jujutsun tyylilaji From Wikipedia, the free encyclopedia
Kujaku Ryū Goshinjutsu on belgialaisen Shihan Paul Pauwelsin, 10. dan (VJJF), kehittämä tyylisuunta. Tyylisuunta pohjautuu moderniin eurooppalaiseen jujutsuun ja on ennen kaikkea itsepuolustuslaji eikä siinä ole kilpailutoimintaa.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Tekniikoita löytyy seuraavilta osa-alueilta:
Lajin on tuonut Suomeen Jussi "Luffe" Taskinen (3. dan). Taskisella oli kontakti Pauwelsiin ja alkuvaiheessa Pauwels kävi Suomessa Taskisen kutsumana pitämässä leirejä. Leirien yhteydessä virisi keskustelu kiinnostuneiden harrastajien joukossa Kujaku Ryū -tyylisuunnan seuraamisesta. Ensimmäisenä tyylisuuntaan Suomessa liittyikin vuonna 2005 Tora ry Porvoosta. Heti seuraavana vuonna tyylisuuntaan liittyi Jujutsuseura Naattijat Kuopiosta. Nykyisin Suomen pääkouluttajana toimii Veijo Hätinen 5. dan ja apulaiskouluttajana Wille Markkanen 5. dan.
Lajia harrastetaan tällä hetkellä viidellä paikkakunnalla, koska vuodesta 2008 alkaen Suonenjoella on toiminut Naattijoiden alajaosto ja vuodesta 2009 saakka Iisalmessa tyylisuuntaa on harjoiteltu Jujutsuseura Viäntäjissä. Viimeisinpänä tyylisuuntaan liittyi vuoden 2012 alkupuolella Tornion jujutsuseura ry.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.