Sahalahti

Sahalahti (ruots. Sahalax) on Pirkanmaan maakunnan kaakkoisosassa sijainnut entinen Suomen kunta, joka on nykyään osa Kangasalaa. 2005 tapahtuneen kuntaliitoksen aikaan sen väkiluku oli 2 276, ja väestötiheys 16,8 asukasta/km². Kunnan pinta-ala oli 172,04 km², josta 36,89 km² on vesistöjä. Sahalahden naapurikuntia olivat Kangasala, Kuhmalahti, Orivesi ja Pälkäne.

Tämä artikkeli kertoo entisestä kunnasta. Sahalahti on myös Kokemäenjoen vesistöön kuuluva järvi Ulvilassa.

Sahalahti Sahalax
Entinen kunta – nykyiset kunnat: Kangasala
vaakuna	sijainti
Sijainti	61°28′26.5″N, 024°19′40.4″E
Lääni	Länsi-Suomen lääni
Maakunta	Pirkanmaan maakunta
Seutukunta	Kaakkois-Pirkanmaan seutukunta
Kuntanumero	730
Hallinnollinen keskus	Sahalahden kirkonkylä
Perustettu	1581
Kuntaliitokset	Osa Kuhmalahteen (1923)
Liitetty	2005
– liitoskunnat	Kangasala Sahalahti
– syntynyt kunta	Kangasala
Pinta-ala	172,04 km²  [1]
– maa	135,15 km²
– sisävesi	36,89 km²
Väkiluku	2 275  [2] (31.12.2004)
– väestötiheys	16,8 as./km²
Infobox OK

Yleistä

Enemmistö sahalahtelaisista asuu kirkonkylän sekä Pakkalan ja Korpiniemen kylien muodostaman kolmion alueella. Kirkonkylä ja Pakkalan kylä luokiteltiin taajamiksi jo vuoden 1960 väestönlaskennassa. Ensimmäiset kerrostalot valmistuivat kirkonkylään vuonna 1969. Sahalahden viljelysalueet sijaitsevat suurimmaksi osaksi kirkonkylän länsi- ja luoteispuolella, Pakkalanjärven ja Kirkkojärven ympärillä sekä Moltsian kylässä. Varsinkin Längelmäveden rannoilla on myös runsaasti enimmäkseen muiden kuin sahalahtelaisten omistamia kesähuviloita. Sahalahden kaakkoiskulma on miltei asumatonta metsäseutua ja siellä sijaitsee osittain Pälkäneen puolella oleva Laipanmaan alue. Siellä on myös Sahalahden korkein maastonkohta, 181 metrin korkeuteen merenpinnasta ulottuva Kaakonvuori.^[3]

Sahalahden vaakunan suunnitteli Olof Eriksson ja se vahvistettiin vuonna 1962.^[4]

Seututie 325 Pelisalmessa.

Sahalahden liikenteellinen sijainti oli varsin syrjäinen, kunnes Kangasalan Huutijärveltä Sahalahden kautta Kuhmoisiin kulkeva tie (nykyisin seututie 325) valmistui vuonna 1958. Kirkonkylästä on matkaa Kangasalle 15 kilometriä ja Tampereelle 35 kilometriä. Kunnan suurin vesistö oli Längelmäveden Ponsanselkä. Muista järvistä suurimpia ovat Kirkkojärvi ja Pakkalanjärvi. Suurin työllistäjä on Saarioinen Oy:n tytäryhtiö Ruoka-Saarioinen Oy, jonka tehdas sijaitsee paikkakunnalla. Sahalahdesta suuntautuu vilkas työssäkäyntiliikenne myös Kangasalle ja Tampereelle. Sahalahteen asutettiin viime sotien jälkeen Kivennavan siirtoväkeä.^[5] Kunta liitettiin Kangasalan kuntaan vuoden 2005 alussa.

Historia

Sahalahden alueelta tehdyt esihistorialliset löydöt – enimmäkseen Kirkkojärven ympäristöstä – ovat peräisin pääasiassa kampakeramiikan ajalta noin 4000–5000 vuoden takaiselta kivikaudelta. Kiinteä asutus syntyi viimeistään varhaiskeskiajalla. Kaikki Sahalahden henkikirjakylät esiintyivät vuoden 1539 maakirjassa, ja satunnaisia mainintoja niistä on jo edellisen vuosisadan aikaisissa asiakirjoissa. Sahalahden huomattavimpia maatiloja ovat olleet Haapaniemen ja Saarioisten kartanot, jotka ovat aikoinaan olleet useiden aatelissukujen hallussa.^[3]

Sahalahti muodostettiin Pälkäneen kappeliseurakunnaksi vuonna 1559 ja se itsenäistyi vuonna 1581. Ensimmäinen kirkko rakennettiin vuonna 1560. Nykyinen, arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema puukirkko on järjestyksessä kolmas ja se on valmistunut vuonna 1829. Kellotorni lisättiin kirkkoon vuonna 1844.^[3] Sahalahden seurakunta lakkautettiin ja liitettiin Kangasalan seurakuntaan samanaikaisesti kuntaliitoksen kanssa.

Kyliä

Haapaniemi, Haapasaari, Ilola, Isolahti, Isoniemi, Keljo, Korpiniemi, Kärkäs, Moltsia, Noksioinen, Paatiala, Pakkala, Pappila, Pyttylä, Rautio, Saarioinen, Taustiala, Tursola, Töykänä

Kulttuuri

Murre

Sahalahden alueella puhutun kielen perustana on perihämäläinen murre, joka kuuluu hämäläismurteisiin. Perihämäläinen murrealue on hämäläismurteiden keskeisin alue. Perihämäläisellä murteella on 19 tyypillistä hämäläistä murrepiirrettä.^[6]

Ruokakulttuuri

Sahalahden pitäjäruoaksi nimettiin 1980-luvulla veriroppana ja puolukkahillo.^[7]

Katso myös

• Luettelo Kangasalan julkisista taideteoksista ja muistomerkeistä

Lähteet

1. Maanmittauslaitoksen kuntien pinta-alojen vuositilastot 2004 Maanmittauslaitos. Arkistoitu 23.10.2007. Viitattu 4.4.2008.
2. Väkiluku kunnittain ja suuruusjärjestyksessä 31.12.2004 (PDF) Tilastokeskus. Viitattu 15.3.2019.
3. Suomenmaa 7: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos (toim. Hannu Tarmio, Marketta Heinonen ja Kalevi Korpela), s. 34–36. Porvoo: WSOY, 1978. ISBN 951-0-06467-X.
4. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1980, s. 170. Helsinki: Otava, 1979.
5. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1951, s. 127. Helsinki: Otava, 1950.
6. Wiik, Kalevi: Sano se murteella, s. 228. Pilot-kustannus Oy, 2006. ISBN 952-464-447-9.
7. Kolmonen, Jaakko 1988. Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 74. Helsinki: Patakolmonen Ky.

Kirjallisuutta

• Raitio, Raine. Sahalahden historia. 3, 1869–1999 : maatalouspitäjästä Suomen teollistuneimmaksi kunnaksi. Sahalahden kunta, 2001. ISBN 951-98857-0-6.