Opiskelijakunta
julkisyhteisö, jonka jäseninä voivat olla ammattikorkeakoulun opiskelijat / From Wikipedia, the free encyclopedia
Opiskelijakunta on julkisyhteisö, jonka jäseninä voivat olla ammattikorkeakoulun opiskelijat. Ammattikorkeakouluissa opiskelijakunta on osa ammattikorkeakoulua ja rinnastettavissa yliopistoissa toimiviin ylioppilaskuntiin.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Opiskelijakunta toimii jäsentensä yhdyssiteenä sekä pyrkii edistämään opiskeluun ja opiskelijoiden asemaan liittyviä pyrkimyksiä. Julkisoikeudellista toimintaa on opiskelijoiden edustajan valinta ammattikorkeakoulun hallitukseen ja muihin monijäsenisiin hallintoelimiin. Siinä se edustaa kaikkia opiskelijoita, vaikka voi kerätä jäsenmaksuja vain jäseniltään.
Monet opiskelijakunnat huolehtivat myös opintojen ohjaukseen kuuluvasta opiskelijatuutoroinnista sekä urasuunnittelua ja työhön sijoittumista edistävästä rekrytointitoimintasta.
Ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien toiminta perustuu ammattikorkeakoululain 42 a §:ään, joka tuli voimaan 1.8.2005. Ennen lain voimaantuloa ammattikorkeakouluissa on toiminut osin vastaavia tehtäviä hoitaneita opiskelijayhdistyksiä.
Ammattikorkeakoulun opiskelijakunnalla on itsehallinto.
Ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntien kattojärjestönä toimii Suomen opiskelijakuntien liitto - SAMOK ry.