Vuoden 1950 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen karsinnat
From Wikipedia, the free encyclopedia
Vuoden 1950 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen karsintoihin osallistui yhteensä 34 maata, joista 14 pääsi mukaan Brasiliassa pelattavaan MM-turnaukseen. Isäntämaa Brasilia ja hallitseva mestari Italia pääsivät MM-kilpailuihin ilman karsintaa.
Maat jaettiin 10 lohkoon siten, että lohkoissa 1–6 pelasivat Euroopan maat sekä Syyria ja Israel. Lohkoissa 7–9 Pohjois- ja Etelä-Amerikan maat ja lohkossa 10 Aasian maat. Afrikasta yksikään maa ei osallistunut karsintoihin.
MM-kilpailuihin selviytyneistä maista Skotlanti, Intia ja Turkki eivät osallistuneet turnaukseen, jolloin MM-kilpailuissa pelasi vain 13 maata.
Vuoteen 1950 saakka oli kaksi jalkapallomaajoukkuetta, jotka käyttivät nimeä Irlanti, kahden eri liiton alaisuudessa. Molemmat, pohjoisirlantilainen Irish Football Association ja Irlannin tasavallan Football Association of Ireland katsoivat edustavansa koko Irlantia ja valitsivat pelaajia koko saaren alueelta. Tällöin muutamat pelaajat pelasivat molemmissa maajoukkueissa. Neljä pelaajaa – Tom Aherne, Reg Ryan, Davy Walsh ja Con Martin – edustivat kyseisessä MM-karsinnassa molempia joukkueita. Tämän jälkeen laadittiin sääntö siitä, että pohjoisirlantilaiset pelaajat saivat edustaa vain Pohjois-Irlantia ja Irlannin tasavallan pelaajat vain Irlannin tasavaltaa. Vuonna 1953 FIFA määräsi molemmat luopumaan nimestä Irlanti, jonka jälkeen FAI:n joukkue tunnetaan virallisella nimellä Irlannin tasavalta, ja IFA:n joukkue puolestaan nimellä Pohjois-Irlanti.