From Wikipedia, the free encyclopedia
Emilio Salgari (21. elokuuta 1862 Verona – 25. huhtikuuta 1911 Torino) oli italialainen kirjailija, joka tunnetaan Sandokan-romaaneistaan. Vaikka hänen teoksensa ovat hyvin tunnettuja italiaa, espanjaa ja portugalia puhuvissa maissa, niitä on vasta viime vuosina käännetty englanniksi. Suomeksi Salgarin kirjoja ei ole julkaistu, paitsi sarjakuvaversio Musta merirosvo (1978).
Emilio Salgari syntyi Veronassa vuonna 1862. Kun hänen haaveensa laivastoupseerin virasta kariutuivat, hän ryhtyi kirjoittamaan tyydyttääkseen seikkailun ja tutkimusmatkailun haluaan. Hänen yli kahdensadan seikkailutarinansa päähenkilöt ovat vaihtelevista kulttuuritaustoista ja seikkailevat eksoottisissa ympäristöissä.
Vaikka Salgaria usein nimitetään Italian Jules Verneksi, hänen teoksensa ovat jääneet maailmanlaajuisesti vähemmän tunnetuiksi. Vernen teoksiin verrattuna Salgarin kirjat sisältävät myös vähemmän tieteellisiä osa-alueita ja keskittyvät seikkailun tunnelman luomiseen.
Vaikka Salgarin kirjoja myytiin miljoonia kappaleita, hänen huono liikeälynsä saattoi hänet lopulta velkaantumaan, minkä seurauksena hän teki itsemurhan vuonna 1911. Jopa hänen viimeinen tekonsa heijasti Salgarin kiinnostusta vieraisiin kulttuureihin, sillä hän surmasi itsensä entisaikojen samuraiden tapaan viiltämällä vatsansa ja kurkkunsa auki.
Joitakin hänen teoksiaan julkaistiin vielä hänen kuolemansakin jälkeen.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.