From Wikipedia, the free encyclopedia
Pylväsjärjestelmät ovat klassisessa arkitehtuurissa pylväiden ja palkistojen käytön ja koristelun järjestelmiä tiettyjen tyylisuuntien mukaisesti.[1] Pylväsjärjestelmät ovat klassisen arkkitehtuurin keskeisimpiä osatekijöitä. Ne kehittyivät antiikin kreikkalaisessa ja roomalaisessa arkkitehtuurissa, ja niitä on sovellettu länsimaisessa arkkitehtuurissa aina 1900-luvulle saakka.[2] [3]
Pylväsjärjestelmät määrittävät muun muassa pylväiden ja niiden osien sekä rakennuksen muiden kantavien rakenteiden muotoja, mittasuhteita ja käyttöä yhdessä. Niihin kuuluvat myös monet rakenneosien koristeaiheet. Pylväs koostuu kapiteelista eli pylväänpäästä, pylväänvarresta ja baasista eli jalustasta. Pylväät tukevat entablementtia eli rakennuksen yläosan vaakasuoria osia eli arkkitraavia, friisiä ja korniisia. Eri pylväsjärjestelmät tunnistaa ennen kaikkea niille ominaisista kapiteeleista.[4]
Kreikkalaiset pylväsjärjestelmät olivat rakennusten tukirakenteita, ja niihin kuului pylväiden lisäksi entablementti eli palkisto, jota pylväät kannattelivat. Klassisia kreikkalaisia pylväsjärjestelmiä oli kolme: doorilainen, joonialainen ja korinttilainen pylväsjärjestelmä. Varhaisemmin arkaaisella kaudella oli käytössä myös aiolialainen pylväsjärjestelmä.[3] Pylväsjärjestelmät syntyivät Kreikassa kreikkalaisten temppeleiden rakentamisen kehittyessä. Doorilainen pylväsjärjestelmä alkoi saada vakiintuneen muotonsa muun muassa Olympian Heran temppelin ja Korkyran Artemiin temppelin myötä, ja joonialainen pylväsjärjestelmä muun muassa Samoksen Heraionin ja Efesoksen Artemiin temppelin myötä. Kreikkalaiset järjestelmät vakiintuivat 500–400-luvuilla eaa.
Roomalaiset omaksuivat pylväsjärjestelmät kreikkalaisilta, mutta muuntelivat niitä. Doorilaisesta pylväästä he esimerkiksi tekivät hoikemman ja lisäsivät siihen jalustan. Lisäksi roomalaiset kehittivät kreikkalaisten pylväsjärjestelmien rinnalle kaksi uutta järjestelmää, sileävartisen toskanalaisen pylvään sekä kompositapylvään, jossa yhdistyvät joonialaisen ja korinttilaisen kapiteelin piirteet.[3] Roomalaiset myös yhdistivät pylväsjärjestelmät holvi- ja kaarirakenteisiin, jolloin pylväät vähitellen menettivät alkuperäisen tehtävänsä tukirakenteina ja muuttuivat koristeiksi.
Monissa rakennuksissa yhdisteltiin eri tyylisuuntia. Esimerkiksi useissa temppeleissä ja stoissa eli pylväshalleissa julkisivun pylväät edustivat doorilaista ja sisäosien pylväät joonialaista tyyliä. Klassisen ja hellenistisen kauden taitteessa rakennettu Nemean Zeuksen temppeli oli ensimmäisiä, joka yhdisti kaikki kolme tyylisuuntaa: sen peristyylin pylväikkö edusti doorilaista tyyliä, ja sisäosissa käytettiin sekä joonialaisia että korinttilaisia pylväitä.[5]
Pylväsjärjestelmät levisivät renessanssin aikana eurooppalaiseen arkkitehtuuriin roomalaisessa muodossaan. Roomalaisen arkkitehdin Vitruviuksen teos Arkkitehtuurista (De architectura) vaikutti voimakkaasti käsityksiin pylväsjärjestelmien luonteesta ja käytöstä. Uusklassismin myötä palasi kiinnostus myös varhaisempaan kreikkalaiseen rakennustaiteeseen ja sen tyyli-ihanteisiin, mikä näkyy uusklassisessa arkkitehtuurissa.
Antiikin aikaiset pylväsjärjestelmät ovat:
Tärkeimmät pylväsjärjestelmien määrittämät rakenneosat esimerkiksi klassisessa kreikkalaisessa temppelissä ovat (ylhäältä alaspäin):
Temppeleissä rakenneosiin kuuluvat myös muun muassa päätykolmiot eli pedimentit, katto ja sen akroterion-koristeet sekä krepidoma eli kivijalka, mukaan lukien stylobaatti ja stereobaatti, sekä temppelin ydinrakennus naos eri osineen, mutta ne eivät seuraa pylväsjärjestelmiä samalla tavalla kuin yllä luetellut rakenteet.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
