Navanympärystähti, sirkumpolaarinen tähti on tähti, joka joltakin havaintopaikalta on aina pimeän aikaan näkyvissä horisontin yläpuolella.[1]

Thumb
Pohjoiset navanympärystähdet kiertävät pohjoisen taivaannavan ympäri. Huomattava on, että keskellä oleva kirkastähti Pohjantähti on melkein paikallaan. Pohjantähti on navanympärystähti, ja se näkyy ympäri vuoden. Kuvassa näkyy, kuinka tähtien asema siirtyy 24 tunnin kuluessa, mutta käytännössä ne eivät näy, kun Aurinko on taivaalla.

Tähtitieteessä sirkumpolaarisuus tarkoittaa tähden tai tähdistön näkymistä horisontin yläpuolella ympäri vuoden tietyssä havaintopaikassa. Deklinaatio, jonka pohjois- tai eteläpuolella tähdet ovat sirkumpolaarisia, saadaan vähentämällä havaintopaikan leveyspiiristä 90 astetta ja vaihtamalla tuloksen etumerkkiä. Esimerkiksi pohjoisnavalla koko pohjoinen taivaanpallonpuolisko on sirkumpolaarinen, Helsingissä 30. deklinaation pohjoispuolinen osa ja päiväntasaajalla sirkumpolaarisia tähtiä ei ole lainkaan. Suomessa sirkumpolaarisia tähdistöjä ovat muun muassa Iso karhu, Pieni karhu ja Kassiopeia.

Lähteet

Wikiwand in your browser!

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.

Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.