut talvehtivat usein karikkeessa, heinätupoissa tai kaarnan raoissa. Leppäkerttuja voi löytää talvella myös ikkunoiden välistä. Jotkin lajit, kuten seitsenpistepirkko, talvehtivat ryhmissä.[14]
Leppäkertut lähtevät joskus vaeltamaan suurina joukkoina esimerkiksi kun lämpötila on riittävän korkea tai kun kirvat ovat ehtyneet. Vaeltavat leppäkertut lentävät 150–500 metrin korkeudella noin 30 kilometrin tuntinopeudella. Vaeltavien leppäkerttujen suuria rykelmiä voi löytää rantavesistä ja rannoilta.[15]
Monet leppäkertut syövät kirvoja niin aikuisena kuin toukkanakin. Leppäkerttuja hyödynnetäänkin etenkin kilpikirvojen torjunnassa. Jotkin lajit syövät muutakin ruokaa, kuten punkkeja, siitepölyä, mettä, kasveja tai härmäsieniä. Jotkin lajit eivät syö kirvoja lainkaan. Paistepirkko ja ahdepirkko käyttävät muurahaisia hyväkseen saadakseen kirvoja.[16] Niukkoina aikoina leppäkertut voivat olla kannibalistisia.[17]
Jotkin linnut, kuten räystäspääsky ja pikkuvarpunen, syövät leppäkerttuja muun ravinnon ohella. Sudenkorennot, hämähäkit, petokärpäset ja petoluteet voivat saalistaa leppäkerttuja, mutta muilta hyönteisiltä leppäkerttuja suojaa niiden kova kuori.[18] Häirittynä leppäkertut erittävät jalkojensa hajurauhasista keltaista nestettä, hemolymfaa. Sen uskotaan olevan puolustustapa vihollisia vastaan, sillä se haisee pahalle ja on joillakin lajeilla myrkyllistä.[5] Seitsenpistepirkon myrkky on hengenvaarallista ainakin sinitiaiselle.[18]
Yli sadan pistäis- ja kaksisiipislajin tiedetään loisivan leppäkertuissa.[18] Eräs Suomessakin esiintyvä vainopistiäisiin (Braconidae) kuuluva loinen Dinocampus coccinellae tekee leppäkertusta zombin munimalla aikuiseen leppäkerttuun viruksen, joka saa leppäkertun käyttäytymään oudosti: se muuttaa leppäkerttuja isännikseen, jotka saattavat myöhemmin toimia myös pistiäisen kasvavien toukkien aggressiivisina puolustajina.[19]
Leppäkerttuja voivat vaivata myös punkit, loissienet ja jotkin bakteerit.[20]
Leppäkerttuja tunnetaan koko maailmasta noin 6 000 lajia. Euroopassa niitä esiintyy noin 260 ja Suomessa 64. Suomen lajit jaetaan 28 sukuun ja viiteen alaheimoon.[21]
Leppäkerttujen alaheimot ovat:[22]
Leppäkerttujen luokittelussa on päädytty vakioimaan lajin tieteellisen nimen pääteosaa leppäkerttulajin ulkonäön mukaan. Tämä tehdään peitinsiipien pohjavärin ja pilkkujen värin mukaan siten, että punctata-päätteisillä leppäkerttulajeilla on tummat pilkut vaalealla pohjalla ja jos lajilla on tummempi pohja ja vaaleammat pilkut, lajinimen loppuosassa ovat guttata tai pustulata.[23]
Suomessa yleisiä lajeja:
.jpg)
.jpg)
.jpg)
_(30408647986).png)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
_-_f._decempunctata_-_Flickr_-_S._Rae_(3).jpg)
Seitsenpistepirkko valittiin vuonna 1996 Suomen kansallishyönteiseksi. Kaksipistepirkko on Latvian kansallishyönteinen.[3] Suomen puolueista RKP on käyttänyt leppäkerttua tunnuksenaan.[24]
Leppäkertusta kertovat muun muassa lastenlaulu "Lennä, lennä, leppäkerttu" ja XTC-yhtyeen popkappale ”Ladybird”. 22-Pistepirkko-yhtye on saanut nimensä leppäkertun mukaan.
Leppäkertun englannin- ja saksankieliset nimet ladybug ja Marienkäfer viittaavat Neitsyt Mariaan.[25] Seitsenpistepirkon seitsemää pistettä on pidetty Marian seitsemän surun symbolina.[26] Samaan perinteeseen liittyy ruotsinkielinen nimi nyckelpiga: Neitsyt Marian on uskottu pitävän taivaan portin avainta hallussaan, vaikka Raamattu ei niin kerrokaan. Pakanuuden aikana yksi monista leppäkertun nimistä oli Freyafugl, mikä liittyy hedelmällisyyden jumalatar Freijaan.[27]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
