Suomen sotatarvikehankinnat talvisodan aikana-artikkeli käsittelee hankintoja, joita Suomen valtio teki talvisodan aikana niin koti- kuin ulkomailta puolustusvoimien tarpeisiin. Lisäksi artikkelissa viitataan lyhyesti mm. sotasaaliina Neuvostoliiton puna-armeijalta saatuun sotamateriaaliin. Osa ulkomailta hankitusta sotamateriaalista ehti maahan jo sodan aikana, mutta merkittävä osa materiaalista saapui Suomeen vasta Moskovan välirauhan solmimisen jälkeen.
Kokonaisuudessaan Suomen puolustusvoimien ulkomailta ostaman ja saaman materiaalin arvon laskettiin (toukokuun lopulla 1940 laaditun arvion perusteella) olleen noin 4,6 miljardia markkaa, joka vuoden 2008 euroiksi muutettuna tarkoittaa noin 1,474 miljardin euron summaa. [2] Euromääräiseksi muutetun rahasumman suhteuttamisessa tulee ehdottomasti huomioida myös tuonaikaisten avustaneiden valtioiden silloiset taloudelliset mahdollisuudet. Tämän lisäksi Suomi vastaanotti merkittävää kansainvälistä humanitääristä apua.
Ulkomailta saadun ja hankitun materiaalin arvon suhteuttamiseksi tuon ajan puolustusmenoihin voidaan todeta, että vuonna 1938 hyväksytyn puolustusvoimien perushankintaohjelman mukaan sotatarvikkeiden hankintaan puolustusvoimien käyttöön olisi tullut käyttää seuraavan seitsemän vuoden aikana noin 2,7 miljardia markkaa. [2]
Suomalaisen teollisuuden mobilisointi suoritettiin käytännössä vasta sodan jo sytyttyä 30. marraskuuta 1939. Sotaa ennen sotatarvikkeiden valmistukseen varatuista noin 500 tuotantolaitoksesta vain 126 oli ehtinyt saanut koetilauksia tai jo valmistaa sotamateriaalia puolustusvoimien tarpeisiin.[3]
Sotateollisuuden käynnistäminen sodan ollessa jo käynnissä osoittautui vaikeaksi, koska valmistelut olivat jääneet rauhan aikana pahasti kesken. Sotatarvikkeiden tuotannon aloittaminen kesti osalta tuotantolaitoksia jopa vuoden ajan.[3]
Suomessa valmistettiin talvisodan aikana vain kevyimpiin kaliberiluokkiin kuuluvia aseita. Näistä aseista kiväärikalibeeristen aseiden tuotanto oli osin jopa melko runsasta. Pistoolikaliberisten aseiden (etenkin konepistoolien) tuotanto oli merkittävää. Näiden lisäksi tuotettiin vain vaatimaton määrä 37 mm:n pst-tykkejä (105 kpl) ja merkittävämpi määrä 81 mm:n kranaatinheittimiä (272 kpl). [4]
Ampumatarvikkeissa käsiaseiden ammusten tuotantomäärät olivat merkittäviä, mutta suurikaliberisempien aseiden ammusten tuotanto ei missään vaiheessa vastannut edes kulutusta. Suurimmat tuotannon ongelmat kohdistuivat etenkin tykistön ampumatarvikkeiden valmistukseen. Hankalimmiksi osoittautuivat mm. tykistön hylsyjen, sytyttimien ja ns. pohjanallien valmistus. Kriittisimmillään esim. kranaatinheittimien ammusten valmistuskapasiteettia ei pystytty juurikaan käyttämään hyväksi, koska sytyttimien valmistus laahasi pahasti jäljessä. Sodan loppuvaiheissa pystyttiin valmistamaan noin 6000 heittimen kranaattia vuorokaudessa, mutta sytyttimiä valmistui samassa ajassa vain 1200 kappaletta.[3]
Kotimainen teollisuus oli valmistautunut valmistamaan vain tärkeimpiä raskaamman kaluston ammuksista (81 mm krh, 76 mm, 107 mm, 122 mm ja 152 mm). Muiden asekaliiberien osalta oltiin kokonaan tuonnin varassa tai jouduttiin tyytymään siihen, mitä varastoissa sattui olemaan. Sodan aikana ulkomailta saatiin hyvinkin erikaliiberista tykistökalustoa, joiden mukana hankittiin myös ampumatarvikkeita, koska ampumatarvikkeille ei ollut saatavissa täydennystä kotimaasta. [5]
Kotimainen asetuotanto
Suomessa valmistettiin talvisodan aikana vain kevyempiin kaliberiluokkiin kuuluvia aseita, joita valmistui seuraavat määrät: [4]
Muita aseiksi luokiteltavia tuotteita ei Suomessa valmistettu talvisodan aikana.
Kotimainen ampumatarviketuotanto
Suurimmat tuotannon ongelmat kohdistuivat etenkin tykistön ampumatarvikkeiden valmistukseen. Hankalimmiksi osoittautuivat mm. tykistön hylsyjen, sytyttimien ja ns. pohjanallien valmistus. Kriittisimmillään esim. kranaatinheittimien ammusten valmistuskapasiteettia ei pystytty juurikaan käyttämään hyväksi, koska sytyttimien valmistus laahasi pahasti jäljessä. Sodan loppuvaiheissa pystyttiin valmistamaan noin 6000 heittimen kranaattia vuorokaudessa, mutta sytyttimiä valmistui samassa ajassa vain 1200 kappaletta.[3]
Kotimainen teollisuus pystyi valmistamaan talvisodan aikana seuraavat ampumatarvikemäärät. Muiden asekaliiberien osalta oltiin kokonaan tuonnin varassa tai jouduttiin tyytymään siihen, mitä varastoissa sattui olemaan.[6]
Suomen puolustusvoimat saivat talvisodan aikana (ja sen jälkeen) useilta mailta erilaisia sotatarvikkeita. Kunkin maan lopullisesti luovuttamien ja myymien sotatarvikkeiden rahallisen arvon ja niiden merkityksen sotatapahtumiin määrittämistä vaikeuttaa kuitenkin muutama seikka [7]:
Avustamisen pisimmälle menevä muoto eli tarvikkeiden lahjoittaminen johtaa ongelmaan siitä, miten määritetään avustustarvikkeiden todellinen arvo. Maittain esitettävässä luettelossa myös ilmaiseksi luovutetulle varustukselle on pyritty antamaan jonkinlainen rahallinen arvo.
Askelta vähäisempää poliittista kiinnostusta Suomen auttamiseen osoitti sotatarvikkeiden myynti luovuttavan maan armeijan varastoista. Lisäksi armeijan varastoista myytyjen tarvikkeiden hinta saattoi olla lähellä ns. markkinahintaa tai hinta saattoi toisaalta olla lähinnä nimellinen.
Eri maiden välistä vertailua hankaloittaa myös se, että joidenkin maiden osalta sotatarvikkeiden hankinta suoritettiin ns. vapailta markkinoilta, jolloin niiden hintakin oli suhteellisesti katsoen huomattavan korkea.
Varsinaiseen taistelutoimintaan liittyvä arvo on lähes mahdotonta määritellä, koska eri maista saapuneet sotatarvikkeet saapuivat hyvin eri aikaan (merkittävä osa vasta sodan jälkeen). Lisäksi esimerkiksi tykistökaluston osalta on huomioitava se, että ennen kaluston käyttöönottoa kalustolle oli mm. koulutettava henkilöstö ja hankittava niiden siirtämisiin tarvittavat välineet.
Kokonaisuudessaan Suomen puolustusvoimien ulkomailta ostaman ja saaman sotamateriaalin arvon laskettiin olleen noin 4,6 miljardia markkaa. Vuonna 1938 hyväksytyn puolustusvoimien perushankintaohjelman mukaan sotatarvikkeiden hankintaan olisi tullut käyttää seuraavan seitsemän vuoden aikana noin 2,7 miljardia markkaa. [2] Tämän lisäksi Suomi vastaanotti merkittävää kansainvälistä humanitääristä apua.
Tärkeimpiä sodan aikana maahan saapuneita sotatarvikkeita hankintamaittain
Eri maat luovuttivat tai myivät Suomelle erilaisia sotatarvikkeita, joista alempana olevaan maittaiseen luetteloon niistä on lueteltu tärkeimmäksi arvioitu materiaali ja niiden määrät. Luettelon alapuolella on esitetty omana alaotsikkonaan arviot tärkeimpien lähettäjämaiden luovuttaman sotamateriaalin rahallisesta arvosta tietyin reunaehdoin. Tässä luettelossa maat ovat järjestetty siinä järjestyksessä, missä niiden luovuttaman sotamateriaalin rahallinen arvo arvioitiin olevan suurimmasta pienimpään. [8] -luettelon viite tämä ellei toisin mainita:
Ruotsi myi tai lahjoitti Suomelle mm. seuraavaa sotamateriaalia talvisodan aikana:
Kiväärejä 77 000 kpl + 19,2 miljoonaa patruunaa (6,5 mm Mauser)
Etelä-Afrikka lahjoitti mm. seuraavaa sotamateriaalia talvisodan aikana:
Gloster Gauntlet-harjoitushävittäjäkoneita 25 kpl
Näiden maahan talvsodan aikana saapuneiden puolustusmateriaalierien lisäksi Suomeen saapui suuri määrä puolustusmateriaalia pian Moskovan välirauhan solmimisen jälkeen. Näistä muutamia esimerkkejä:
Ranskasta 100 kpl 7,50 mm Chatelle-Rault pikakiväärejä + miljoona patruunaa
Sveitsistä, Ranskasta ja Belgiasta yhteensä 774 kpl konepistooleja (eri merkkisiä)
Sveitsistä 27 kpl pst-kivääriä (20 mm)
Belgiasta 1 500 valopistoolia
Espanjasta 36 kpl 114 mm:n kenttähaupitsia
Yhdysvalloista 2 000 valopistoolia
Yhdysvalloista 200 kpl 75 mm:n kenttäkanuunoita ja 32 kpl 203 mm järeitä haupitseja
Yhdysvalloista 3 900 Ford-kuorma-autoa tai alustaa (osa hyvinkin edullisia mm. yksi tuhannen kappaleen erä oli kappalehinnaltaan vain 326 dollaria)[10]
Aiemmin mainituista syistä johtuen kyseessä ovat vain arviot kunkin maan myymien ja/tai luovuttamien sotatarvikkeiden rahallisesta arvosta. Lisäksi luetteloon on kirjattu joitain huomioita kyseisen maan myymien tai luovuttamien sotatarvikkeiden Suomeen saapumisesta tai saapumattomuudesta ja mm. siitä, että ilmaiseksi luovutetuille tarvikkeille on pyritty määrittelemään edes rahamääräinen arvo [11]:
Ruotsi oli ehdottomasti Suomea eniten avustanut maa. Ruotsi myi tai luovutti Suomelle sotatarvikkeita yhteensä noin 1 470 miljoonan markan arvosta. Vuoden 2008 euroiksi muutettuna summa oli noin 471 miljoonaa euroa.
Lisäksi Ruotsi huolehti Svenska Frivilligkårenin kustannuksista, jotka olivat noin 500 miljoonaa markkaa (noin 160 miljoonaa euroa).
Italia myi Suomelle sotatarvikkeita yhteensä noin 790 miljoonan markan arvosta (vuoden 2008 euroiksi muutettuna noin 253 miljoonan arvosta).
Italian merkittävin asekauppa koski Fiat-hävittäjiä.
Kyseisen kaupan, joka maksettiin selluloosalla, laskentaperusteet ovat vain arvailujen varassa.
Toinen merkittävä sotatarvike-erä käsitti ilmatorjunta-aseita, joista tärkeimmät kaupat tehtiin 20 mm:n ilmatorjuntatykistä Breda M35.
Italian kanssa tehdyt kaupat saattavat sisältää myös kokonaan peruuntuneita eriä sotamateriaalia.
Ranska myi tai luovutti Suomelle sotamateriaalia noin 600 miljoonan markan (vuoden 2008 euroina noin 192 miljoonan euron) arvosta.
Ranskan luovuttamasta materiaalista merkittävä osa oli ilmaista, joskin suurelta osin mm. vanhanaikaista tykistöä (mukana saapuneet ampumatarvikkeet olivat kuitenkin erittäin tarpeellisia). Materiaalin rahallinen arvo perustuu arvioon.
Iso-Britannia myi tai luovutti Suomelle sotatarvikkeita noin 500 miljoonan markan (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 160 miljoonan euron) arvosta.
Ilmaiseksi saadulle materiaalille on pyritty laskemaan myös jonkinlainen arvo.
Belgian myymän tai luovuttaman materiaalin arvo oli myös noin 500 miljoonaa markkaa, joskin luku on erittäin epävarma Saksan aloitettua hyökkäyksensä maahan jo toukokuussa 1940.
Yhdysvallat myi tai luovutti Suomelle sotatarvikkeita 270 miljoonan markan (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 87 miljoonan euron) arvosta.
Luvusta on vähennetty peruuntuneet erät.
Tärkein tapahtuma on vain suomalaisia varten järjestetty ns. ylijäämähuutokauppa Brewster F2A-hävittäjistä, joista Suomeen saapui sodan aikana vain 8 kpl Ruotsissa tapahtuneen kokoamisen jälkeen.
Unkari myi tai luovutti Suomelle sotatarvikkeita noin 100 miljoonan markan (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 32 miljoonan) arvosta.
Norjasta saadun materiaalin arvon laskettiin olevan noin 80 miljoonaa markkaa (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 26 miljoonaa euroa).
Tanskasta saadun materiaalin hinnaksi arvioitiin noin 70 miljoonaa markkaa (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 22 miljoonaa euroa).
Espanjasta saadun materiaalin hinnaksi arvioitiin noin 55 miljoonaa markkaa (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 18 miljoonaa euroa).
Sveitsistä saadun materiaalin hinnaksi arvioitiin noin 35 miljoonaa markkaa (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 11 miljoonaa euroa).
Saksasta saadun materiaalin hinnaksi arvioitiin noin 35 miljoonaa markkaa (v. 2008 euroiksi muutettuna noin 11 miljoonaa euroa). Saksan osuus olisi saattanut nousta huomattavasti suuremmaksikin ellei ruotsalainen lehdistö olisi joulukuun alkupuolella 1939 tuonut Neuvostoliiton lähetystön tietoon saksalaisten sallimaa kauttakulkua ja asekauppoja ns. bulvaanien välityksellä.[7].
Suomalaiset saivat talvisodan aikana vallinneisiin olosuhteisiin ja maan taloudellisiin resursseihin nähden merkittävän sotasaaliin. Sotasaaliin arvoa nosti se, että vallattu sotamateriaali osoittautui suurelta osin moderniksi ja hyväkuntoiseksi. Lisäksi saaliiksi saadun materiaalin käyttöarvoa lisäsi se, että muun muassa jalkaväkiaseistuksen osalta kaliiberit olivat yhdenmukaisia suomalaisten omien aseiden kanssa. Saadun sotasaaliin tilastoinnissa esiintyy ristiriitaisuuksia, jotka johtuvat muun muassa vallatun materiaalin ilmoittamatta jättämisestä sekä sen myöhemmästä tuhoutumisesta.[12]
Sotasaalismateriaalia otettiin käyttöön välittömästi sen valtaamisen jälkeen, jolloin etulinjassa taistelevien suomalaisjoukkojen tulivoima kasvoi välittömästi. Suuri osa sotasaaliista jouduttiin kuitenkin lähettämään kotirintamalle huollettavaksi ja korjattavaksi. Raskaamman aseistuksen osalta (esim. tykistö) jouduttiin kuitenkin ennen rintamalle lähettämistä hankkimaan valmiin tuliyksikön muu kalusto ja vetokalusto sekä kouluttamaan henkilöstö. Esimerkiksi sotasaaliiksi saaduista 138 tykistä ehdittiin talvisodan aikana palauttaa rintamalle taistelukäyttöön valmiina tuliyksiköinä vain 44 asetta.[12]