Valomainos

Valomainos on ulkomainonnan muoto, jossa yrityksen tai tuotteen nimi, logo tai muu viesti on toteutettu valoa tuottavista materiaaleista tai varustettu valaisimin niin, että mainoksen viesti on nähtävissä erityisen hyvin pimeänä vuorokaudenaikana. Valomainokset sijoitetaan näkyville paikoille, kuten rakennusten katoille tai seiniin tai liikkeen ikkunaan tai sen yläpuolelle.

Ensimmäiset valomainokset oli toteutettu polttimoilla, jotka muodostivat nimen tai sanan. Myöhemmin ne toteutettiin värillisistä, taivutetuista, matalapaineisella neonilla tai muulla kaasulla täytetyistä putkista tehdyillä kirjaimilla tai kuvilla. Sellaisia kutsutaan yleisesti neonputkiksi ja niillä aikaansaatuja valoja neonvaloiksi, vaikka neonin ohella niissä käytetään muitakin jalokaasuja, erityisesti argonia. Valon väri riippuu käytetystä kaasusta tai kaasuseoksesta. Neonputken toimintaperiaatteen patentoi Georges Claude 19. tammikuuta 1915 (U.S. Patent 1,125,476). Nykyään valomainoksissa käytetään paljon LED-tekniikkaa, joka kuluttaa huomattavasti vähemmän sähköä kuin neonvalo.

Vastaava idea saatiin toteutettua myös edullisemmin valon sisältävällä kirjaimen muotoisella tai neliömäisellä laatikolla. Läpikuultava, värillinen mainos painetaan tai teipataan läpikuultavalle pohjamateriaalille. 2000-luvulla JCDecaux toi katukuvaan valolaatikot, joissa mainos vaihtuu rullaamalla kelalta toiselle.

Uusin valomainoksen muoto on isokokoinen litteä näyttö, jossa mainoksen sanoma vaihtuu sähköisesti.

Tunnettuja valomainoksia Helsingissä ovat esimerkiksi Bio Rexin valokyltit Lasipalatsilla, sekä Hakaniemen kauppahallin ja Arenan talon valomainokset Hakaniemessä.