Max Seeckin ja Joonas Pajusen ohjaama suomalainen kauhuelokuva From Wikipedia, the free encyclopedia
Koputus on vuonna 2022 ensi-iltansa saanut suomalainen kauhuelokuva, jonka ovat ohjanneet Max Seeck ja Joonas Pajunen.[1][2] Elokuva on ohjaajiensa ensimmäinen pitkä elokuva. Ohjaajapari on myös käsikirjoittanut elokuvan.[3] Elokuvan päärooleissa ovat Inka Kallén, Saana Koivisto ja Pekka Strang.[3] Koputus kertoo kolmesta sisaruksesta, jotka palaavat kotiseudulleen myymään murhattujen vanhempiensa taloa, joka sijaitsee metsän keskellä.[4] Elokuvan tuottaa Solar Films ja sen levittää Suomessa Nordisk Film.
Koputus | |
---|---|
Elokuvan juliste. |
|
Ohjaaja | |
Käsikirjoittaja |
|
Tuottaja |
|
Säveltäjä | Tuomas Kantelinen |
Kuvaaja | Matti Eerikäinen |
Leikkaaja | Joona Louhivuori |
Lavastaja | Kristina Lõuk |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Solar Films |
Levittäjä | Nordisk Film |
Ensi-ilta |
|
Kesto | 92 minuuttia |
Alkuperäiskieli | suomi |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Kauhuelokuvan kansainvälinen nimi on The Knocking. Elokuva oli myyty syyskuussa 2022 yli 70 maahan, muun muassa Saksaan, Itävaltaan, Sveitsiin, Ranskaan, Indonesiaan, Taiwaniin ja Latinalaiseen Amerikkaan.[2]
Koputus esitettiin Sitges-kauhuelokuvafestivaaleilla 9. lokakuuta 2022. Elokuvateattereihin se ilmestyi 22. helmikuuta 2023.[2]
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Every time you click a link to Wikipedia, Wiktionary or Wikiquote in your browser's search results, it will show the modern Wikiwand interface.
Wikiwand extension is a five stars, simple, with minimum permission required to keep your browsing private, safe and transparent.