suomalainen laulaja From Wikipedia, the free encyclopedia
Matti Kalervo Salminen (s. 7. heinäkuuta 1945 Turku) on suomalainen bassolaulaja. Salminen on lähtöisin työläisperheestä, ja laulajan ura alkoi kuusivuotiaana Työväentalon lapsikuorossa.
Matti Salminen | |
---|---|
Matti Salminen. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Matti Kalervo Salminen |
Syntynyt | 7. heinäkuuta 1945 Turku |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Salmisen vanhemmat olivat sekatyömies Heikki Olavi Salminen ja Maire Ilona Salminen o.s. Wuokko. Hän valmistui 15-vuotiaana puusepäksi ja työskenteli nuoruudessaan Wärtsilän Turun-telakalla laivojen huonekaluverstaalla.
Ammattimaisena esiintyjänä hän aloitti laulamalla lavoilla tangoa. Hän opiskeli samalla muun muassa Lea Piltin johdolla laulua, ja tie vei Kansallisoopperan kuoron koelauluun 1966. Hänet hyväksyttiin, vaikka opiskelupaikkaa Sibelius-Akatemiassa ei samaan aikaan tullutkaan. Myöhemmin akatemian rehtori Taneli Kuusisto otti hänet sisään erityistapauksena. Hänen varsinainen läpimurtonsa tapahtui 1969, kun 24-vuotias basso onnistuneesti paikkasi Don Carlosin Filipin roolin lyhyellä varoitusajalla.
TV1:n Viihdetoimitus tuotti 1973 henkilökuvan maailmanmaineeseen nousevasta Matti Salmisesta otsikolla Salminen Savonlinnassa - Matin muotokuva Savonlinnan oopperajuhlien kehyksissä. Televisio-ohjelman ensilähetys oli TV1:ssä 12.1.1974. Se on uusittu lukuisia kertoja.[1][2]
Salminen palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1988.[3]
Salminen on perustanut nimeään kantavan säätiön, joka auttaa suomalaisia musiikin erikoislahjakkuuksia ammatilliselle uralle.[4] Muun muassa Tommi Hakala, Juha Uusitalo ja Petrus Schroderus ovat saaneet siltä tukea.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.