Taidekäsityö
From Wikipedia, the free encyclopedia
Taidekäsityö on taiteellisesti muotoillun käsityön tekemistä. Lähinnä taidekäsityötä on lasin, keramiikan, huonekalumateriaalien, tekstiilin ja jalometallin taiteellinen työstäminen. [1] Taidekäsityön piiriin kuuluu muun muassa korujen valmistaminen, poronsarvityöt, nahkatyöt ja puutyöt ja taidetaonta, silloin kun päämääränä ovat käytännöllisyyden ohella tai yleensä esteettiset tavoitteet. Laajamittaisemmin toteutettuna taidekäsityö on taideteollisuutta. Myös sisustusarkkitehtuurin alueella tehdään taidekäsityötä. Taidekäsityö kattaa myös käsityöperinteiden alueet. [2] Taidekäsityö on perinteisesti ollut kotiteollisuutta tai harrastustoimintaa. Käsityö on ollut monesti tavallisten käyttöesineiden tekemistä, jossa on ollut nähtävissä taiteellisia piirteitä. 1800-luvulla taidekäsityö oli vastapainona teollistumiselle. 1960-70-luvuilta alkaen kaupungeissa käsityöt ovat olleet harrastustoimintaa. Nykyisin taidekäsityö taideteollisuudessa toteutetaan tiettyjä tekniikoita ja materiaalituntemusta hyödyntäen. Käsityömuotoilun avulla valmistetaan sekä koriste-esineitä että käyttöesineitä. Käsityömuotoilun olennaisin lähtökohta on käytettävä materiaali.[3] Tekstiilitaiteeseen kuuluvat kotitavaratekstiilien lisäksi esimerkiksi kirkkotekstiilit. Tekstiilitaiteeseen liittyy myös muotisuunnittelu.[4] Puukäsityössä taiteellisesti tehdään puukoristeita, joita tehdään esimerkiksi huonekalujen koristamiseen.[5] Myös metallista tehdään koriste-esineitä, joita ovat kynttilänjalat ja kynttilänpidikkeet.[6]