From Wikipedia, the free encyclopedia
(I Can’t Get No) Satisfaction on yksi The Rolling Stonesin tunnetuimmista hiteistä, joka julkaistiin singlenä sekä yhtyeen neljännen albumin Out of Our Heads Yhdysvaltain-painoksella vuonna 1965. Kappaleen kirjoittivat yhteistyössä Mick Jagger ja Keith Richards. Kappaleen teksti kertoo yhtäältä tyytymättömyydestä amerikkalaiseen läpikaupalliseen kulttuuriin ja toisaalta seksuaalisesta turhautumisesta[8][9].
| ”(I Can’t Get No) Satisfaction” The Rolling Stones | ||
|---|---|---|
 | ||
| Singlen tiedot | ||
| Albumilta | Out of Our Heads (USA-painos) | |
| Julkaistu | 1965 | |
| Tuottaja(t) | Andrew Loog Oldham | |
| Tyylilaji | rock, hard rock | |
| Kesto | 03.45 | |
| Levy-yhtiö |  Decca Records  London Records | |
| Listasijoitukset | ||
|
| ||
| The Rolling Stonesin muut singlet | ||
| ”The Last Time” 1965 |
”(I Can’t Get No) Satisfaction” 1965 |
”Get Off of My Cloud” 1965 |
Kappale nousi listaykköseksi sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa. Vuoden 1966 puoliväliin mennessä singleä oli myyty 4,5 miljoonaa kappaletta.[2] ”Satisfaction” ilmestyi Yhdysvalloissa toukokuussa 1965, mutta Britanniassa vasta elokuussa, koska levy-yhtiö Decca Records pelkäsi singlen heikentävän Got Live If You Want It! -EP:n myyntiä.[10]
Kitaristi Keith Richards keksi kappaleen kuuluisan riffin Yhdysvaltain-kiertueella herättyään keskellä yötä hotellihuoneessaan. Richards tarttui Gibson Firebirdiinsä, ja nauhoitti inspiraationsa jatkaen sitten uniaan. Aamulla hän ei enää muistanut asiaa, ja kasetti oli lähellä joutua pesukoneeseen, mutta lopulta Richards muisti äänityksen juuri kun hän oli ryhtymässä nauhoittamaan sen päälle muuta.[11]
Richards ja solisti Mick Jagger kuitenkin aluksi inhosivat kappaletta, ja olisivat halunneet siihen puhallinsektion. Myöskään Brian Jones ei pitänyt kappaleesta, koska se ei edustanut yhtyeelle ominaista rhythm and blues -tyyliä,[10] ja Christopher Sandfordin kirjoittaman Keith Richards – Satisfaction -kirjan mukaan hänellä oli tapana soittaa konserteissa ”Satisfactionin” aikana Kippari-Kalle -tv-sarjan teemaa.[11] Tämä tosin ei johtunut siitä, että Jones ei pitänyt kappaleesta vaan siitä että äänentoiston vaatimattomuuden vuoksi nuoren yleisön huuto ja kiljunta peittivät kaiken alleen ja Jonesin reaktio tilanteeseen oli sisäpiirihuumoria.[12] Manageri ja tuottaja Andrew Loog Oldhamin järjestämässä yhtyeen sisäisessä äänestyksessä seuraavasta singlestä Jones myös äänesti Wattsin ja Wymanin lisäksi ”Satisfactionin” julkaisun puolesta, kun taas Jagger ja Richards äänestivät sitä vastaan.[13][14]
Kappaleen kitarasoundi syntyi, kun Keith Richards käytti keikkamuusikko Ian Stewartin ehdotuksesta Maestro FZ-1 -fuzzpedaalia.[11][15] Richards luuli, että kappaleen lopulliseksi versioksi jäänyt levytys olisi vain hahmotelma, josta yhtye myöhemmin äänittäisi paremman version. Decca Records kuitenkin julkaisi kappaleen sellaisenaan yhtyeen ollessa Amerikan-kiertueella.[16]
Rolling Stone -lehti valitsi kappaleen vuonna 2004 maailman kaikkien aikojen toiseksi parhaaksi kappaleeksi listallaan The 500 Greatest Songs of All Time.[17] Kappale oli sijalla yksi VH1:n teettämällä listalla The Greatest Rock and Roll Songs of All Time. Arvostuksen syyksi on esitetty suosittu kitarariffi, Charlie Wattsin tehokas rumpukomppi ja Bill Wymanin elastinen bassokitarakuvio.[11]
Cover-versioita kappaleesta ovat tehneet useat artistit, mm. Britney Spears (2000), Otis Redding soul-versiona (1965), Aretha Franklin ja Jonathan King (salanimellä Bubblerock).[2]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
