Halkietelä

Halkietelä ja halkipohjoinen ovat savolaisten kansanperinteisiä ilmansuuntia, jotka oli sidottu paikallisiin maastonmuotoihin varsinaisten ilmansuuntien sijasta. Nämä ilmansuunnat määräytyivät suuria osia Savon maastosta hallitsevien, jotakuinkin luode-kaakko-suuntaisten moreeniharjanteiden ja pitkittäisharjujen, ja niiden välisten järvien ja soiden mukaan siten, että halkietelä eli maaetelä oli paikallisten harjujen ja harjanteiden pitkittäissuunnassa jotakuinkin kaakossa päin, ja halkipohjoinen tai maapohjoinen taas oli vastakkaisessa suunnassa jotakuinkin luoteeseen. Nämä ilmansuunnat vaihtelivat hieman maastonmuotojen paikallisen suunnan mukaan. Erotuksena maahan sidotuista halkietelästä ja halkipohjoisesta varsinaista etelää sanottiin ilmaneteläksi ja varsinaista pohjoista ilmanpohjoiseksi.

Poikittain harjujen ja järvien pitkittäissuuntaa vastaan, eli jotakuinkin koilliseen tai lounaaseen suuntautuvan asian, kuten talon edustan, polun, katseen tai liikkeen sanottiin suuntautuvan poikkimaan, kun taas pitkittäin harjujen ja järvien mukaan suuntautunut kohdistui halkimaan. Halkimaan oli usein helpompi kulkea pitkiä matkoja kuin poikkimaan. Talojen ja rakennusten etuseinä ja ovi suunnattiin yleensä joko halkimaan eli jotakuinkin kaakkoon, taikka poikkimaan eli jotakuinkin lounaaseen - molemmat suunnat hakivat muun muassa päivän lämpöä. Talot suunnattiin halkimaan useimmiten järvien luoteisissa pohjukoissa, ja poikkimaan järvien pitkillä koillisrannoilla. Talon etuosa siis suunnattiin yleensä järvelle, ja talon taakse jäi usein harju. Lounais-, etelä-ja kaakkoisrannoilla ei mielellään asuttu.

Lähteet

• https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit/kieli-ikkuna_(1996_2010)/halkipohjoisesta_maaetelaan%5Bvanhentunut+linkki%5D