Postimpressionismi

Postimpressionismi eli jälki-impressionismi on maalaustaiteen suuntaus, joka ajoitetaan suurin piirtein vuosiin 1886–1905.^[1] Sille on ominaista tunnetilojen kuvaaminen ja symbolismi sekä impressionistien luonnollisen valon ja värin kuvauksesta luopuminen.

Georges Seurat, Eräs sunnuntai-iltapäivä La Grande Jatte saarella, 1884.

Historia ja tyylipiirteet

Jälki-impressionismin tausta on impressionismissa. Suuntauksen synty ajoitetaan vuoteen 1886, jolloin oli järjestetty viimeinen impressionistien yhteinen ryhmänäyttely Pariisissa.^[2] Nimitystä ”jälki-impressionismi” (engl. post-impressionism) alkoi ensimmäisenä käyttää englantilainen taidekriitikko ja taidemaalari Roger Fry vuonna 1910, kun hän oli järjestämässä Manet’n ja jälki-impressionistien näyttelyä Lontoossa.^[3] Tuolloin tärkeimmät jälki-impressionistiksi kutsutut taiteilijat olivat jo kuolleet.^[1]

Jälki-impressionstit työskentelivät usein toisistaan erillään eivätkä itse katsoneet kuuluneensa mihinkään yhteiseen liikkeeseen.^[3] Suuntaukseen yhdistetään ennen kaikkea Paul Cézanne, Paul Gauguin, Vincent van Gogh ja Georges Seurat.^[2][1] Heidän tyyleillään on yhteisiä piirteitä, mutta he kehittivät kukin oman tyylinsä. Jälki-impressionistit kuvasivat omia tunnepitoisia ja psykologisia reaktioitaan maailmaa kohtaan rohkein värein ja kuvin, jotka olivat ekspressiivisiä ja usein symbolisia.^[1] Vaikka jälki-impressionistien tausta oli impressionismissa, heille ei enää riittänyt se, että taide kuvasi etupäässä näkyviä ilmiöitä, vaan he pyrkivät kuvaamaan merkityksiä pintaa syvemmältä.^[4]

Georges Seurat analysoi optisia- ja väriteorioita ja maalasi pointillistisesti pienillä täplillä. Seurat’n tyyli nimettiin uusimpressionismiksi eli neoimpressionismiksi. Seurat’n piiriin kuuluivat myös muun muassa Paul Signac, Maximilien Luce ja Henri-Edmond Cross.^[3]

Paul Gauguin korvasi impressionistien väriopin ja kuvituksen tasaisilla väripinnoilla ja selkeästi rajatuilla muodoilla. Hän kuvasi eksoottisia kohteita ja käytti yksityistä ja uskonnollista symboliikkaa.^[3]

Vincent van Gogh etsi taiteessaan henkilökohtaista ilmaisua. Arlesissa maalatessaan hänen nopea, paksuja ja kirkkaita värejä käyttänyt tyylinsä ennakoi ekspressionismia.^[3]

Suomessa

Useat suomalaiset taiteilijat, kuten Albert Edelfelt tai Pekka Halonen, kokeilivat jälki-impressionismia tai "ranskalaista palettia", kuten puhtaiden värien käyttöä kutsuttiin. Ainoa Suomessa vaikuttanut taidemaalari, jonka taidemaalarin ura perustui jälki-impressionismiin, on belgialais-englantilainen A. W. Finch.

Tunnettuja postimpressionisteja

• Paul Cézanne
• Paul Gauguin
• Vincent van Gogh
• Henri Rousseau
• Georges Seurat
• Henri de Toulouse-Lautrec

Esimerkkejä

• 
  Paul Cézanne, Vuoria Ranskan Provencissa, 1878-1880.
• 
  Paul Gauguin, Arearea, 1891.
• 
  Vincent van Gogh, Tähtikirkas yö, 1889.
• 
  Henri Rousseau, Itsenäisyyspäivän juhla, 1892.
• 
  Henri de Toulouse-Lautrec, Divan Japonais, 1892-93, juliste.
• 
  Harold Gilman, Rouva Mounter aamiaispöydässä, 1916.
• 
  Charles Théophile Angrand, Mies ja nainen kadulla, 1887.
• 
  Paul Sérusier, Talismaani, 1888

Lähteet

1. Post-Impressionism The Museum of Modern Art. Viitattu 18.3.2020.
2. Post-impressionism Tate. Viitattu 18.3.2020.
3. James Voorhies: Post-Impressionism 2004. The Metropolitan Museum of Art. Viitattu 18.3.2020.
4. Postimpressionism National Gallery of Art. Viitattu 18.3.2020.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Postimpressionismi Wikimedia Commonsissa