From Wikipedia, the free encyclopedia
Täkänä on vanhimpia kansanomaisia kudonnaisia. Se koostuu kahdesta samanaikaisesti kudotusta kankaasta (ylä- ja alakangas), jotka vaihtavat kuvioiden kohdalla paikkaa ja sitoutuvat näin toisiinsa kuvioiden reunoissa.[1]
Alun perin täkänät ovat olleet kirkkotekstiilejä, mutta myöhemmin ne kuuluivat myös säätyläiskotien lämmittäviin villakudonnaisiin. Vanhimmat Suomessa säilyneet täkänät ovat peräisin 1500-luvulta. Täkänän alueita ovat Suomessa olleet ensin Etelä-Pohjanmaa, Häme ja Satakunta, mutta 1800-luvun lopulla täkänän kudontataito levisi myös muualle Suomeen aina Karjalaan asti.
Useimmiten täkänässä on kaksi palttinakangasta päällekkäin. Kudottaessa voidaan käyttää myös erilaisia sidoksia, mutta kuitenkin niin, että sidoksissa tarvittava niisivarsien määrä pysyy mahdollisimman pienenä. Syynä on, että kumpikin kangas vaatii erilliset niisivarret ja polkuset ja lisäksi tarvitaan kaksi ns. apupolkusta, joilla kankaat saadaan erilleen toisistaan.
Täkänän kuviot syntyvät poimimalla, mihin on kaksi tapaa. Perinteisesti poiminta tehdään kahden kepin avulla, millä saa aikaan tarkan kuvion. Lastan avulla tehtävä poiminta on peräisin Norjasta.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.