Sluysin meritaistelu

Sluysin meritaistelu (ransk. Bataille navale de l'Éclus) käytiin 24. kesäkuuta 1340. Englannin kuningas Edvard III, joka tavoitteli Ranskan kruunua, tuhosi kilpailijansa Filip VI:n laivaston Zwinin lahdelmassa, joka aikoinaan johti laivat Bruggen kaupunkiin, mutta on nykyisin täyttynyt hiekalla.

Sluysin meritaistelu
Osa Satavuotista sotaa
Jean Froissartin kuvitusta 1300-luvun kronikkaan
Päivämäärä: 24. kesäkuuta 1340 Paikka: Zeelandissa, Sluisin kaupungin lähellä Lopputulos: Englantilaisten voitto
Osapuolet
Englanti	Ranska
Komentajat
Englannin Edvard III	Hugues Quiéret ja Nicolas Béhuchet
Vahvuudet
noin 250 alusta / 15 000 miestä	noin 190 alusta / 20 000 miestä
Tappiot
?	?

Tämä meritaistelu oli ensimmäinen Satavuotisen sodan pitkässä taistelujen historiassa.

Filip VI:n laivasto

Laivasto muodostui noin neljästäkymmenestä Välimerelle tarkoitetusta kaleerista, jotka olivat ärhäköitä ja helposti ohjailtavia. Niissä oli kokenut genovalainen miehistö, jota komensi palkkasoturina Egidio Bocanegra eli Barbavera. Ranskalaisilla oli käytössään parikymmentä suurta alusta, johon mahtui kuhinkin noin 200 sotilasta. Tämän lisäksi käytössä oli noin 130 kauppa- ja kalastusalusta, joista jokainen otti noin viitisenkymmentä sotilasta. Kaikkiaan joukkojen koko oli noin 20 000 miestä.

Mutta joukkojen kaksi komentajaa, kuninkaallisen amiraali Hugues Quléret ja Nicolos Béhuchet, joka oli yksi kuninkaan varainhoitajista, eivät suinkaan olleet merisodankävijöitä, vaan hallintomiehiä, jotka olivat erikoistuneet joukkojen merikuljetuksiin.

He olivat saaneet tehtäväkseen estää kuningas Edvard III:n joukkojen maihinnousun ja siksi he olivat muodostaneet laivastosta kolmerivisen barrikadin lahdelman rannalta toiselle, lukuun ottamatta neljää suurta alusta sekä genovalaisia aluksineen.

Edvardin laivasto

Yleisesti useat englantilaiset historioitsijat ovat maininneet kuningas Edvard II:n laivaston lukumääräisesti pienemmäksi kuin Ranskan laivaston. On kuitenkin selvää, että Edvard purjehti Orwellista 22. kesäkuuta noin 200 aluksen laivasto komennossaan. Tähän laivastoon liittyi Flanderin rannikkolaivasto, jota komensi Pohjanmeren laivaston komentaja sir Robert Morley. Näin laivasto kasvatti lukumääränsä vielä noin 50 aluksella. Varmasti osa tämän laivajoukon aluksista oli vain kuljetusaluksia, sillä kuningas toi mukanaan puolisonsa Philippa Hainaultin talouden tavaroita. Kuningatar oli tällöin Bruggessä. Kuitenkin jopa yksi kuningattaren seuraneideistä sai surmansa taistelujen aikana. Tämä puolestaan kertoo, että kaikkia englantilaisten laivoja käytettiin myös sotatoimiin.

Kuninkaallisen kaleerilaivaston alus

Taistelu

Edvard III ankkuroi laivastonsa Blankenbergeniin iltapäivällä 23. kesäkuuta sekä lähetti tiedustelijat selvittelemään ranskalaisten asemia. Ranskalaisten leirissä oli suurta erimielisyyttä toimintalinjoista. Genovalainen Barbavera neuvoi kollegoitaan lähettämään alukset merelle. Kuitenkin Béhuchet, joka oli komentaja ja siten koko operaation päällikkö, kieltäytyi nostamasta ankkureita. Hän siis todennäköisesti noudatti käskyä ja yritti estää kuningas Edvard III:n pääsyn Bruggeen. Ranskalaisten järjestäytyminen oli suoritettu perinteisen puolustustaistelun mukaisesti.

Quiéret ja Béhuchet järjestivät alukset kolmeen tai neljään peräkkäiseen rintamaan ja alukset toisiinsa rinta rinnan sidottuna, ja muutama isoin oli sijoitettu rintaman eteen eräänlaiseen etuvartioon. Edvardin laivasto asettui tuulen yläpuolelle ja aurinko jäi heidän selkänsä taakse ja niin laivasto hyökkäsi 24. kesäkuuta 1340 koko voimallaan. Kirjeessään pojalleen Edvard III kertoo, että vihollinen puolustautui jalosti ”koko sen päivän ja yön sen jälkeen”. Edvardin laivat olivat järjestäytyneet kahteen rintamaan. Tarkoituksena oli, että ensimmäinen rintama hyökkäisi suoraan ja toinen kiertäisi ranskalaisten taakse.

Taistelu oli pitkä taistelu peräkkäisiä mies-miestä vastaan tapahtumia, alusten kannella taikka partailla. Taistelujen kulusta ei kuitenkaan Edvard ole jättänyt minkäänmoista merkintää liittolaisiltaan flaameilta saamastaan avusta, joskin hän kehuu heitä avuliaiksi. Ranskalaiset lähteet kertovat, että Béhuchet haavoitti kuningas Edvard III:ta, mutta se ei ole kuitenkaan varmaa ja asiasta ei ole säilynyt kummoistakaan todistetta.

Taistelu päättyi lähes täydelliseen ranskalaisen laivaston tuhoutumiseen. Quiéret hirtettiin välittömästi ja Béhuchet’n sanotaan mestatun kuningas Edvardin käskystä. Barbavera pakeni merelle laivastonsa kanssa varhain aamulla 25. kesäkuuta kahden englantilaisen aluksen takaa-ajamana.

Englantilaiset kronikat kertovat, että taistelu saavutettiin vähäisin ihmishenkien menetyksin ja että ranskalaisten menetykset olivat olleet 30 000 miestä. Lukuihin ei kuitenkaan pidä luottaa, sillä keskiaikainen käsitys luvuista ja määristä oli erilainen kuin omamme. Kuitenkin taistelun jälkeen Edvardin laivasto oli ankkurista useita päivä, joten on todennäköistä, että myös Englannin laivasto kärsi suuria tappioita.

Aiheesta muualla

Sluysin meritaistelusta on kummankin puolen näkemykset koottu hyvin yksityiskohtaiseksi teoksiksi, joissa on hyvät lähdeaparaatit:

• Englantilaisen näkemyksen esittää Sir Harris Nicolas; History of the Royal Navy, vol. ii. (London, 1847); (englanniksi)
• Ranskalaisen näkemyksen esittää M. C. de la Roncière ; Histoire de la marine francaise, vol. i. (Paris, 1899). (ranskaksi)