Ruotsissa keskiajalta uuden ajan alkuun toiminut valtion hallintoalue From Wikipedia, the free encyclopedia
Linnalääni (ruots. slottslän) oli Ruotsissa keskiajalta uuden ajan alkuun toiminut valtion hallintoalue. Sen keskuksena oli linna, ja päällikkönä toimi joko kuninkaan tai aateliston luottamusta nauttiva käskynhaltija. Linnaläänin hallinnoima alue vastasi yleensä maakuntalaitoksen yhtä maakuntaa. Linnalääni jakautui voutikuntiin ja hallintopitäjiin. Kirkolla oli oma hallintojärjestelmänsä.
Länsi-Euroopassa keskiajalla yleisesti vallinnut läänityslaitos vaikutti linnaläänien kehitykseen, mutta Pohjolassa läänityslaitos ei koskaan vakiinnuttanut asemaansa sellaiseksi, kuin se oli muualla Euroopassa. Linnaläänien synty Suomessa liittyy Ruotsin vallan vakiintumiseen ja sen ajoittaminen on hajanaisten vuosilukujen varassa. Linnaläänit korvattiin vuoden 1634 hallitusmuodossa ja sitä seuranneessa maaherrain johtosäännössä luoduilla maaherrakunnilla, jotka olivat myöhemmän läänijaon perusta.
Linnaläänien päälliköt ja heidän alaisensa jakoivat oikeutta, keräsivät veroja ja hoitivat alueen puolustusta. Verot kuuluivat kuninkaalle, mutta linna ja linnanpäällikkö saivat niistä osansa. Linnaläänejä alettiin 1300-luvulta alkaen jakaa hallintopitäjiin, jotta käräjäpiirit ja veroalueet olisivat kohtuullisen kokoisia.
Kustaa Vaasan ollessa kuninkaana 1523–1560 laajat linnaläänit jaettiin pienemmiksi voutikunniksi. Linnanpäälliköt menettivät esimiesasemansa veronkantoa ja varojen käyttöä koskevissa asioissa vouteihin nähden. Kuninkaan valta lisääntyi tällöin merkittävästi, koska voudit olivat suoraan kuninkaalle tilivelvollisia virkamiehiä.
Nykyisen Ruotsin alueella toimineet linnaläänit ennen vuoden 1634 lääniuudistusta.
Linnalääni | Hallintopaikka | Huomautuksia |
---|---|---|
Axevallan lääni | Axevalla hus | |
Borgholmin lääni | Borgholm | |
Dalaborgin lääni | Dalaborg | |
Ekholmin lääni | Ekholm | |
Forsholmin lääni | ||
Gripsholmin lääni | Gripsholmin linna | |
Gullbergin lääni | Gullbergs hus | |
Hofin lääni | ||
Kalmarin linnalääni | Kalmarin linna | |
Karlsborgin lääni | Karlsborg | |
Lindholmenin lääni | Lindholmen | |
Lödösen lääni | Lödösehus | |
Läckön lääni | Läckön linna | |
Nyköpingin lääni | Nyköpingshus | |
Olsborgin lääni | Olsborg | |
Openstenin lääni | Opensten | |
Orreholmenin lääni | Orreholmenin kuninkaankartano | |
Ringstaholmin lääni | ||
Rumlaborgin lääni | Rumlaborg | |
Salbergin lääni | Väsbyn kuninkaartano | Aiemmin Väsbyn lääni. Kuninkaartano sijaitsi Salbergetin luona. |
Stegeborgin lääni | ||
Stegeholmin lääni | Stegeholm | |
Tukholman linnalääni | Tukholman linna | |
Strömsholmin lääni | Strömsholmin linna | |
Stynaborgin lääni | Stynaborg | |
Stäken lääni | Almarestäketin linna | |
Svartsjön lääni | Svartsjön linna | |
Telgehusin lääni | Telge hus | |
Uppsalan linnalääni | Uppsalan linna | Hallintopaikkana olivat aiemmin Uppsalan kartano ja Uppsalan kuninkaankartano. |
Vadstenan lääni | Vadstenan linna | |
Västeråsin linnalääni | Västeråsin linna | |
Älvsborgin linnalääni | Älvsborg | |
Örbyhusin lääni | Örbyhusin linna | |
Örebron linnalääni | Örebron linna | |
Örestenin lääni | Öresten | |
Östhammarin lääni | Östhammarshus |
Nykyisen Suomen alueella 1600-luvun alussa toimineet linnaläänit:
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.