Kallivieri

Kallivieri^[1] (ven. Ка́лливере, Kallivere, vir. Kallivere^[2]) on kylä Leningradin alueen Jaaman piirin Narvusin kunnassa Venäjällä. Se sijaitsee Rosonajoen rannalla^[3] 16 kilometriä Suuresta-Narvusista^[4] lounaaseen. Kylässä oli 17 vakituista asukasta vuonna 2012^[5].

Kallivieri Калливере, Kallivere
Kallivieri
Koordinaatit: 59°29′33″N, 28°8′26″E
Valtio	Venäjä
Federaatiosubjekti	Leningradin alue
Piiri	Jaaman piiri
Kunta	Narvusi
Hallinto
– Asutustyyppi	kylä
Väkiluku (2012)	17
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Kallivierin kirkko vuonna 1931

Kallivierin koulu vuonna 1933

Kallivieri mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1571 nimellä Pustoška^[6]. Myöhemmin sen nimeksi vakiintui Fitinka ja vasta 1800–1900-lukujen vaihteessa Kallivieri^[7]. Vuonna 1848 kylässä oli 189 asukasta, joista kaksi kolmasosaa oli inkerinsuomalaisia ja loput inkeroisia^[8]. Ennen maaorjuuden lakkauttamista asukkaat olivat valtion talonpoikia^[9][10]. Luterilaiset kuuluivat Kosemkinan ja ortodoksit Haavikon seurakuntaan^[11]. Vuonna 1862 kylässä oli 29 taloa ja 235 asukasta^[12].

Maailmansotien välisenä aikana Kallivieri kuului Viron Inkeriin. Vuonna 1930 sinne rakennettiin luterilainen kirkko. Se suljettiin vuonna 1940, kun Viro liitettiin Neuvostoliittoon ja alue palautettiin osaksi Venäjää.^[13]

Kylä koostuu puutarhapalstojen ympäröimistä omakotitaloista, joista osa toimii kesäasuntoina^[3]. Kesäasukkaiden määräksi arvioidaan 48 henkeä^[5]. Palveluihin kuuluu kauppa^[14]. Aikaisemmin kylässä toimi maatalousyritys Pribrežnojen karjatila. Lähistöllä sijaitsee suuri puutarhapalsta-alue.^[15] Kallivieriin johtaa asfaltoitu tie Luutsan ja Kopolan (ven. Pervoje Maja) väliseltä maantieltä^[16].

Lähteet

• Materialy po obosnovaniju projekta generalnogo plana munitsipalnogo obrazovanija Kuzjomkinskoje selskoje poselenije munitsipalnogo obrazovanija Kingiseppski munitsipalnyi raion Leningradskoi oblasti 2013. Sankt-Peterburg: NIIPGradostroitelstva. Arkistoitu 2.2.2016. Viitattu 27.4.2015. (venäjäksi)

Viitteet

1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 87. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2 Teoksen verkkoversio (viitattu 27.4.2015).
2. Maloverjan, Üve (toim.): Soome-ugri sõlmed 2010–2011, s. 83. Fenno-Ugria, 2012.
3. Materialy, s. 59.
4. Administrativno-territorialnoje delenije Leningradskoi oblasti, s. 94. Sankt-Peterburg: Komitet po vzaimodeistviju s organami mestnogo samoupravlenija Leningradskoi oblasti, 2007. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.4.2015). (venäjäksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
5. Materialy, s. 74.
6. Andrijašev, A. M.: Materialy po istoritšeskoi geografii Novgorodskoi zemli, s. 454. Moskva: Imperatorskoje obštšestvo istorii i drevnostei rossijskih pri Moskovskom universitete, 1914.
7. Demina, V. V.: Toponimika Kingiseppskogo raiona, vypusk 1-j, s. 16. Kingisepp: Kingiseppskaja TsGB, 2010.
8. von Köppen, Peter: Erklärender Text zu der ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 40, 87. St.-Petersburg. Määritä julkaisija!
9. Opisanije Sankt-Peterburgskoi gubernii po ujezdam i stanam, s. 68. Sankt-Peterburg: Gubernskaja tipografija, 1838.
10. Alfavitnyi spisok seleni po ujezdam i stanam Sankt-Peterburgskoi gubernii, s. 29. Sankt-Peterburg: Tipografija gubernskogo pravlenija, 1856.
11. Istoriko-statistitšeskije svedenija o S.-Peterburgskoi jeparhii, s. 314. S.-Peterburg: S.-Peterburgski jeparhialnyi istoriko-statistitšeski komitet, 1885.
12. Sankt-Peterburgskaja gubernija: Spisok naseljonnyh mest po svedenijam 1862 goda, s. 213. Sankt-Peterburg: Tsentralnyi statistitšeski komitet ministerstva vnutrennih del, 1864.
13. Luther, Georg: Herdaminne för Ingermanland II: De finska och svenska församlingarna och deras prästerskap 1704–1940, s. 184–185. Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland, 2000. ISBN 951-583-052-4
14. Materialy, s. 85.
15. Materialy, s. 65.
16. Materialy, s. 89.