suomalainen iskelmälaulaja From Wikipedia, the free encyclopedia
Matti Korkiala (s. 4. heinäkuuta 1962 Kälviä) on suomalainen iskelmälaulaja. Hän sai 10-vuotiaana viulun ja päätyi Kokkolan Musiikkiopistoon opiskelemaan. Hän otti myös laulutunteja. Hän kouluttautui muurariksi ja toimi siinä ammatissa useita vuosia.[1]
Nähtyään televisiosta Seinäjoen tangomarkkinoita Korkiala päätti osallistua itsekin, minkä hän teki vuonna 1993, vaikkei ollutkaan kokenut esiintyjä. Vuonna 1995 Korkiala yritti uudelleen ja pääsi tangoprinssiksi. Voiton vei sinä vuonna Jari Sillanpää. Musiikkiharrastuksesta tuli päätyö ja vuonna 1996 Matti Korkiala julkaisi ensialbuminsa Musta ruusu, joka oli tangopainotteinen. Seuraavana vuonna hän voitti tangokuninkuuden.[2]
Tangokuningasvuonna 1997 julkaistiin albumi Kallein aarre, jonka nimikappaleen oli tehnyt Jukka Kuoppamäki. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi albumi Silta sydämeen. Kesällä 1999 Korkiala nähtiin viuluineen Linnanmäellä Uuden Iloisen Teatterin vieraana.
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.