ranskalainen poliitikko From Wikipedia, the free encyclopedia
Pierre Victurnien Vergniaud (31. toukokuuta 1753 Limoges – 31. lokakuuta 1793 Pariisi)[1] oli ranskalainen poliitikko, yksi girondistien tunnetuimmista johtajista Ranskan suuren vallankumouksen aikana. Hänet tunnettiin puhujanlahjoistaan. Vergniaud teloitettiin niin sanottuna terrorin aikana.
Vergniaud’n isä oli Ranskan armeijan hankkija.[1] Vergniaud sai opetusta paikalliselta jesuiittaisältä ja kävi koulua Limogesissa.[2] Valtiomies Anne Robert Jacques Turgot rahoitti hänen opintonsa Pariisin Collège du Plessis -koulussa. Vergniaud suoritti lakiopintonsa Bordeaux’n yliopistossa ja valmistuttuaan vuonna 1781 hän toimi asianajajana Bordeaux’n parlamentissa.[2][1][3] Hänen on sanottu olleen asianajajana lahjakas, mutta työskennelleen niin vähän kuin mahdollista.[1] Hän otti vallankumouksen vuonna 1789 innolla vastaan, liittyi kansalliskaartiin ja osallistui Bordeaux’ssa paikallisen jakobiiniklubin perustamiseen.[3][4] Hän saavutti mainetta vuonna 1790 puolustamalla oikeudessa erästä sotilasta, jota syytettiin osallisuudesta maanomistajaan kohdistuneeseen mellakointiin.[1] Vergniaud valittiin samana vuonna edustajaksi Gironden departementin yleisneuvostoon ja syksyllä 1791 Gironden edustajana Ranskan lakiasäätävään kansalliskokoukseen. Hän liittyi maltillisten vallankumouksellisten edustajaryhmään, niin sanottuihin girondisteihin.[1][2][3] Hän oli marraskuussa 1791 lyhyesti kansalliskokouksen puhemiehenä.[2]
Vergniaud’ta pidettiin girondistien taitavimpana puhujana ja yhtenä koko vallankumousajan suurimmista puhujista.[3][2] Girondistien idealistisen mutta usein epäkäytännöllisen politiikan on sanottu henkilöityneen kaunopuheisessa Vergniaud’ssa.[3] Hän tuki puheissaan puoluetoverinsa Jacques Pierre Brissot’n vaatimusta sodan julistamisesta Itävallalle ja myötävaikutti Ranskassa nousseeseen sotainnostukseen, josta vakuuttuneena girondistijohtoinen hallitus lopulta antoi sodanjulistuksen keväällä 1792.[1][3] Vergniaud myös lietsoi monarkian kukistamiseen johtanutta kehitystä pitämällä vuoden 1792 aikana useita puheita, joissa hän hyökkäsi hovia ja kuningasperhettä vastaan.[5] Hänen uransa kuuluisin puhe oli hänen kansalliskonventissa 3. heinäkuuta 1792 pitämänsä dramaattinen ”Isänmaa on vaarassa” -puhe, jossa hän syytti kuningas Ludvig XVI:tta vastavallankumouksellisista juonitteluista ja vaati tämän erottamista. Hallitsematonta kansannousua pelännyt Vergniaud yritti kuitenkin vielä salassa pelastaa monarkian neuvottelemalla heinäkuun lopussa Ludvig XVI:n kanssa ja ehdottomalla tälle uuden hallituksen nimittämistä. Kun tasavaltalainen kansannousu pian puhkesi Pariisissa ja väkijoukko valtasi kuninkaallisen palatsin 10. elokuuta 1792, Vergniaud teki kansalliskokouksessa aloitteen kuninkaan erottamisesta ja uuden parlamentin, kansalliskonventin perustamisesta.[1][3][4]
Vergniaud valittiin syyskuussa 1792 uuteen kansalliskonventtiin Gironden edustajana ja lokakuussa uutta tasavaltalaista perustuslakia valmistelleen komitean jäseneksi.[2] Hän pyrki sovinnolliseen politiikkaan eikä aluksi hyökännyt julkisesti vuoripuoluetta vastaan,[1] vaikka vastustikin jakobiinien kansankiihotusta ja radikalisoitunutta Pariisin kommuunia.[3][4] Jakobiinien ja girondistien välit kiristyivät, kun Vergniaud’n taannoiset neuvottelut Ludvig XVI:n kanssa tuotiin julkisuuteen kansalliskonventin istunnossa 3. tammikuuta 1793.[1] Konventissa käsitellyn Ludvig XVI:n oikeudenkäynnin aikana Vergniaud yritti aluksi pelastaa kuninkaan kuolemantuomiolta ehdottamalla, että asia annettaisiin kansan päätettäväksi. Kun ehdotus hylättiin, Vergniaud antoi lopulta periksi paineen alla ja äänesti ratkaisevassa äänestyksessä kuolemantuomion puolesta.[1][3] Hänet oli viikkoa aiemmin valittu tilapäisesti kansalliskonventin puhemieheksi, missä ominaisuudessa hän joutui 17. tammikuuta julistamaan kuolemantuomion.[2][3] Vergniaud vastusti turhaan myös vallankumoustuomioistuimen perustamista.[3]
Vergniaud oli yksi niistä kansalliskonventin 29:stä girondistiedustajasta, jotka erotettiin ja asetettiin kotiarestiin konventtia uhanneiden kansanjoukkojen vaatimuksesta girondistivastaisen kansannousun yhteydessä 2. kesäkuuta 1793. Hän ei yrittänyt paeta Pariisista arestin aikana, ja 26. heinäkuuta hänet vietiin La Forcen vankilaan Pariisissa. Vallankumoustuomioistuin tuomitsi hänet kuolemaan 30. lokakuuta 1793 ja hänet teloitettiin seuraavana päivänä giljotiinilla.[1][4]
Sanonnan ”vallankumous syö omat lapsensa” kerrotaan olevan peräisin Vergniaud’lta. Matkalla giljotiiniin hänen kerrotaan sanoneen ”Kansalaiset, on syytä pelätä, että vallankumous, kuten Saturnus, ahmii peräjälkeen kaikki lapsensa ja synnyttää lopuksi despotismin siitä seuraavine kauheuksineen”. Sanonta tuli kuuluisaksi saksalaisen Georg Büchnerin näytelmästä Dantonin kuolema (1835),[6] jossa se on tosin pantu Georges Dantonin suuhun[7].
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
