From Wikipedia, the free encyclopedia
Yoann Kowal (s. 28. toukokuuta 1987 Nogent-le-Rotrou, Ranska) on ranskalainen estejuoksija. Hän kilpailee 3 000 metrin esteiden lisäksi 1 500 metrillä. 3 000 metrin estejuoksussa Kowalin ennätys on vuonna 2013 Rabatissa juostu 8.12,53.
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Maa: Ranska | |||
Miesten yleisurheilu | |||
EM-kilpailut | |||
Kultaa | Zürich 2014 | 3 000 m ej | |
Pronssia | Amsterdam 2016 | 3 000 m ej | |
Sisäratojen EM-kilpailut | |||
Pronssia | Torino 2009 | 1 500 m |
Kowal voitti pronssia sisäratojen EM-kisoissa vuonna 2009 Torinossa 1 500 metrillä. Vuoden 2014 EM-kisoissa Zürichissä Kowal sijoittui alun perin toiseksi 3 000 metrin esteissä, mutta hänet nostettiin myöhemmin voittajaksi alkuperäisen voittajan, Kowalin maanmiehen Mahiedine Mekhissi-Benabbadin syyllistyttyä epäurheilijamaiseen käytökseen. Vuoden 2016 EM-kisoissa Kowal sijoittui estejuoksussa pronssille. Hän oli 3 000 metrin estejuoksussa kahdeksas Moskovan MM-kilpailuissa 2013, viides Rio de Janeiron olympialaisissa 2016, kolmastoista Lontoon MM-kilpailuissa 2017 ja neljäs Berliinin EM-kilpailuissa 2018. 1 500 metrillä hän sijoittui viidenneksi EM-kilpailuissa 2010. Sisäradoilla hän on sijoittunut 3 000 metrillä MM-kilpailuissa kymmenenneksi 2012 sekä EM-kilpailuissa neljänneksi 2013 ja yhdeksänneksi 2019.
Kowal on 172 senttimetriä pitkä, painaa 58 kilogrammaa ja edustaa E Perigueux Sarlat Trelissac A:ta.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.