evankelis-luterilainen seurakunta Pöytyällä From Wikipedia, the free encyclopedia
Pöytyän seurakunta on Oripäässä ja Pöytyällä Varsinais-Suomessa toimiva Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta. Se kuuluu Paimion rovastikuntaan ja Turun arkkihiippakuntaan.[2] Seurakunnassa oli vuoden 2017 lopussa noin 8 000 jäsentä[3] ja henkilöstöä oli 43.[4]
Pöytyän seurakunta | |
---|---|
Suuntautuminen | Luterilaisuus |
Kirkkokunta | Suomen evankelis-luterilainen kirkko |
Hiippakunta | Turun arkkihiippakunta |
Rovastikunta | Paimion rovastikunta |
Kirkkoherra | Merelle Peltonen Galindo (2023–[1] |
Aiheesta muualla | |
Sivusto |
Seurakunnan historia alkaa vuodesta 1366, jolloin Pöytyän kirkkopitäjä mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa. Kirkkopitäjällä oli tuolloin oma kirkko ja kirkkoherra.[5]
Kuntaliitosten myötä Pöytyän seurakuntaan yhdistyi Karinaisten seurakunta vuonna 2005 ja Yläneen seurakunta vuonna 2009.[6]
Oripään ja Pöytyän seurakunnat aloittivat vuonna 2015 yhdistymisneuvottelut.[7]. Alkuvuodesta 2016 valmistunut aiesopimus käsiteltiin molempien seurakuntien luottamuselimissä[7]. Lopullisen päätöksen teki kirkkohallitus, joka kokouksessaan 7. kesäkuuta 2016 hyväksyi Oripään seurakunnan lakkauttamisen 31. joulukuuta 2016 ja liitoksen Pöytyän seurakuntaan sen kirkkoalueeksi 1. tammikuuta 2017 lukien. Yhdistymisen takia laajentuvassa Pöytyän seurakunnassa toimitettiin ylimääräiset seurakuntavaalit. Seurakuntaliitokseen ei liittynyt kuntaliitosta.[8][9]
Seurakunta on jaettu neljään kirkkoalueeseen: Karinainen, Pöytyä, Oripää ja Yläne. Niiden rajat vastaavat entisiä kunta- ja seurakuntarajoja, Oripään tapauksessa nykyistä kuntarajaa, koska kunta jatkoi itsenäisenä.
Seurakunnalla on neljä kirkkoa, kaikki tyypiltään päätytornillisia pitkäkirkkoja:
Yläneen, Pöytyän ja Oripään seurakuntatalot ovat lähellä kirkkoa, Karinaisten seurakuntakoti on kirkosta hieman kauempana Kyrön taajamassa ja neljäs seurakuntatalo on Riihikoskella. Yläneellä on myös Kanttorila, kanttorin asunnosta kunnostettu kerhohuoneisto. Seurakuntatoimisto on Pöytyän kirkonkylässä.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.