suomalainen näyttelijä From Wikipedia, the free encyclopedia
Santeri Helinheimo Mäntylä (s. 1991[1], esiintynyt myös nimellä Santeri Mäntylä) on suomalainen näyttelijä, joka on näytellyt muun muassa elokuvissa Korsoteoria ja Bodom sekä televisiosarjassa Koukussa. Hän aloitti näyttelemisen jo lapsena tamperelaisissa teattereissa.[2][3] Elokuussa 2024 Helinheimo Mäntylä aloitti Kuopion kaupunginteatterissa kahden vuoden kiinnityksellä.[4]
Santeri Helinheimo Mäntylä | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Ammatti | näyttelijä, muusikko ja musiikkikasvattaja |
Näyttelijä | |
Taiteilijanimet | Santeri Mäntylä, Santeri Helinheimo |
Merkittävät roolit |
Heze (Korsoteoria) Atte (Bodom) Henri (Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset) |
Aiheesta muualla | |
Viralliset kotisivut | |
IMDb | |
Elonet | |
Helinheimo Mäntylä on vanhempiensa tapaan opiskellut Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvattajaksi.[2] Teatterikorkeakoulussa hän opiskeli musiikkiteatterin erityisopintoja vuosina 2021–2023. Musiikin maisteriksi hän valmistui Sibelius-Akatemiasta vuonna 2023.[4][5] Hän oli mukana perustamassa tamperelaista Täsmäteatteria, jossa hän toimi ensisijaisesti säveltäjänä ja äänisuunnittelijana.[5][2][6]
Helinheimo Mäntylä näytteli 2001–2008 Tampereen Teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa ja Pyynikin kesäteatterissa. Lilla Teaternin Once-musikaalissa hän näytteli vuosina 2020 ja 2022. Teatteri Avoimien Ovien näytelmässä Martan valinta (2020) hän näytteli Gabrielin roolin ja vastasi musiikkien sävellyksestä ja johdosta. Vuonna 2023 hän esiintyi Turun kaupunginteatterin musikaalissa Cabaret. Lisäksi hän on esiintynyt muun muassa Yleisradion kuunnelmissa, Iisan musiikkivideolla ”Kaikki mitä et sanonut” (2016) sekä K-Plussa-mainoskampanjan kasvona 2018–2019.[3][7]
Vuosi | Elokuva / Lyhytelokuva | Rooli |
---|---|---|
2010 | Ilmianto | Niko |
2012 | Korsoteoria | Heze |
2016 | Bodom | Atte |
Syysprinssi | Aki | |
2017 | Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset | Henri |
Yösyöttö | Janne | |
2019 | Tarhapäivä | |
2021 | Vuosisadan häät | ensihoitaja |
Vuosi | Sarja | Rooli |
---|---|---|
2002–2003 | JUU EI | Eetu |
2015–2019 | Koukussa | Niko Autio |
2016 | Bitwisards | CAI |
2017 | Onnela | Akseli |
2019 | Taisto – muovista ja rakkaudesta | Ruu |
2020 | Hotel Swan Helsinki | Jake |
Paras vuosi ikinä | Miro | |
Syke | Mertsi | |
2022 | Sininen enkeli | Gini |
True Story Suomi | Jaakko |
Vuosi | Kuunnelma | Rooli |
---|---|---|
2015 | Hännänsyöjä | ? |
2021 | Hirviön unet | Eetu Tarvaala |
2022 | Päättymätön riemu | Stice |
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.