Peltoniemen Hintrikin surumarssi
suomalainen kansansävelmä / From Wikipedia, the free encyclopedia
Peltoniemen Hintrikin surumarssi (myös Peltoniemen Hintriikan surumarssi) on Keski-Pohjanmaalta Kaustisen pitäjästä peräisin oleva suomalainen kansansävelmä, joka on saanut nimensä paikallisen pelimannin Hintrikki Peltoniemen (1854–1936) mukaan. Kappaleen tunnetuin versio on Reino Helismaan sanoittama Tapio Rautavaaran levytys vuodelta 1964. Siinä alkuperäiselle sävellykselle nimensä antanut ”Hintrikki” on kuitenkin muuttunut naispuoliseksi ”Hintriikaksi”. Vuonna 2006 Helismaan ja Rautavaaran versio valittiin Suomen synkimmäksi lauluksi.