Injektio (lääketiede)

Injektiolla tarkoitetaan lääketieteessä nestemäisen lääkevalmisteen antotapaa käyttäen injektioruiskua ja siihen kiinnitettyä onttoa injektioneulaa. Injektion anto on eräs yleisimmistä hoitotoimista terveydenhuollossa.

Sairaanhoitaja antaa injektion.

Injektioruisku ja -neula.

Pitkävaikutteista injektiovalmistetta kutsutaan nimellä depotinjektio (esimerkiksi pitkävaikutteinen insuliini, flufenatsiini, risperidoni). Nestemäisen lääkevalmisteen (esimerkiksi nesteytyksessä keittosuolaliuoksen) antamista suonensisäisesti tiputuspussia tai -pulloa käyttäen kutsutaan infuusioksi.

Syitä injektion antoon

Lääkeaineen antamista injektiona kutsutaan parenteraaliseksi (’suolen ohittavaksi’) antotavaksi.

Potilas voi olla kykenemätön ottamaan lääkettä suun kautta, jos hän on pahoinvoiva, kouristeleva tai tajuton, eikä hänellä ole nenä-mahaletkua. Tällöin voidaan turvautua injektioon, mikäli lääkkeen antaminen muutakaan reittiä käyttäen, esimerkiksi rektaalisesti peräpuikkona tai peräruiskeena ei ole mahdollista. Joissakin tapauksissa imeytymishäiriö tai vastaava tekijä, kuten ns. sisäisen tekijän puutos B₁₂-vitamiinin puutostilan taustalla, voi estää imeytymisen ruoansulatuskanavassa, jolloin injektio on ainoa käytettävissä oleva hoitomuoto. Jotkin lääkeaineet hajoavat tai muuttuvat ruoansulatuskanavassa epäaktiivisiksi tai eivät imeydy suolen läpi, joten ne on injisoitava (esimerkiksi hepariini ja leptiini).

Laskimoon injisoimalla lääkeaine siirtyy verenkiertoon nopeammin kuin suun tai peräsuolen kautta, jolloin potilaan tila saadaan kohenemaan nopeasti, mistä on hyötyä etenkin ensi- ja tehohoidossa.

Joissakin tapauksissa lääkeaineen vaikutus on tarpeen rajata tietylle alueelle injektion avulla. Paikallis- tai johtopuudutuksessa puudutusvaikutus saadaan aikaan toivotulle alueelle injektoimalla puuduteaine kudokseen, hermoon tai hermojuureen. Vastaavasti esimerkiksi erektiohäiriön hoidossa käytetään verisuonia laajentavia lääkeaineita, jotka injektoidaan suoraan siittimen paisuvaiskudokseen.

Myös rokotukset annetaan yleensä injektoimalla rokote lihakseen.

Injektion antoreittejä

• intraspinaalinen (selkäydinkanavaan)
• intramuskulaarinen (lihakseen)
• intravenoosinen (laskimoon)
• subkutaaninen (ihon alle)
• intra-arteriaalinen (valtimoon)
• intrakutaaninen (ihon sisään)

Historia

Maailman ensimmäisen injektion verisuoneen suoritti englantilainen arkkitehti Christopher Wren vuonna 1656. Hän antoi koe-eläimenä toimineelle koiralle oopiumia suoneen.^[1] Modernit injektioneulat ja ruiskut kehitettiin 1800-luvulla.

Katso myös

• Suonensisäinen käyttö

Lähteet

1. Jouko Tuomisto ja Matti K. Paasonen: Farmakologia, s. 5. Helsinki: Lääketieteen Opiskelijoiden Asuntola- ja Tukisäätiö, 1978. ISBN 951-99149-8-6

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.