Persoonallisuushäiriöt, joista toisinaan käytetään myös nimitystä luonnehäiriöt, ovat mielenterveyden häiriöiksi luokiteltuja kehityksellisiä tiloja, jotka alkavat lapsuudessa tai nuoruudessa ja jatkuvat aikuisiässä[1].
Persoonallisuushäiriöt voivat aiheuttaa vakavia ongelmia ja toimintakyvyn heikkenemistä niistä kärsiville henkilöille. Persoonallisuushäiriöihin liittyy tyypillisesti aggressiota, ja häiriön vaikeutta voi tarkastella muun muassa aggression määrällä[2].
Persoonallisuushäiriöt voivat ilmetä kehitysvamman kanssa.[3] Kehitysvammaiset persoonallisuushäiriöiset muodostavat potilasryhmän, joilla on persoonallisuushäiriön vuoksi impulssikontrollin ongelmia, affektien säätelyn ongelmia ja puutteita kokemuksesta oppimisessa.[4]
Persoonallisuushäiriöt ovat yleisesti kehityksellisiä tiloja, jotka alkavat lapsuudessa, nuoruudessa tai viimeistään nuorella aikuisiällä. Myöhemmällä iällä ilmeneviä muutoksia, jotka aiheutuvat psykiatrisen tai somaattisen sairauden tai pitkittyneen stressin seurauksena kutsutaan persoonallisuuden muutoksiksi. Persoonallisuushäiriöisen ja normaalin käytöksen raja on häilyvä, ja useimmilla psyykkisesti terveilläkin ihmisillä ilmenee persoonallisuushäiriöiselle tyypillistä käytöstä ja tapoja, etenkin stressitilanteissa.[5]
American Psychiatric Associationin mukaan persoonallisuushäiriöt ovat henkisen kokemuksen ja käytöksen kestäviä malleja, jotka poikkeavat huomattavasti kyseessä olevan henkilön oman kulttuurin odotuksista. Nämä mallit ovat monissa tapauksissa joustamattomia ja hellittämättömiä. Mallin alkaminen voidaan jäljittää ainakin aikuisuuden alkuun. Tullakseen diagnosoiduksi persoonallisuushäiriöksi käyttäytymismallin täytyy aiheuttaa huomattavaa ahdistusta tai selkeää heikkenemistä henkilökohtaisissa, sosiaalisissa tai työtilanteissa. Raja persoonallisuushäiriöisen ja normaalina pidetyn käytöksen välillä on liukuva. Useimmilla psyykkisesti terveillä ihmisillä ilmenee etenkin stressitilanteissa eri persoonallisuushäiriöille ominaisia tapoja kokea tai käyttäytyä. Persoonallisuushäiriöissä nämä tavat ja käytös ovat kuitenkin luonteeltaan jäykempiä ja itsepäisempiä. Persoonallisuushäiriöille ominaiset käytöstavat ymmärretään henkilön keinoina hallita tai välttää yksinäisyyteen tai ihmissuhteisiin liittyviä ahdistavia mielikuvia ja tunteita[6].
Lapsuudenaikainen seksuaalinen hyväksikäyttö, pahoinpitely tai heitteillejättö ovat osoittautuneet aikuisiän persoonallisuushäiriön riskitekijöiksi[7]. Persoonallisuushäiriöt ovat yleisiä, sillä yhdeksällä prosentilla yhdysvaltalaisesta väestöstä on yksi tai useampia persoonallisuushäiriöitä[8].
Persoonallisuushäiriötä kutsuttiin aiemmin psykopatiaksi, mutta kyseinen termi korvattiin ensin "luonnevikaisuudella" ja sittemmin persoonallisuushäiriöllä. Kyseisiä diagnooseja annettiin eniten 1950-luvun alussa, jolloin jopa neljäsosa suomalaisista psykiatrisista potilaista diagnosoitiin psykopaateiksi, jotka oli ohjattu psykiatrisiin tutkimuksiin esimerkiksi puolison tai poliisin toimesta.[9]
Psykopatiadiagnoosi saatettiin antaa kaikille sopeutumattomiksi ja hankaliksi koetuille henkilöille. Psykopatiadiagnoosi annettiin usein "poikkeavaksi" koetuille henkilöille, joita ei pidetty varsinaisesti sairaina mutta ei myöskään terveinä. Psykopatiaa pidettiin parantumattomana ilmiönä, mutta psykopatiadiagnoosin saaneita saatettiin hoitaa siitä huolimatta esimerkiksi lääkkeillä, sähköshokeilla tai levolla ja vähäisessä määrin myös keskusteluterapialla.[9]
Lapsia diagnosoitiin psykopaateiksi esimerkiksi koulupoissaolojen, tekemättömien läksyjen, kiroilun tai näpistysten vuoksi. Myös homoseksuaalisuus tai itsemurhan yrittäminen riitti perusteeksi diagnoosille. Psykopatiaan katsottiin viittaavan muun muassa "hyödyttömyys yhteiskunnalle" ja "huono perimä", vuoteenkastelu, unissakävely, myöhäinen tai ennenaikainen murrosikä taikka pyörteet hiuksissa. Myös tunnekylmyyttä, empatiakyvyttömyyttä, lipevyyttä, impulsiivisuutta tai tunneherkkyyttä saatettiin pitää psykopaattisena oireiluna. Myös esimerkiksi kranaatin räjähdyksen aiheuttamat sotilaiden pelkotilat saatettiin tulkita psykopaattiseksi oireiluksi ja seksuaalisesti aktiivisille nuorille naisille annettiin 1960-luvun Suomessa usein psykopatiadiagnoosi.[9]
Persoonallisuushäiriöksi käyttäytymistä on aikojen kuluessa luokiteltu eri kulttuureissa eri tavoin. Kulttuurista riippuu myös, milloin jokin piirre ylittää ympäristöä häiritsevän rajan. Suomessa käytössä oleva Maailman Terveysjärjestön ICD-10-tautiluokitus sisältää aikuisten persoonallisuushäiriöt luokituksessa F60-F69. Yhdysvalloissa sen sijaan käytettävä DSM-luokitus sisältää pienin eroavaisuuksin pääosin vastaavat persoonallisuushäiriöt kuin ICD-10.
(DSM = The Diagnostic and Statististical Manual of Mental Disorders)
DSM-IV-luokituksen persoonallisuushäiriöiden yleiset diagnostiset kriteerit
Persoonallisuushäiriödiagnoosin tekeminen vaatii näiden kriteereiden tyydyttävää täyttymistä eri persoonallisuushäiriöiden ominaisten oireiden lisäksi.
- Kokemukset ja käyttäytyminen, jotka eroavat selvästi kyseessä olevan henkilön kulttuurin odotuksista. Tämä kaava esiintyy kahdessa tai useammassa alla olevasta alueesta.
- kognitio (itsensä, muiden ihmisten ja tapahtuminen havainnointi ja tulkinta.)
- tunnetila (emotionaalisen reaktion vaihtelu, intensiteetti epävakaus ja sopivuus.)
- ihmisten välinen toimintakyky
- impulssien hallinta
- Käyttäytymisen jatkuva malli on joustamaton ja turmiollinen laajasti vaihtelevissa henkilökohtaisissa ja sosiaalisissa tilanteissa.
- Käyttäytymisen jatkuva malli johtaa kliinisesti merkittävään ahdistukseen tai toimintakyvyn heikkenemiseen sosiaalisissa, ammatillisissa tai muissa tärkeissä alueissa.
- Malli on vakaa ja pitkäaikainen, ja sen alku voidaan jäljittää vähintään nuoruuteen tai aikuisuuden alkuun.
- Malli ei ole paremmin luokiteltavissa muiden mielisairauksien oireena tai ilmenemismuotona.
- Käyttäytymisen jatkuva malli ei johdu jonkin aineen suorasta psykologisesta vaikutuksesta tai yleensä lääketieteellisestä tilasta, kuten päävammasta.
DSM-IV listaa kymmenen persoonallisuushäiriötä, jotka jaetaan kolmeen ryhmään:[10]
Ryhmä A (oudon tai epätavallisen käyttäytymisen häiriöitä)
- Epäluuloinen (paranoidinen) persoonallisuus
- Eristäytyvä (skitsoidinen) persoonallisuus
- Psykoosipiirteinen (skitsotyyppinen) persoonallisuus
Ryhmä B (käytöksen dramaattisuutta, emotionaalisuutta tai epävakautta)
- Epäsosiaalinen (antisosiaalinen) persoonallisuus
- Epävakaa (rajatila-) persoonallisuus
- Huomionhakuinen (histrioninen) persoonallisuus
- Narsistinen persoonallisuus
Ryhmä C (ahdistuneisuuden ja pelokkuuden oireita)
- Estynyt persoonallisuus
- Riippuvainen persoonallisuus
- Pakko-oireinen persoonallisuus (vaativa persoonallisuushäiriö)
DSM-IV sisältää myös käyttäytymismalleja, joihin mikään näistä kymmenestä kategoriasta ei sovi mutta jotka ovat kuitenkin persoonallisuushäiriöiden muotoja.
Poistettuja ja epämääräisiä luokituksia
Aiempi versio DSM-IV:stä sisälsi myös muun muassa passiivis-aggressiivisen persoonallisuushäiriön. Passiivis-aggressiivinen persoonallisuushäiriö on negatiivisten asenteiden ja passiivisen vastustuksen malli sosiaalisissa tilanteissa. Passiivis-aggressiivinen ja depressiivinen persoonallisuushäiriö siirrettiin DSM-IV:n liitteeseen tutkimuksia varten. Myös sadistista persoonallisuushäiriötä on yritetty mahduttaa häiriöksi, mutta se on myöhemmin poistettu.
B-klusterin persoonallisuushäiriöillä on korkea geneettinen periytyvyys.[11][12][13] Tämä tarkoittaa sitä, että lapselle ilmestyy sama persoonallisuushäiriö kuin vanhemmallaan ilman mallioppimista.[14]
Wikiwand in your browser!
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.
