suomalainen talousneuvos From Wikipedia, the free encyclopedia
Edvard Pajunen (2. kesäkuuta 1888 Padasjoki – 23. toukokuuta 1953 Helsinki) perusti nimeään kantavan kauppaketjun.[1]
Pajusen vanhemmat olivat maanviljelijä Severi Lepistö ja Hilma Salmijärvi. Hän kävi kansakoulun ja käsityökurssin, mutta kiinnostui kauppa-alasta ja toimi jo nuorena Padasjoella tilausasiamiehenä ja myyjänä. Päädyttyään Turkuun hän suoritti 1910 kauppakoulun kurssin. Hän työskenteli Lahdessa 1911, asui Kuopiossa 1912-1913 ja kokeili monia eri ammatteja, mutta asettui sitten Helsinkiin. Pajunen perusti sinne ensimmäisen kauppaliikkeensä keväällä 1918 vaimonsa kanssa. Useita sivumyymälöitä avattiin Helsinkiin 1920-luvulla ja niiden lisäksi saunaliike. 1929 liiketoiminnan harjoittamista varten perustettiin osakeyhtiö Edvard Pajunen Oy. Pajunen osallistui aktiivisesti kauppiaiden järjestötoimintaan, oli Keskon merkittävä osakas ja sen hallintoneuvoston jäsen 1940-luvun lopulla. Hän sai ansioistaan Suomen Vähittäiskauppiasliiton kultaisen ansiomerkin 1945, talousneuvos hänestä tuli 1952.[1]
Pajusen puoliso vuodesta vuodesta 1917 oli Hilja Sofia Routtu (s. 1889). Miehensä kuoltua hän jatkoi perheen pojan kauppaneuvos Aarno Pajusen (1922-1982) kanssa liiketoimintaa, joka kasvoi tämän ja Jussi Pajusen (s. 1954) johdolla merkittävästi. Liikeyritykset myytiin 1987 ja Pajuset perustivat Alepa-ketjun.[1]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.