Linnake (lyh. lke) on Suomen merivoimien rannikkojoukkojen sotilasyksikkö. Linnakkeet on sijoitettu edullisiin maastonkohtiin saarille ja tietyissä paikoissa mantereelle, ja ne sijaitsevat satamien edustalla tai tärkeiden sisääntuloväylien varrella.

Thumb
Mäkiluodon linnake vuonna 1944. Saari on toiminut pitkän historiansa aikana merkittävänä rannikkolinnakkeena.

Historia

Rannikkopattereita ryhdyttiin Suomen rannikkotykistössä kutsumaan 1920-luvulla linnakkeiksi. Pattereiden ollessa yleensä vain kantalinnoitettuja tykki- ja tulenjohtoasemia ei nimitys vastannut todellisuutta. Myöhemmin nimitys yleistyi, jolloin siitä muodostui nimitys rannikkotykistön perusyksikölle. Puhtaasti tykistölliset osat muodostivat pattereita ja ne muodostivat yhdessä linnoitteiden ja muiden yksikön rakenteiden kanssa linnakkeen. Ajan kuluessa linnoittaminen kohdistui myös ilmatorjunta- ja muihin lähipuolustuksen asemiin.[1]

Erilaiset linnakkeet

Linnakkeet on jaettu tehtäviensä puolesta kolmeen eri päätyyppiin: jatkuvasti miehitetyt valmius- ja valvontalinnake sekä miehittämätön vartiolinnake. Näiden tehtävien lisäksi varusmiehiä kouluttavista linnakkeista käytettiin termiä koulutuslinnake.[2]

Valmiuslinnakkeilla ylläpidettiin korkeaa tykistöllistä ampumavalmiutta mahdollisten alueloukkausten torjumiseksi. Miehittämättömillä vartiolinnakkeilla on rauhan aikana vain ajoittaista harjoitustoimintaa, ja ne perustettaisiin yksikköinä vain tilanteen vaatiessa. Vartiolinnakkeilla ei ole mahdollista vartiohenkilöstöä lukuun ottamatta rauhanaikaista henkilöstöä.[2]

Linnakkeiden toimintaa on 2000-luvun aikana ajettu merkittävästi alas, eikä puolustusvoimilla ole ollut enää 2010-luvun alun jälkeen yhtään jatkuvasti miehitettyä valmius-, valvonta- tai koulutuslinnaketta.[3]

Lähteet

Wikiwand in your browser!

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.

Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.