Leikkaus (puutarha)
kasvin oksien katkominen, ettei se kasva liian suureksi / From Wikipedia, the free encyclopedia
Leikkauksella tarkoitetaan puiden ja pensaiden oksien lyhentämistä tai karsimista halutun muodon ja koon saavuttamiseksi. Karsimisessa poistetaan koko oksa aivan sen tyvestä tai jätetään tarvittaessa pieni tappi. Lyhentämisessä tai latvomisessa leikataan vain osa oksasta.
Monet pensaat kasvavat epäsäännöllisen muotoisiksi ja harvoiksi, jos niitä ei leikata koskaan. Harvennusleikkauksen avulla jäljelle jäävät oksat saavat enemmän ilmaa ja valoa. Leikkaamalla saadaan kasvit myös pysymään halutunlaisessa muodossa. Erityisesti pensasaitoja leikataan, jotta ne pysyisivät siisteinä muodossaan. Monet pensaslajit voi leikata välillä aivan maan tasalle. Pensaita ei tulisi leikata niin, että katkaistaan kaikki oksat samalta korkeudelta, vaan niin, että pensaat säilyttävät luonnollisen muotonsa.
Hedelmäpuita on tärkeää leikata, koska vanhojen huonosti hoidettujen puiden hedelmäsato jää vähäiseksi ja huonolaatuiseksi liian tiheän oksiston vuoksi.
Esimerkiksi koivuja ei suositella leikattavaksi, koska ne näyttävät yleensä paremmilta luonnollisesti kasvavina - siksi niille myös pitäisi jättää tarpeeksi kasvutilaa, ettei leikkuuta tarvittaisi.
Juuria leikataan tarvittaessa vain istutettaessa.
Ruohoa leikataan puutarhoissa ruohonleikkureilla.