From Wikipedia, the free encyclopedia
Suomen Tieyhdistys on tie- ja liikennealan etu-, yhteistyö- ja asiantuntijajärjestö. Yhdistyksen virallinen nimi on Suomen Tieyhdistys ry, Vägföreningen i Finland rf.
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Yhdistys toimii sääntöjensä mukaisesti maan tie- ja liikenneolojen kehittämiseksi sekä edistää liikenteen taloudellisuuden, tieympäristön laadun, tehokkuuden, turvallisuuden ja liikennekulttuurin parantamista.
Yhdistyksen tehtävänä on
Suomen Tieyhdistys on Euroopan vanhin toimiva kansallinen tieyhdistyslähde?. Se perustettiin vuonna 1917 edistämään teiden rakentamista kasvavaa automobiililiikennettä varten sekä vaikuttamaan tienpitovastuun siirtämiseksi maanomistajilta valtiolle. Alkuperäiset tavoitteet ovat monin verroin täyttyneet, mutta kehittyneen yhteiskunnan tuomat uudet haasteet ovat astuneet tilalle.
Kansainvälisen Tieliiton (International Road Federation - IRF) jäsen yhdistys on ollut jo vuodesta 1952. Yhdistys on myös Pohjoismaiden Tieteknillisen Liiton (PTL) perustajajäsen (1935) ja toimii muun muassa auto- ja tieliikennemuseo Mobiliaa ylläpitävässä säätiössä.lähde?
Yhdistyksen jäseninä on sekä yhteisöjä että henkilöitä. Jäsenistö kattaa kaikki tieliikenteen toimialat. Yhdistyksen ylintä päätösvaltaa käyttää vuosikokous sekä 13-jäseninen hallitus ja sen työvaliokunta. Hallitus voi asettaa avukseen työryhmiä ja toimikuntia.
Yhteisöjäseninä on mm.:
Henkilöjäseninä on mm.:
Tie & Liikenne on Suomen Tieyhdistyksen jäsenlehti, joka ilmestyy kuusi kertaa vuodessa.
Yksityistie Uutiset on tiedotuslehti ja se lähetetään kaikille valtionapuun oikeutetuille tiekunnille sekä mm. kuntien yksityistievastaaville, metsäkeskuksille ja maanmittaustoimistoille. Lehden painos on yli 20 000 kpl. Liikennevirasto ja ELY-keskukset ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita tässä hankkeessa.lähde?
on yksityistiekuntien toimihenkilöille ja tieosakkaille, kuntien yksityistieasioita hoitaville toimihenkilöille ja lautakuntien jäsenille, maanmittaustoimistoille ja metsäkeskuksille, metsäyhtiöiden puunhankinnasta vastaaville ja kaikille yksityisteitä käyttäville tarkoitettu kirja.
Kirja korvaa Tiekunta ja tieosakas -kirjan aiemmat versiot. Siinä käydään yksityiskohtaisesti läpi tiekunnan ja sen toimielinten tehtävät ja päätösvalta sekä tieyksiköinnin perusteita, tiemaksuja ja käyttömaksuja koskevat säännökset. Kirja sisältää myös yksityisteiden tiekäytön pelisäännöt, asiakirjamalleja sekä yksityistielain kokonaisuudessaan. Lainsäädäntöä on seurattu vuoden 2013 alkuun.
on opas yksityisteiden tiekunnille, tieisännöitsijöille, kunnille ja muille tienpidon vastuunkantajille. Kirja käsittelee yksityistien kunnossapitoa uudenlaisessa, vuosikierron mukaisessa järjestyksessä.
on vuonna 2010 ilmestynyt opaskirja,joka kokoaa yhteen teiden parantamisen suunnittelu- ja toteutusohjeita. Kirja sisältää perustietoa yksityistien parantamisesta suunnittelijoille, rakentajille, urakoitsijoille.
Vihkonen, jossa käsitellään yksityisteiden tienkäytön luvanvaraisuutta, tie- ja käyttömaksujen perusteita sekä miten menetellä vahinkotapauksissa ja kenen on vastuu. Sisältää uusimman Fingrid Oyj:n kanssa solmitun suositussopimuksen. Tienkäyttösopimus liitteenä, 18 sivua.
Moottoriteitä Suomessa 50 vuotta - Suomen Tieyhdistys 95 vuotta
Pekka Rytilän kirjoittama kertomus maailman moottoriteistä. Suomessa moottoriteiden kausi alkoi, kun Turunväylä jakso Tarvo–Gumböle vihittiin käyttöön 16.12.1962. Kaikkiaan 8-osainen artikkelisarja on julkaistu Tie & Liikenne -lehdessä vuosina 2011 ja 2012.
on 540-sivuinen nelikielinen sanasto (suomi/ruotsi/englanti/saksa). Noin 4 150 sanaa, tie- ja liikennetekniikan perussanasto, ilmestynyt vuonna 1985.
on (silloisen) Tielaitoksen kanssa yhteistyönä valmistunut historiateos maan tieverkon kehittymisestä. Osa 1 kertoo teiden esihistoriasta ja ajasta Suomen itsenäistymiseen asti. Osa 2 kattaa itsenäisyyden ajan noin 1970-luvulle (loppuunmyyty).
on Mobilian kanssa julkaistu talvikunnossapidon historiateos, kirjoittanut museonjohtaja Kimmo Levä. Kaksikielinen (suomi/ruotsi) ja 174-sivuinen teos ilmestyi vuonna 1992 kun yhdistys täytti 75 vuotta.
on teos, joka sisältää tuokiokuvia yhdistyksen taipaleelta 1917-1992, kirjoittanut tekn.lis. Pekka Rytilä.
Talvitiepäivät on perinteinen liikenneväylien, yleisten alueiden ja kiinteistöalueiden talvihoidon kysymyksiin keskittyvä tapahtuma. Ohjelman runko muodostuu näyttelystä, työnäytöksistä ja kongressista. Talvitiepäivät järjestetään joka toinen vuosi.
Väylät ja Liikenne sai alkunsa vuonna 1985, silloin Tie ja Liikenne -päivät nimisenä. Vuonna 2000 nimi muutettiin Väylät ja Liikenne-tapahtumaksi, josta lähtien ohjelman sisältö on kattanut koko liikenneinfrastruktuurin kentän.lähde?
Tieyhdistys on ollut mukana Yhdyskuntatekniikkanäyttelyn järjestäjänä vuodesta 1991. Näyttely on osa laajan Yhdyskuntatekniikan viikon ohjelmaa. Yhdistys on yleensä järjestänyt seminaarin näyttelyn yhteydessä. Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi.
Alueelliset Yksityistiepäivät pidetään eri puolella maata 10-15 paikkakunnalla, yleensä joka toinen vuosi. Ne ovat yleensä päivän mittaisia koulutustilaisuuksia yksityisteitä koskevista ajankohtaisista asioista. Osanottajat edustavat mm. tiekuntia, kuntia, maanmittaustoimistoja, metsäkeskuksia ja eri yksityisteiden käyttäjäryhmiä, kuten metsäyhtiöitä.
Tieyhdistys järjestää vuosittain eri tyyppisiä valtakunnallisia ja maakunnallisia seminaareja, koulutus- ja keskustelutilaisuuksia. Seminaareista mainittakoon Toimihenkilöpäivät ja Kunnosta on kysymys- seminaari. Koulutuksesta esimerkkinä monenlainen yksityisteihin liittyvä toiminta, kuten TIKO-tieisännöitsijäkoulutus. – Rajoitetusti järjestetään myös tilauksesta räätälöityä koulutusta, esim. yhden kunnan yksityisteiden edustajille.lähde?
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.