taajama Ulvilassa From Wikipedia, the free encyclopedia
Vanhakylä eli Vanha-Ulvila on taajama Ulvilassa. Se sijaitsee Kokemäenjoen pohjoispuolella, ja muodostaa Ulvilan keskustaajaman itäisen osan. Ulvilan kirkon ympäristö, johon Ulvilan kirkon ohella kuuluvat Ulvilan Pappilat, Saaren ja Isonkartanon kartanot, Trumetarin tila ja Liikistön muinaismuistoalue, on kulttuuriympäristönä merkittävä ja kuuluu Museoviraston vuonna 2009 määrittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.[2]
Vanhakylä | |
---|---|
Gammalby | |
Ulvilan kirkonseutu |
|
Kaupunki | Ulvila |
Väkiluku | 4 326[1] (31.12.2015) |
Osa-alueet | Mynsteri |
Postinumero(t) | 28450 |
Ulvilan kirkon tienoosta käytetään nimitystä Kirkonseutu. Kirkonseutu on pääasiassa maaseutumaista aluetta,lähde? mutta siellä sijaitsee Mynsterin asuinalue, jossa on muun muassa jalkapalloseura FC Ulvilan kotikenttä.[3]
Kirkon lisäksi Vanhassakylässä sijaitsee Ulvilan kaupungintalo, Ulvilan uusi hautausmaa sekä muita kaupungin palveluja, kuten Vanhankylän koulu, jossa on noin 400 oppilasta. Vanhankylän liepeillä Krapiston alueella on Ulvilan vesitorni, jonka huipulla on Porin Karhunvartijoiden tähtitorni. Saarenluodossa, Kirkkojuovan takana on kaupungin virkistysalue.[4]
Ulvilan keskiaikainen kaupunki sijaitsi Vanhassakylässä, mistä alueen nykyinen nimikin juontaa juurensa. Muistona keskiaikaisesta Ulvilasta ovat Vanhassakylässä sijaitseva Liikistön muinaismuistoalue sekä Ulvilan keskiaikainen kirkko. Kirkko sijaitsee varsinaisen Vanhankylän taajaman ulkopuolella, paikalla jossa keskiaikainen Ulvila sijaitsi.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.