30 Seconds to Mars (30 STM) on yhdysvaltalainen alternative rock -yhtye, jonka keulahahmo on näyttelijänäkin tunnettu Jared Leto. Yhtyeessä rumpuja soittaa Jaredin veli Shannon Leto. Yhtye perustettiin vuonna 1998 ja sen tyyliin ovat vaikuttaneet Sex Pistols, Pink Floyd, Nine Inch Nails, The Cure, Radiohead ja Björk. Matt Wachter liittyi kolmanneksi jäseneksi pian 30 Seconds to Marsin perustamisen jälkeen, mutta on sittemmin eronnut yhtyeestä. Myöhemmin 30 Seconds to Marsiin liittyi myös Tomo Miličević ja sen levy-yhtiöksi tuli Virgin Records. Jared Leto kirjoittaa ja säveltää itse kaikki yhtyeen kappaleet.

Pikafaktoja Tiedot, Aiheesta muualla ...
30 Seconds to Mars
Thumb
Thumb
30 Seconds to Mars vuonna 2009
Tiedot
Toiminnassa 1998-
Tyylilaji alternative rock, hard rock, progressiivinen metalli
Kotipaikka Yhdysvallat Los Angeles, Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Jared Letolaulu, kitara
Tomo Miličevićkitara, koskettimet
Shannon Letorummut, lyömäsoittimet

Entiset jäsenet

Solon Bixlerkitara
Matt Wachterkoskettimet, basso

Levy-yhtiö

Virgin Records

Aiheesta muualla
Kotisivut
Sulje
Thumb
Yhtyeen ”Mithra”-logo

30 Seconds to Mars on julkaissut viisi albumia. Ensimmäinen on nimeltään 30 Seconds to Mars, toinen A Beautiful Lie kolmas This Is War, neljäs Love, Lust, Faith and Dreams ja viides America. Yhtye on tunnettu muun muassa kappaleista ”Attack”, ”The Kill”, ”From Yesterday” ”A Beautiful Lie” ja ”Closer to the Edge”. Ensimmäistä albumia myytiin Yhdysvalloissa noin 108 000 kappaletta, toista albumia noin miljoona kappaletta.

30 Seconds to Mars on ensimmäinen yhdysvaltalainen yhtye, joka kuvasi musiikkivideon Kiinassa. ”From Yesterday” -video sai vaikutteita elokuvasta Viimeinen keisari. Hohto-elokuvasta inspiraatiota saanut ”The Kill” -musiikkivideo on voittanut MTV Video Music Awards -palkinnon.

30 Seconds to Marsilla on oma street team nimeltä Echelon, joka muun muassa koettaa tehdä yhtyettä kuuluisammaksi promotoimalla. Yhtyeen tunnuslause on Provehito In Altum (engl. Launch Forth Into the Deep).

30 Seconds to Mars esiintyi Helsingin jäähallissa 2. kesäkuuta 2008. Konserttia lämmittelivät Sara ja Killer Aspect. Toisen kerran yhtye esiintyi Helsingin jäähallissa 12. maaliskuuta 2010 ja sen lämmittelijöinä olivat Carpark North sekä Street Drum Corps, jonka kanssa yhtye on tehnyt yhteistyötä. 30 Seconds to Mars vieraili 18. kesäkuuta 2010 Seinäjoen Provinssirockissa. Kesällä 2013 yhtye soitti Helsingissä Rock the Beach -festivaaleilla. 8. maaliskuuta 2014 yhtye esiintyi Hartwall Arenalla. 25. huhtikuuta 2018 30 Seconds to Mars esiintyi Helsingin jäähallilla Monolith-kiertueella.

Yhtye julkaisi kolmannen albuminsa This Is War 4. joulukuuta 2009.[1] Albumin ensimmäinen single ”Kings and Queens” julkaistiin 6. lokakuuta 2009. Viides albumi America julkaistiin huhtikuussa 2018.

Jäsenet

Nykyiset jäsenet

Nykyiset kiertuejäsenet

  • Tim Kelleher – basso (2007–2010, 2011–)
  • Braxton Olita – kitara, taustalaulu (2009–)

Entiset jäsenet

  • Matt Wachter – basso, syntetisaattorit, koskettimet, taustalaulu (2001–2007)
  • Solon Bixler – kitara, taustalaulu (2001–2003)
  • Tomo Miličević - kitara, viulu (2003-2018) koskettimet, basso (2007-2018)[2]

Entiset kiertuejäsenet

  • Kevin Drake – kitara (2001–2002)
  • Matt McJunkins – basso, taustalaulu (2011)

Aikajana

Diskografia

Albumit

Lisätietoja Julkaisupäivä, Nimi ...
Julkaisupäivä Nimi Levy-yhtiö Billboard 200 -sijoitus Myynti Yhdysvalloissa
27. elokuuta 2002 30 Seconds to Mars Immortal Records #107 2 000 000+
30. elokuuta 2005 A Beautiful Lie Virgin Records #36 4 000 000+
4. joulukuuta 2009 This Is War Virgin, EMI #18 4 000 000+
17. toukokuuta 2013 Love, Lust, Faith and Dreams Virgin, Universal #6
6. huhtikuuta 2018 America Interscope
2023 It's the End of the World but It's a Beautiful Day Concord Records
Sulje

Singlet

Videot

  • Capricorn (A Brand New Name) (2002)
  • Edge of The Earth (2003)
  • Attack (2005)
  • The Kill (2006)
  • From Yesterday (2006)
  • A Beautiful Lie (2008)
  • Kings & Queens (2009)
  • Closer to the Edge (2010)
  • Hurricane (2010)
  • This is War (2011)
  • Up in the Air (2013)
  • Do or Die (2013)
  • City of Angels (2013)

Palkinnot

  • MTV Video Music Awards -palkinto: ”The Kill” -musiikkivideo
  • MTV Video Music Awards -palkinto: ”Kings and Queens” -musiikkivideo
  • MTV Europe Music Awards -gaala 2010: Paras rockyhtye[3]
  • MTV Europe Music Awards -gaala 2011: Paras alternative-yhtye
  • MTV Europe Music Awards -gaala 2011: Paras MTV World Stage -livetaltiointi

Lähteet

Aiheesta muualla

Wikiwand in your browser!

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.

Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.