René Viviani
From Wikipedia, the free encyclopedia
From Wikipedia, the free encyclopedia
René Viviani (8. marraskuuta 1863 Sidi Bel Abbès, Ranskan Algeria – 7. syyskuuta 1925 Le Plessis-Robinson, Ranska)[1] oli ranskalainen vasemmistopoliitikko, joka toimi Ranskan pääministerinä ensimmäisen maailmansodan alussa vuosina 1914–1915.
| René Viviani | |
|---|---|
 |
|
| Ranskan pääministeri | |
| Presidentti | Raymond Poincaré |
| Edeltäjä | Alexandre Ribot |
| Seuraaja | Aristide Briand |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 8. marraskuuta 1863 Sidi Bel Abbès, Ranskan Algeria |
| Kuollut | 7. syyskuuta 1925 (61 vuotta) Le Plessis-Robinson, Ranska |
| Tiedot | |
| Puolue | PRS |
Vivianin suku oli alkujaan Italiasta ja asettunut asumaan Ranskalle kuuluneeseen Algeriaan.[1] Viviani kouluttautui lakimieheksi ja toimi asianajajana ensin Algerissa ja sitten Pariisissa. Hän erikoistui puolustamaan työläisten, sosialistien sekä ammattiyhdistysväen oikeuksia ja sai mainetta lahjakkaana puhujana. Viviani oli edustajainkamarin jäsenenä vuosina 1893–1902 Pariisista valittuna. Hän auttoi Jean Jaurès’ta ja Aristide Briandia Ranskan sosialistisen puolueen perustamisessa. Vuonna 1904 perustettiin sosialistinen sanomalehti L’Humanité ja seuraavana vuonna puolue nimellä Työväeninternationaalin ranskalainen osasto (SFIO). Sekä Viviani että Briand kuitenkin jättivät puolueen lokakuussa 1906 ryhtyäkseen ministereiksi Georges Clemenceaun hallitukseen.[1][2] Viviani esiintyi tämän jälkeen ”riippumattomana sosialistina”. Hän oli Ranskan ensimmäinen työministeri, mutta Clemenceaun hallitus ei saanut työolojen alalla merkittäviä parannuksia aikaan. Hän jatkoi työministerinä vielä Briandin johtamassa hallituksessa marraskuuhun 1910 saakka ja sai aikaiseksi edellisen vuosikymmenen sosiaalilainsäädännön kodifioimisen.[1]
Joulukuusta 1913 kesäkuuhun 1914 Viviani toimi opetusministerinä. Presidentti Raymond Poincaré pyysi häntä kokoamaan hallituksen aivan maailmansodan kynnyksellä ja Vivianista tuli 16. kesäkuuta 1914 pää- ja ulkoministeri. Saksan julistettua sodan Ranskalle 3. elokuuta hän kuitenkin luopui ulkoministerin tehtävistä ja muodosti kuun lopussa Poincarén toiveiden mukaisesti kansallisen yhtenäisyyden hallituksen, johon tuli edustajia kaikista puolueista.[1][2] Sota-asiat Viviani jätti pääasiassa ylipäällikkö Joseph Joffren päätösvaltaan. Viviania kritisoitiin Ranskan joukkojen kasvavasta asepulasta ja hän jätti pääministerin tehtävät lokakuussa 1915 Bulgarian liityttyä sotaan keskusvaltojen puolelle.[2] Hän jatkoi kuitenkin oikeusministerinä maaliskuuhun 1917 saakka.[1]
Viviani edusti Ranskaa Kansainliiton kokouksissa Genevessä vuosina 1920 ja 1921 sekä Washingtonin konferenssissa. Vuodesta 1922 hän toimi senaatin jäsenenä.[1]
