Sosiaalinen kestävyys

Sosiaalinen kestävyys on yksi kestävän kehityksen neljästä osasta. Sosiaalisen kestävyyden tarkoituksena on taata, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus perustarpeisiin, kuten ruokaan, koulutukseen ja sananvapauteen.

Kansainvälinen energiajärjestö Ihan^selvennä on selvittänyt mahdollisuuksia lisätä kehitysmaissa vielä sähköttä elävien ihmisten mahdollisuutta saada sähköä ilman hiilidioksidipäästöjen suurta kasvua. YK:n hyvinvointi-indeksi Iwi mittaa laajasti kaikkien maailman valtioiden osalta sekä taloudellista varallisuutta että luonnonvarallista pääomaa.^[1]

Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO) selvittää humanitaarisen avun tarvetta, kun kriisien, kuten Ukrainan sodan myötä sellaiset seikat kuten markkinointiväylät ja elintarvikeketjut katkeavat tai niiden toiminta häiriintyy.^[2]

Kehitysmaiden asukkaiden hyvinvointia on pyritty parantamaan kehitysavun, kansainvälisen kaupan ja kansainvälisten investointien keinoin. OECD:n kehitysavun komitea DAC on yksi tärkeimmistä kehitysapua toimittavista tahoista. DAC:in kautta annettavaan kehitysapuun liittyvät sopimukset liittyvät OECD-maiden politiikkaan.^[3] Kehitysapu voi olla kahden maan välistä tai siinä voi olla useampia maita mukana. Kestävän kehityksen esteitä ovat sodat, muut konfliktit, luonnonkatastrofit ja epidemiat. Lisäksi maailman maiden erilaista asemaa varallisuuden suhteen lisävät sellaiset maailmankaupan käytännöt, jotka suosivat rikkaita maita. Kehitysavun pääasiallisin muoto on maatalouteen suuntautuva kehitysapu.^[4]