From Wikipedia, the free encyclopedia
Alkoholivieroitusoireyhtymäksi nimitetään tilaa, jonka aiheuttaa pitkään kestäneen runsaan alkoholinkäytön katkeaminen tai merkittävä väheneminen. Se on ohimenevä tila, mutta kestää pitempään ja oireilee voimakkaammin kuin tavanomainen krapula. Pahin vaihe paranee itsestään muutamassa vuorokaudessa. Jotkin oireet, kuten ahdistuneisuus ja unettomuus voivat kuitenkin jäädä päälle viikoiksi. Mahdollisten muiden oireiden joukkoon lukeutuvat hikoilu, pulssin kohoaminen ja vapina. Joskus esiintyy hetkellisiä aistiharhoja. Kuitenkin vain harvalle kehittyy vakava psykoosi, kuten juoppohulluus eli delirium tremens.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Alkoholivieroitusoireyhtymä on varoitusmerkki alkavasta tai jo kehittyneestä alkoholismista. Hoito perustuu pitkälti lääkkeisiin, kuten diatsepaamiin.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.