Nunnanen
kylä Enontekiöllä From Wikipedia, the free encyclopedia
kylä Enontekiöllä From Wikipedia, the free encyclopedia
Nunnanen (pohjoissaameksi Njunnás) on Enontekiön kunnan itäosassa sijaitseva kylä.[1] Lähimpään kylään, Peltovuomaan on matkaa kymmenen kilometriä ja kuntakeskukseen, Hettaan 40 kilometriä. Kittilän kunnan puolella sijaitsevaan Puljun kylään on matkaa 25 kilometriä. Tarina kertoo, että kylä on saanut nimensä kylään kulkeutuneesta nunnasta 1400-luvulla. Kylä tuhoutui täysin sodan aikana, ja uudelleenrakentaminen aloitettiin vuoden 1945 jälkeen. Kylän alueella sijaitsee kaksi järveä, Vieltojärvi ja Venejärvi, myös kaksi jokea virtaa kylän tuntumassa, Käkkälöjoki ja Ylijoki. Nunnasen kylässä on noin sata asukasta, joista kolmasosa on saamelaisia. Merkittävimmät elinkeinot Nunnasen kylällä ovat poronhoito, kalastus, metsästys ja marjastus. Kylä sijaitsee perinteisesti vahvalla poronhoitoalueella.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.