Koiran kouluttaminen

Koiran kouluttaminen tarkoittaa, että koira opetetaan käyttäytymään halutulla tavalla. Koirankoulutus on koiran käytösten muokkaamista ihmisen haluamaan suuntaan.

Historia

Koiran ensimmäiset ihmiselle hyödylliset palvelukset olivat varoittaminen ja metsästysapulaisena toimiminen. Karjanhoitovaiheessa koirien paimentamiskyvyt huomattiin. Arktisilla seuduilla koiria hyödynnettiin myös vetokoirina ja kantojuhtana.

Ajan mittaan koirien alkuperäisetkin palvelustehtävät alkoivat muuttua. Kun karjaa ei tarvinnut enää suojella petoeläimiltä ja rosvoilta, ei tarvittu myöskään raskasrakenteisia ja suuria koiria suojelemaan, vaan alettiin hyödyntämään pienempien ja ketterämpien koirien paimennusominaisuuksia. Koiria käytettiin enimmäkseen maaseudulla, kunnes lopulta myös harrastajat huomasivat koirien oppimishaluisuuden ja sopeutuvaisuuden. Niinpä poliisi ja armeija alkoivat hyödyntämään koiria ja näin myös palveluskoiratoiminta alkoi muodostua.

Ensimmäisen maailmansodan aikana tulivat Saksassa käyttöön partio-, saniteetti- ja viestikoirat. Sodan jälkeen Saksassa koulutettiin myös ensimmäiset opaskoirat. Saksa olikin palveluskoirien koulutuksen edelläkävijä. Ensimmäiset poliisikoirat saapuivat Suomeen juuri Saksasta.

Historiaa lukuina

• Vuonna 1897 järjestettiin ensimmäiset linnunhaukkukokeet Vaalassa.
• 1900 -luvulla alettiin järjestää luolakoirien taipumuskokeita Suomessa. Englannissa järjestettiin koirille Watertrial-kilpailuja, joiden pohjalta alkoi muodostua nykyinen vesipelastuskoe.
• Vuonna 1909 tuotiin ensimmäiset poliisikoirat Suomeen Saksasta.
• Vuonna 1916 koulutettiin ensimmäiset opaskoirat Saksassa.
• Vuonna 1919 aloitettiin virallinen poliisikoirien ja poliisikoiranohjaajien koulutus.
• Vuonna 1921 Suomessa perustettiin koko maata käsittelevä palveluskoirayhdistys.
• Vuonna 1922 järjestettiin Suomessa ensimmäiset palveluskoirakokeet Tampereella.
• Vuonna 1927 Ivan Pavlov löysi klassiseksi ehdollistumiseksi kutsutun ilmiön.
• 1940 -luvulla alettiin nähdä eläinnäytöksiä, mainoksia ja koulutusta. Tällöin pidettiin myös ensimmäinen korkeakoulutasoinen kurssi operantista ehdollistamisesta. Koirat olivat ensimmäisiä eläimiä, joita alettiin opettaa kyseisellä koulutusmenetelmällä myös laboratorioiden ulkopuolella. Ensimmäiset elokuvakoirat, Lassie ja Rin Tin Tin nähtiin valkokankaalla. Suomen Punainen Risti aloitti opaskoirakoulutuksen.
• Vuonna 1945 ensimmäiset hirvikokeet karjalankarhukoirille järjestettiin Suomessa.
• 1950 -luvulla Skinner alkoi käyttää naksutinta eläinten koulutuksessa. Ensimmäiset SM-mitalit yleiskokeessa (nyk. etsintäkoe) jaettiin.
• 1960 -luvulla Bob Bailey käytti operanttia ehdollistamista Yhdysvaltain armeijan eläinkoulutusprojekteissa. Tällöin myös miina- ja ansalankakoiria koulutettiin. Tottelevaisuuskoe (TOKO) rantautui Suomeen. Tietoisuus spanieleiden kyvyistä metsästäjän apuna voimistui. Poliisikoiratoiminta edistyi ja poliisikoirien määrä kasvoi huomattavasti.
• Vuonna 1965 Hämeen Spanielikerho järjesti ensimmäiset spanieleiden metsästyskokeet Vesilahdella.
• Vuonna 1968 alkoi Suomessa virallinen tottelevaisuuskoetoiminta.
• Vuonna 1970 John Varley, Peter Meanwell ja Peter Lewis kehittävät agilityn esteratsastuksen pohjalta näytöslajiksi Englannissa. Suomessa alettiin harrastaa hakukoetta koelajina.
• Vuonna 1978 agility nähtiin ensi kertaa Cruftsin koiranäyttelyssä.
• Vuonna 1986 agility rantautui Suomeen. Metsästysjäljestyksen (MEJÄ) Suomen mestaruudesta aloitettiin kilpailemaan.
• Vuonna 1987 pidettiin ensimmäiset yksilökilpailut agilityssä.
• Vuonna 1988 pidettiin ensimmäiset viralliset vinttikoirien maastojuoksukilpailut.
• Vuonna 1989 Suomessa alkoi koirien vesipelastusharrastus.
• Vuonna 1990 pidettiin ensimmäinen epävirallinen vesipelastuskoe Padasjoella. Tällöin koulutettiin myös ensimmäiset ruumis- ja palokoirat.
• Vuonna 1991 luolakoirien metsästyskoe saatiin koemuodoksi Suomeen.
• Vuonna 1992 koirien vesipelastuskoe tuli viralliseksi koemuodoksi Suomeen.
• Vuonna 1995 erikoisjälki hyväksyttiin koelajiksi Suomessa.
• Vuonna 2000 Suomen Kennelliitto järjesti agilityn maailmanmestaruuskilpailut Helsingin jäähallissa.
• Vuonna 2001 järjestettiin ensimmäinen vesipelastuksen SM-koe.
• Vuonna 2006 Mondioring-suojelulaji tuli Suomeen.
• Vuonna 2008 järjestettiin Suomen ensimmäinen Mondioring-koe.

Oppimiseen vaikuttavat tekijät

Palaute

Koira muuttaa käyttäytymistään ja oppii saamansa palautteen avulla. Seuraukset voi jakaa karkeasti vahvisteisiin ja rankaisuihin. Yhdentekevää palautta ovat kaikki asiat, joita koira ei pidä miellyttävinä eikä epämiellyttävinä. Yhdentekevä palaute ei muuta koiran käytöstä. Se, mikä määritellään yhdentekeväksi palautteeksi, on yksilöllistä ja selviää vain koulutettavaa koiraa tarkkailemalla. Asia, mikä yhdellä koiralla toimii rankaisuna tai vahvisteena, voi toiselle olla täysin yhdentekevää palautetta.

Vahviste

Vahvisteita ovat kaikki asiat, jotka ovat koiran kannalta miellyttäviä ja jollain tavalla palkitsevia. Puhekielessä tällaisia asioita kutsutaan yleensä palkkioiksi vahvisteiden sijaan: sana vahviste viittaa siihen, että sitä edeltävä käytös vahvistuu eli ko. käytöksen esiintymistodennäköisyys kasvaa. Se, mikä asia toimii vahvisteena, on yksilöllistä ja selviää vain koulutuksen kohteena olevaa koiraa tarkkailemalla. Asia, mikä yhdellä koiralla toimii vahvisteena, voi toiselle olla rankaisu tai täysin yhdentekevää palautetta. Jos koiran saama vahviste ei ole koiran mielestä tavoittelemisen arvoinen, koira ei opi tai oppiminen on hidasta. On myös mahdollista, että koira arvostaa tiettyä vahvistetta olosuhteissa, joissa ympäristö ei tarjoa suurempia vahvisteita (esimerkiksi koiraa kiinnostavia hajuja). Tällaisessa tilanteessa koulutettavan koiran tarkkailun avulla vahviste täytyy vaihtaa miellyttävämmäksi, ympäristön tarjoama vahviste poistettava tai vaihtoehtoisesti siedätettävä koira kyseessä olevaan asiaan.

Ilman vahvisteita koira ei opi käyttäytymään uudella tavalla eikä sitä tällöin voida kouluttaa. Vahvisteet lisäävät koiran aktiivisuutta, ja tällöin myös koulutus helpottuu ja nopeutuu. Koira pyrkii aina käyttäytymään itselleen kannattavimmalla tavalla ja saamaan mahdollisimman paljon vahvisteita. Tämän vuoksi käyttäytyminen, josta koira ei saa halutunlaista tulosta, loppuu. Vahvisteet voidaan jakaa kahteen ryhmään. Termit ovat täysin matemaattisia; positiivinen tarkoittaa jonkin lisäämistä, kun taas negatiivinen tarkoittaa jonkin poistamista.

Positiivinen vahviste tarkoittaa, että tilanteeseen lisätään jotain (positiivinen) joka lisää koiran käytöstä (vahviste). Tyypillisiä esimerkkejä positiivisista vahvisteista ovat ruoka ja koiran kanssa leikkiminen. Näiden kahden vahvisteen käyttö on suosittua, koska se on sekä helppoa että käytännöllistä. Muita esimerkkejä positiivista vahvisteista ovat esimerkiksi oven avaaminen siitä ulos pyrkivälle koiralle tai huomiota kerjäävän koiran huomioiminen. On olemassa myös vaikeammin hallittavia vahvisteita, joita koulutuksessa harvoin voidaan käyttää tai hyödyntää, kuten rusakon jahtaaminen tai karkaaminen (koirakohtaisesti; nämä eivät ole kaikille koirille vahvisteita).

Negatiivinen vahviste tarkoittaa, että tilanteesta poistetaan jotain (negatiivinen) joka lisää koiran käytöstä (vahviste). Toisin sanoen koira pääsee eroon epämiellyttävästä tilanteesta käyttäytymällä tietyllä tavalla, ja yrittää jatkossa menetellä samalla tavalla kyseisen tilanteen alkaessa. Negatiivisen vahvisteen käyttöön liittyy aina myös positiivinen rankaisu: epämiellyttävän tilanteen täytyy ensin alkaa, jotta se voi loppua. Näin ollen negatiivisen vahvisteen käyttöön liittyvät samat riskit, kuin positiivisen rankaisun käyttöön. Monet käytökset vahvistuvat negatiivisen vahvisteen tahattoman käytön seurauksena. Esimerkiksi jos turkin harjausta inhoava koira pyrkii pääsemään tilanteesta pois rimpuilemalla ja onnistuu, koira todennäköisesti alkaa rimpuilemaan jatkossa heti harjauksen alettua ja entistä itsepintaisemmin.

Premackin periaatteen (David Premack) mukaan vahvan käytöksen suorittaminen vahvistaa sitä edeltävää heikkoa käytöstä. Vahvoja käytöksiä ovat käytökset, joita koira tekee mielellään vapaaehtoisesti saadessaan tehdä mitä haluaa. Heikkoja käytöksiä sen sijaan ovat käytökset, joita koira suorittaa oma-aloitteisesti joko harvoin tai ei koskaan. Kuitenkin jos vahvan käytöksen toteuttaminen on mahdollista vain heikon käytöksen kautta, koira alkaa toteuttaa yhä useammin myös heikkoa käytöstä oma-aloitteisesti. Jos esimerkiksi koira ei ole kiinnostunut omistajastaan mutta sen sijaan muiden koirien kanssa leikkimisestä, koira voidaan opettaa ottamaan omistajaansa kontaktia aina ennen muiden koirien luokse pääsemistä. Tämän toistuessa koira alkaa kiinnittää yhä enemmän huomiota omistajaansa oma-aloitteisesti, koska on oppinut sen olevan ainut keino päästä muiden koirien pariin.

Rankaisu

Rankaisuja ovat kaikki asiat, jotka koira kokee epämiellyttäviksi. Se, mikä määritellään rankaisuksi, on yksilöllistä ja selviää vain koulutuksen kohteena olevaa koiraa tarkkailemalla. Asia, mikä yhdellä koiralla toimii rankaisuna, voi toiselle olla vahviste tai täysin yhdentekevää palautetta. Rankaisut eivät ole välttämättömiä koiran oppimisen kannalta, sillä koira pyrkii aina käytöksellään vahvisteen saamiseen. Koira pyrkii välttämään käytöstä, jonka aikana rankaisu ilmeni, mutta käytös yleensä palaa ennen pitkää, jos samaan aikaan ei anneta vahvisteita jostain toisesta käyttäytymismuodosta. Tämä johtuu siitä, että koira ei tiedä muita käytösvaihtoehtoja kyseiseen tilanteeseen kuin sen, josta sitä rangaistiin, ja on tottunut pääsemään päämääräänsä rangaistun käytöksen kautta mahdollisesti jopa vuosien ajan. Lisäksi koira kestää tietyn vahvuiset vastoinkäymiset, jos se niistä huolimatta myös lopulta hyötyy tilanteesta.

Rankaisut vähentävät koiran käytöstä, joten jos koulutus on hyvin rankaisupainotteista ja mahdollisuus rankaisuun on suurempi kuin mahdollisuus vahvisteen eli palkkion saamiseen, koiran aloitekyky vähenee ja koira muuttuu passiivisemmaksi. Pahimmillaan koiran tila voi muuttua opituksi avuttomuudeksi. Rankaisun tarkoitus ei ole 'rangaista' koiraa, vaan vähentää juuri esiintynyttä käytösmallia. Kouluttajan ei siis tarvitse korottaa ääntään tai käyttäytyä koiraa kohtaan aggressiivisesti rankaisun aikana, vaan neutraali käytös riittää ja on suositeltavaa. Osa kouluttajista nimittääkin rankaisua esim. tehosteeksi tai korjaukseksi juuri rankaisu-sanan tietynlaisen harhaanjohtavuuden vuoksi. Rankaisut voidaan jakaa kahteen ryhmään, positiivisiin ja negatiivisiin rankaisuihin. Termit ovat täysin matemaattisia; positiivinen tarkoittaa jonkin lisäämistä, kun taas negatiivinen tarkoittaa jonkin poistamista.

Positiivinen rankaisu tarkoittaa, että kouluttaja lisää tilanteeseen jotain (positiivinen) jolloin koiran käytös vähenee (rankaisu). Yleisin esimerkki positiivisen rankaisun käyttämisestä on kaikenlainen fyysinen rankaiseminen, ja monet koirankoulutusvälineet perustuvat nimenomaan positiivisen rankaisun käyttöön, kuten haukunestopannat, sähköpannat ja piikkipannat. Myös positiiviset rankaisut vaihtelevat hieman yksilön mukaan: yksi koira voi pitää jo vesipullon suihketta riittävänä rankaisuna, kun taas toiselle se on täysin yhdentekevää palautetta. Positiivisen rankaisun käyttöön liittyykin paljon riskejä, ja tehokkaan rankaisun voimakkuuden arviointi on yksi niistä. Liian voimattomat rankaisut eivät riitä muuttamaan koiran käytöstä, kun taas liian voimakkaat rankaisut saattavat aiheuttaa entistä enemmän tuhoa koiran koulutuksessa. Myös rankaisun oikea ajoitus on kriittinen: väärin ajoitettu, jopa sekunnin myöhässä tuleva rankaisu voi saada koiran yhdistämään rankaisun väärään asiaan, jolloin kouluttajan toivoman käytöksen todennäköisyys vähenee entisestään ja jonkin toisen suurenee. Useat väärin ajoitetut rankaisut saavat koiran vain hämmentyneeksi ja passiiviseksi.

Kouluttajan on myös varmistuttava siitä, että koira tietää mistä sitä rangaistiin. Positiivisen rankaisun huolimaton käyttö voi saada koiran yhdistämään rankaisun mihin tahansa tilanteessa läsnä olevaan tekijään, vaikka sillä ei oikeasti olisikaan mitään tekemistä itse rankaisun kanssa. Jos utelias koira kiskoo vieraiden koirien luokse ja joutuu tästä rangaistuksi, koira voi yhdistää pahan olonsa vieraiden koirien näkemiseen ja muuttua pikkuhiljaa aggressiiviseksi vieraita koiria kohtaan. Ns. näkymätöntä aitaa käytettäessä koira voi yhdistää rankaisun ohikulkeviin pyöräilijöihin eikä pihatontin rajojen ylittämiseen. Samoin seurausliikkeessä hidastelevan koiran rankaiseminen voi saada koiran yhdistämään rankaisun kouluttajan sivulla kulkemiseen kokonaisuudessaan, eikä pelkkään hitaasti liikkumiseen. Jos positiivista rankaisua päädytään käyttämään, siihen on aiheellista liittää jonkinlainen ehdollinen rankaisu. Ehdollinen rankaisu on esimerkiksi kieltosana, joka varoittaa koiraa muutamaa sekuntia ennen itse rankaisua. Vain jos koira ei reagoi kieltosanaan, rankaisu annetaan. Näin koiralla on mahdollisuus välttää rankaisu korjaamalla käytöstään. On kuitenkin huomioitava, että koiralle on ensin vahvisteiden avulla opetettava jokin korvaava käyttäytymismalli ja käsky, ja kouluttajan on varmistuttava käskyn toimivuudesta eri paikoissa ja häiriöissä (katso 'Yleistäminen' ja 'Häiriöiden lisääminen'), sillä edes oikein ajoitettu ja tehokas rankaisu ei kerro koiralle, mitä kouluttaja haluaisi sen tekevän rangaistun käytöksen sijaan, tai minkälainen käyttäytyminen auttaisi koiraa välttämään rankaisun alun perinkin.

Negatiivinen rankaisu tarkoittaa, että kouluttaja poistaa tilanteesta jotain (negatiivinen) jolloin koiran käytös vähenee (rankaisu). Toisin sanoen kouluttaja ei palkitse koiraa, vaan koira menettää käytöksellään palkkion mahdollisuuden. Negatiivisen rankaisun yhteydessä on tärkeää, että koira tietää palkkion mahdollisuuden olevan olemassa ja pitää kyseistä palkkiota tavoittelemisen arvoisena. Negatiivisen rankaisun käyttöön ei liity uhkaa tai kouluttajan moitteita; pelkkä palkkion menetys toimii rankaisuna ja saa koiran muuttamaan käytöstään, jotta niin ei tapahtuisi uudelleen. Käytännön esimerkkejä on lukemattomasti, kuten oven sulkeminen koiran pyrkiessä siitä ulos, ruokakupin nostaminen takaisin pöydälle nälkäisen koiran silmien edessä, ja selän kääntäminen huomiota kerjäävälle koiralle. Myös palkkion mahdollistavan toiminnan estäminen toimii negatiivisena rankaisuna: jos noudon hallitseva koira ei reagoi noutokäskyyn välittömästi, noutoesine poistetaan ja koira menettää mahdollisuuden noutaa, ja näin ollen menettää myös noutamista seuraavan palkkion. On huomioitava, että tämän tyyppinen rankaiseminen toimii vain, jos koira jo varmasti hallitsee harjoiteltavan liikkeen ja on motivoitunut, mutta tekee satunnaisesti pieniä virheitä tarkkuudessa.

Negatiivisen rankaisun käyttöön on aina liitettävä myös positiivinen vahviste, eli vaikka koiralta poistetaan palkkio tai sen mahdollisuus, sen on tiedettävä keino palkkion tai sen mahdollisuuden takaisin saamiseen. Esimerkiksi ulko-ovesta ulos pyrkivä koira menettää palkkion eli ulospääsyn mahdollisuuden kouluttajan sulkiessa oven. Tämän jälkeen koira käsketään istumaan, ja koiran istuutuessa kouluttaja avaa ulko-oven jälleen, antaen koiralle uuden mahdollisuuden palkkioon eli ulospääsyyn. Toistojen myötä koira oppii, että vain paikoillaan istumalla ja lupaa odottamalla on mahdollista päästä ulos, kun taas kaikenlainen muu käyttäytyminen vain poistaa ulospääsyn mahdollisuuden.

Myös negatiivisen rankaisun oikea ajoitus on tärkeää, mutta ei niin kriittistä kuin positiivisen rankaisun ollessa kyseessä. Siinä missä positiivinen rankaisu aiheuttaa koiralle pahaa oloa ja mahdollisesti pelkoa, negatiivinen rankaisu aiheuttaa koirassa korkeintaan turhautumista. Väärin ajoitettu negatiivinen rankaisu joko vahvistaa väärää käytöstä, mahdollisesti juuri sitä josta kouluttaja pyrkii pääsemään eroon, tai rankaisun ajoituksen epäloogisuus vain onnistuu hämmentämään koiraa.

Palautteen ajoitus

Oikea ajoitus on oppimisen kannalta erittäin tärkeää, sillä se määrittää, mikä koiran käytös vahvistuu ja mikä heikkenee. Palaute tulee antaa täsmälleen sen käytöksen aikana, johon palaute halutaan yhdistää. Jo sekunninkin käytöksen jälkeen annettu palaute saattaa tulla liian myöhässä, eikä koulutus edisty. Väärä ajoitus onkin yksi yleisimmistä koulutusvirheistä. Palautteen oikea ajoitus on erityisen tärkeää uutta käytöstä opetettaessa. Mitä nopeampia reaktioita ollaan vahvistamassa, sitä nopeampi myös kouluttajan täytyy olla ajoituksen kanssa. Koska eläimet reagoivat keskimäärin nopeammin kuin ihmiset, pieni ennakointi on kouluttajan osalta välttämätöntä. Ajoituksen apuna voidaan käyttää mm. ehdollisia vahvisteita, jotka mahdollistavat palautteen antamisen alle sekunnin tarkkuudella. Myöhemmin, kun koira jo hallitsee harjoiteltavan asian eli tietää varmasti mistä palaute annetaan, ajoituksella ei ole enää niin suurta merkitystä. Ajoituksella ei ole suurta roolia myöskään silloin jos koulutetaan kestoltaan pitkiä käytöksiä, esimerkiksi paikallaoloa.

Epätäsmällisen ajoituksen ongelmat vaihtelevat hieman annetusta palautteesta riippuen. Yhteistä kaikille on kuitenkin se, että koira yhdistää palautteen väärään käytökseen eikä siihen, johon palaute oli alun perin tarkoitettu. Koulutettavaan käytökseen voi tulla mukaan myös epätoivottuja asioita, tai koira voi muodostaa tarpeettomia käytösketjuja, joista se täytyy erikseen kouluttaa pois. Positiivisen vahvisteen ja negatiivisen rankaisun ollessa kyseessä väärä käytös vahvistuu tai heikkenee, ja koira saattaa turhautua epäselvästä palautteesta. Virheet on kuitenkin kohtuullisen helppo korjata toistojen ja parannetun ajoituksen avulla. Positiivisen rankaisun ja negatiivisen vahvisteen kohdalla ajoituksen kanssa tapahtuneet virheet ovat kuitenkin vakavammat, sillä tilanteisiin liittyy yleensä koiran epämukavuus ja mahdollinen pelko.

Palautteen sijainti

Palaute pyritään aina antamaan koiralle siten, että se edesauttaa oppimista. Koirat liikkuvat kohti hyviä asioita ja ottavat etäisyyttä ikäviin asioihin. Kyse ei ole houkuttelusta, sillä palkkion ei tarvitse olla näkyvillä ennen itse palkitsemista. Jos kouluttaja käskee koiran maahan ja laittaa makupalan lattialle koiran etujalkojen väliin, koiran toiminta suuntautuu jatkossakin kohti lattiaa. Jos taas kouluttaja palkitsee koiran yläpuolelta, jolloin koira joutuu kurkottamaan ylöspäin tai jopa nousemaan ylös, koiran toiminta suuntautuu jatkossakin ylöspäin. Käytännössä tämä saattaa näkyä esimerkiksi siten, että koira menee maahan vain puolittain (maaten kyynärpäät ilmassa valmiina nousemaan ylös). Rankaisuja käytettäessä on oltava tarkkana, että koira ei yhdistä rankaisua sijaintiinsa. Häkissä haukkuvan koiran rankaiseminen saattaa saada koiran välttelemään itse häkkiä, ja ns. näkymättömän aidan säikäyttämä koira ei välttämättä suostu enää astumaan ulko-ovesta ulos.

Vahvistetiheys

Mitä useammin koira saa vahvisteen tietystä käytöksestä, sitä vahvemmaksi kyseinen käytös muodostuu. Toisin sanoen koira käyttäytyy yhä useammin tavalla, jonka aikana se on saanut vahvisteita. Uutta asiaa opeteltaessa koiran pitäisi saada vahviste vähintään viiden sekunnin välein eli noin kaksitoista kertaa minuutissa, jotta oppiminen olisi mahdollisimman tehokasta. Näin suureen vahvistetiheyteen on mahdollista päästä vain, jos vaatimustaso on määritelty tarpeeksi matalalle.

Vaatimustaso

Oppimiseen vaikuttaa, kuinka monimutkaista asiaa koiralta vaaditaan ennen vahvisteen antamista. Jos vaatimustaso on liian korkealla eikä koira näin ollen ymmärrä, mitä sen kannattaisi tehdä vahvisteen saamiseksi, vahvistetta ei päästä antamaan eikä koira opi. Jos koulutettava asia on monimutkainen, se on syytä jakaa pieniin osatavoitteisiin, joiden avulla vaatimustasoa nostetaan pikkuhiljaa. Osatavoitteiden määrän määrittelee koulutettavan asian monimutkaisuus. Mitä vähemmän vaatimustasoa kerralla nostaa, sitä todennäköisempää on, että koulutus etenee ongelmitta ja nopeasti. Vaatimustasoa kannattaa kuitenkin nostaa tarpeeksi nopeasti, sillä liian pitkään toistettu vaihe voi vaikeuttaa seuraavaan osatavoitteeseen pääsyä. Hyvä vaatimustason nostamisen ajankohta on, kun koira onnistuu vähintään kahdeksan kertaa kymmenestä yrityksestä, jolloin onnistumisprosentti on 80%. Onnistuminen määritellään siten, että heti vahvisteen saatuaan koira pyrkii käyttäytymään tavalla, josta vahviste seurasi.

Koulutuksen kesto

Jos koira koulutuksen aikana esimerkiksi väsyy tai tulee kylläiseksi ruoasta, koiran keskittyminen koulutukseen huononee. Koiran jaksaminen on yksilöllistä, ja siihen vaikuttavat esimerkiksi koiran ikä, aikaisemmat kokemukset, koiran rotu ja koirayksilö. Lyhyet ja toistuvat n. 1-5 minuutin pituiset koulutusjaksot ovat tehokkaampia kuin yksi pitkä koulutusjakso, sillä koiran keskittymiskyky pysyy näin parempana.

Oppimishistoria

Oppimishistoria tarkoittaa koiran kokemia tilanteita ja seurauksia sen koko elämän ajalta. Mitä vanhempi koira on kyseessä, sitä vahvempi käsitys sillä on erilaisista tilanteista. Vanhat koirat ovat usein tottuneet pääsemään päämääräänsä tietyn käytöksen kautta vuosien ajan, ja tällöin näiden käsityksien muuttaminen on suuren työn takana. Tästä juontaa vanha sanonta "vanha koira ei opi uusia temppuja". Käyttäytymismallien muuttaminen eri tilanteissa on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Tosin täysin uusien käytösten, kuten maahanmenon, opettaminen vanhalle koiralle voi olla yhtä helppoa kuin nuorelle koiralle, sillä vanhoillakaan koirilla ei ole uusista asioista ennestään mielipidettä. Jos vanhalla koiralla kuitenkin on itse oppimistilanteesta epämiellyttävä oppimishistoria, kuten rankaisujen käyttö, opetus on vaikeaa.

Oppimistavat

Koiran oppimisen voi jakaa karkeasti erilaisiin tapoihin. Koira voi oppia samaan aikaan erilaisilla tavoilla.

Operantti ehdollistuminen

Tilanne, jossa ympäristö reagoi koiran käytöksen muutokseen. Operantti ehdollistuminen on tahdonalaista. Ehdollistuminen lähtee liikkeelle koiran omasta toiminnasta, jonka aikana tai välittömästi käytöksen jälkeen koira saa itselleen merkityksellistä palautetta. Tämän seurauksena koira alkaa ehdollistua kyseisen käytöksen seurauksiin. Näin voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun omistaja odottaa koiransa istuvan ennen kuin antaa tälle ruokakupin. Kun koira istuu, se saa vahvisteen eli ruokakupin lattialle. Tämän toistuessa koira oppii, että istuessaan kyseisessä tilanteessa ruokakuppi laskeutuu maahan.

Klassinen ehdollistuminen

Pääartikkeli: Klassinen ehdollistuminen

Psykologi Ivan Pavlov löysi klassisen ehdollistumisen vuonna 1927. Kun hän tutki ruoansulatusta koirien avulla, hän huomasi koirien syljenerityksen käynnistyvän jo silloin, kun ne kuulivat koiria ruokkivien hoitajien askeleet käytävällä. Pavlov alkoi tutkia asiaa mm. yhdistämällä kellonsoiton ruokaan, jolloin koirien syljeneritys alkoi kellon äänen kuuluessa, vaikka ruokaa ei ollutkaan. Kun koiralle merkityksetön eli ehdollinen asia tapahtuu toistuvasti hieman ennen, samaan aikaan tai välittömästi sen jälkeen, kuin koiralle merkityksellinen eli ehdoton asia, näiden asioiden välille rakentuu mielleyhtymä. Tämän vuoksi koira alkaa käyttäytyä ehdollisen asian kohdalla siten, kuin se ennen käyttäytyi vasta ehdottoman asian kohdalla. Ehdollisia asioita voivat olla esimerkiksi ovikellon ääni, ehdottomia taas vieraiden ilmestyminen taloon. Kun nämä kaksi asiaa tapahtuvat toistuvasti peräkkäin tai samaan aikaan, pelkkä ovikellon ääni saa koiran ryntäämään ovelle vieraita odottamaan, vaikka vieraiden tulosta ei muuta merkkiä olisikaan. Klassinen ehdollistuminen on tiedostamatonta ja tahdosta riippumatonta. Myös vihjeiden oppiminen tapahtuu klassisen ehdollistumisen kautta.

Tottuminen

Tilanne, jossa koira luokittelee jonkin uuden asian täysin yhdentekeväksi eikä reagoi enää kyseisen asian läsnäoloon. Tottuminen tiettyyn asiaan tapahtuu, kun asia tuottaa koiralle jatkuvasti yhdentekevää palautetta. Ehdottomiin asioihin koira ei voi tottua, esimerkiksi ruokaan, sillä se on koiralle elinehto.

Siedättyminen

Tilanne, jossa koira luokittelee yhdentekeväksi jonkin sellaisen asian, joka on herättänyt aikaisemmin suurempia reaktioita. Siedättymistä tapahtuu, kun koira viedään niin kauas pelottavasta kohteesta, että koira kykenee olemaan stressaantumatta. Vähitellen kohdetta siirretään lähemmäs, mutta niin hitaasti, että koira ei stressaannu missään vaiheessa, vaan kohde herättää vain hieman ihmetystä tai jännitystä. Lopulta kohteen läsnäolo ei enää aiheuta koirassa suurempia reaktioita. Siedättyminen vaatii sitä enemmän aikaa, mitä suurempi koiran pelko ja kiihtymys siedätettävää asiaa kohtaan on.

Pelkoehdollistuminen

Tilanne, jonka kokiessaan koira oppii kerrasta. Tämän kaltaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi onnettomuudet tai tilanteet, joissa koira säikähtää vakavasti. Koiran luonne ja aikaisemmat kokemukset vaikuttavat siihen, kuinka helposti ja missä tilanteessa pelkoehdollistuminen voi tapahtua. Äärimmäisen uhkaavan tilanteen aikana koira voi yhdistää pelkonsa mihin tahansa tilanteessa olevaan yhteen tai useampaan asiaan, vaikka ne eivät todellisuudessa liittyisi tilanteeseen millään tavalla. Pelkoehdollistumisen seurauksia voi lievittää, mutta ne eivät koskaan katoa täysin.

Sosiaalinen oppiminen

Nimensä mukaisesti tilanne, jolloin koira oppii sosiaalisesti esimerkiksi matkimalla toisen koiran käyttäytymistä. Kyseistä oppimistapaa on tutkittu vasta vähän. Sosiaalista oppimista voi kuitenkin tapahtua esimerkiksi pennun seuratessa vanhemman koiran käyttäytymistä, jonka seurauksena pentu voi alkaa käyttäytyä samassa tilanteessa vanhemman koiran tavoin.

Koulutuksen vaiheet

Käytöksen aikaansaaminen

Toiminnan nappaaminen tarkoittaa tapaa, jossa kouluttaja odottaa passiivisesti niin kauan, että koira käyttäytyy halutulla tavalla. Tapaa käytetään silloin, kun halutaan antaa vahviste käytöksestä, jota koira tekee paljon luonnostaan. Tämän kaltaisia käytöksiä ovat esimerkiksi istuminen ja makaaminen.

Vaiheittainen suuntaaminen eli kansankielellä sheippaaminen tarkoittaa, että käytös jaetaan hyvin pieniin osatavoitteisiin ja edetään vaiheittain kohti tavoitetta. Tätä aikaansaamistapaa käytetään, kun koiralle opetetaan monimutkaisia käytöksiä, kuten noutamista.

Kohteiden avulla opettaminen tarkoittaa tapaa, jossa käytetään esineitä käytöksen aikaansaamiseksi. Ensin koira opetetaan vaiheittain suuntaamalla koskemaan johonkin esineeseen jollain ruumiinosallaan, yleensä joko kuonolla tai tassulla. Tämän jälkeen esine siirretään paikkaan, johon koiran kosketus halutaan siirtää. Myöhemmin esine poistetaan, ja koiralle aletaan antaa vahvisteita pelkästään uuden asian kosketuksesta. Esimerkiksi paperin, johon koira on oppinut koskemaan tassulla, siirtäminen valonkatkaisijalle saa koiran koskemaan tassullaan valonkatkaisijaa paperin kadotessa.

Fyysinen ohjailu sisältää samankaltaisia piirteitä houkuttelun kanssa. Koira ohjataan fyysisillä avuilla tekemään haluttu käytös, kuten painamalla koiran takapää kädellä maahan istumisen aikaansaamiseksi. Tämäkin tapa vahvistaa passiivisuutta, sillä koiran on kannattavampaa vain odottaa fyysistä ohjailua, kuin osoittaa oma-aloitteisuutta. Koira voi myös jäädä kiinni fyysisiin apuihin, eli ei esimerkiksi osaa istua ilman kosketusta alaselkään. Tietyt yksilöt voivat myös pitää fyysistä ohjailua painostuksena, jolloin ne kokevat avut rankaisun tavoin.

Houkuttelu tarkoittaa tapaa, jossa koira houkutellaan esimerkiksi ruoan avulla tekemään jotain. Houkuttelu voi olla nopea tapa aikaansaada käytös, mutta sitä ei tulisi jatkaa kuin noin kolmen toiston verran. Houkuttelu vahvistaa koiran passiivisuutta, sillä koiran täytyy ainoastaan seurata houkuttelussa käytettävää makupalaa, ei keskittyä itse tekemiseen. Houkuttelusta voi muodostua tarkoituksettomasti osa käytöstä, eikä koira osaa käyttäytyä halutulla tavalla ilman ohjausta. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, kun kouluttaja houkuttelee koiran istumaan ojentaen makupalaa pitelevän käden koiran pään yläpuolelle. Tämän toistuessa koira yhdistää käden liikkeen osaksi käytöstä, eikä istu ilman sitä. älä huuda koskaan koiralle kun se ei tee sitä mitä käsketään.

Vihjeen lisääminen

Koiralle voidaan kouluttaa klassisen ehdollistumisen avulla vihjeitä, joiden avulla koira tietää käyttäytyä tietyllä tavalla saadakseen vahvisteen tai välttääkseen rankaisun. Vihjeitä voivat olla esimerkiksi näköhavainnot (kuten kouluttajan eleet), äänet (kuten kouluttajan sanat), tuntohavainnot (kuten kosketus selkään) tai hajut. Kun sama vihje toistetaan useita kertoja samaan aikaan tietyn koiran käytöksen kanssa, koira yhdistää vihjeen ja käytöksen toisiinsa. Näin esimerkiksi käy, jos toistuvasti koiran istuessa se kuulee sanan "istu". Vihjeen merkitys koiralle vaihtelee hieman opetusmenetelmästä riippuen. Jos koira saa istumisesta vahvisteita, vihje merkitsee koiralle kirjaimellisesti vihjettä, joka mahdollistaa vahvisteen. Jos taas koira saa epämiellyttävän tilanteen loppumaan tai välttää rankaisun kokonaan istumalla, vihjeestä tulee koiralle niin sanottu varoitussignaali. Sen kuullessaan koira istuu, jotta välttyisi pahoilta asioilta. Koiran yleiskäytökseen luonnollisesti vaikuttaa, kumpi merkitys vihjeellä on. Käytökseen kannattaa liittää vihje vasta, kun koira osaa valmiin käytöksen kokonaisuudessaan. Muuten on vaarana, että koira yhdistää vihjeen johonkin koulutuksen osavaiheeseen eikä valmiiseen haluttuun suoritukseen. Ennen vihjeen/vihjesanan/käskyn/komennon lisäämistä, koiran käytös tulee siis saada aikaiseksi jollakin edellä mainitulla tavalla ja vasta tämän jälkeen toimintaan liitetään toimintaa kuvaava vihje/vihjesana/käsky/komento.

Koska koira kommunikoi eleiden ja ruumiinkielen avulla, se oppii helpommin eleistä tai näköhavainnoista koostuvat vihjeet. Ääniä ja sanoja opetettaessa kouluttajan täytyy olla erityisen tarkka, ettei tilanteessa ole sanan lisäksi mitään muuta, minkä koira voisi käsittää vihjeeksi. Jos käden heilautus ja sana osuvat samalle hetkelle, koira todennäköisesti keskittyy enemmän näköhavaintoon eli käden heilautukseen. Latenssi on aika, joka koiralla kuluu vihjeen saamisesta siihen reagointiin. Kun sekä käytös että siihen liitetty vihje ovat vahvoja, voidaan latenssiaikaa ryhtyä koulutuksen avulla vähentämään.

Ärsykekontrolli

Koiran tunteman käskyn eli vihjeen voi kouluttaa ärsykekontrolliin. Ollakseen ärsykekontrollissa, vihjeen on täytettävä neljä sääntöä:1. Koira toimii vihjeen mukaisesti vihjeen saadessaan (koira koskettaa valokatkaisijaa kuullessaan sanan "valot")

2. Toimintaa ei tapahdu, jos vihjettä ei anneta (koira ei kosketa valokatkaisijaa, jos se ei kuule sanaa "valot")

3. Toimintaa ei tapahdu, jos esitetään aiemmin opittu vihje (jos koira kuulee sanan "maahan", se ei käy koskettamassa valokatkaisijaa, vaan menee maahan)

4. Toimintaa ei tapahdu, jos esitetään tuntematon vihje (kun koira kuulee sanan "hevonen", se ei käy koskettamassa valokatkaisijaa, vaan on tekemättä mitään)

Kaikkia koulutettuja käytöksiä ei tarvitse saada ärsykekontrolliin kuin osittain. Varsinkaan oma-aloitteista toimintaa (kohta 2.) ei voi kitkeä sellaisten käytösten kohdalla, joita koira tekee paljon luonnostaan (istuu, makaa, seisoo jne.) Joidenkin käytösten kohdalla taas on erittäin tärkeää, että käytös on ärsykekontrollissa kokonaan; esimerkiksi pelastuskoiraa, joka toistuvasti tekee "vääriä hälytyksiä" eli ilmoittaa löytäneensä kadonneen henkilön löytämättä kuitenkaan ketään, ei tositoimiin kelpuutettaisi.

Ärsykekontrollia koulutettaessa ilman vihjettä ja väärästä vihjeestä suoritetut toiminnot jätetään palkitsematta, ja vain oikeasta vihjeestä suoritetut toiminnot palkitaan. Näin oma-aloitteinen toiminta lopulta sammuu eli loppuu koiran kokiessa vihjeettä tapahtuneen toiminnan hyödyttömäksi. Ärsykekontrollia koulutettaessa ilman vihjettä ja väärästä vihjeestä suoritetut toiminnot jätetään palkitsematta, ja vain oikeasta vihjeestä suoritetut toiminnot palkitaan. Näin oma-aloitteinen toiminta lopulta 'sammuu' eli loppuu koiran kokiessa vihjeettä tapahtuneen toiminnan hyödyttömäksi.

Yleistäminen

Koirat eivät yleistä asioita kovinkaan helposti; koira, joka osaa toimia koulutetulla tavalla kotona, ei välttämättä ymmärrä käskyjä lainkaan kodin ulkopuolella. Tämä johtuu siitä, että koira on yhdistänyt kotiympäristön osaksi käskyä ja koulutettua toimintoa. Tällaisen käskysanan antaminen kodin ulkopuolella olisi siis koiran näkökulmasta sama asia, kuin koiraa käskettäisiin noutamaan ilman, että ympäristössä olisi mitään noudettavaa. Koiran mielestä jotain oleellista puuttuu, eikä siksi kykene toimimaan käskyn mukaisesti. Jotta tämänkaltainen ongelma voitaisiin välttää, on koiran kanssa harjoiteltava mahdollisimman monessa erilaisessa ympäristössä. Näin koira ei yhdistä tiettyä käyttäytymismallia vain tiettyyn paikkaan. Yleistyksen tarpeen laajuus riippuu koulutettavasta käytöksestä; esimerkiksi avustajakoiran ei tarvitse osata sytyttää valoja kuin omistajansa kotona, mutta sen on osattava nostaa omistajansa tiputtamat tavarat ympäristöstä riippumatta. Sama pätee myös muihin tekijöihin; esimerkiksi noutoa opetettaessa on tärkeää noudattaa koiralla lukuisia erilaisia esineitä, jotta koira ymmärtäisi noutokäskyn pätevän kaikenlaisiin esineisiin. Uuteen ympäristöön/esineeseen siirryttäessä on tärkeää laskea vaatimustasoa, tai jopa aloittaa käskyn harjoittelu täysin alusta, jotta koira kykenisi toimimaan halutulla tavalla ja se päästäisiin palkitsemaan. Vaikka käskyn harjoittelu jouduttaisiin aloittamaan alusta, koulutus etenee uudessa ympäristössä kuitenkin huomattavasti nopeammin, ja mahdollisesti jo muutaman toiston jälkeen koira kykenee samaan vaatimustasoon kuin kotiympäristössäkin. Kun koiran kanssa on harjoiteltu riittävän monessa erilaisessa ympäristössä, ei vaatimustason väliaikainen laskeminen ole enää välttämätöntä ko. käytöksen kohdalla.

Yleistämisestä on monesti kyse myös silloin, kun koiraa käskee joku muu kuin koiraa kouluttanut henkilö, ja koira ei toimi käskyn mukaisesti. Jokaisella ihmisellä on oma tapansa toimia ja elehtiä, ja koirat huomaavat myös pienet, tarkoituksettomat eleet helposti ja yhdistävät ne osaksi käskyä. Kun myöhemmin joku muu käskee koiraa, nämä eleet puuttuvat, ja koiran mielestä käsky on puutteellinen eikä se näin ollen ymmärrä mistä on kyse. Jos koiran on tarkoitus totella useita ihmisiä, kuten kaikkia perheenjäseniä, on tärkeää että kaikki perheenjäsenet harjoittelevat käskyä koiran kanssa koulutuksen päätyttyä. Näin koira oppii toimimaan pelkästään käskyn voimalla, eikä takerru enää pieniin yksittäisiin eleisiin. Ammattikoirankouluttajaa käytettäessä on tärkeää, että koiran kouluttanut henkilö harjoittelee yhdessä myös koiran uuden omistajan kanssa.

Tietyissä tilanteissa yleistämistä rajoitetaan tarkoituksella. Jos koiran on tarkoitus oppia esimerkiksi noutamaan esineitä niiden nimen perusteella, opetus tapahtuu samalla tavoin kuin tavallista noutoakin opetettaessa, mutta sen sijaan että käsky yleistettäisiin lukuisiin erilaisiin esineisiin, harjoitellaankin vain yhdellä ja ainoalla esineellä. Jos koiralle opetetaan noutokäskyä "puhelin", ja harjoitukset toteutetaan pelkästään puhelinta käyttämällä, koira ei myöhemmin osaa noutaa "puhelin" käskyn kuullessaan kuin puhelimen.

Häiriöiden lisääminen

Koira täytyy erikseen opettaa käyttäytymään halutulla tavalla myös tilanteessa, jossa jokin ympäristön ärsyke kiinnittää koiran huomion. Tällaisia häiriöitä voivat olla esimerkiksi vieraan koiran haukunta, aseen laukaukset, pyöräilijät, autot ja mikä tahansa muu ympäristön seikka. Harjoittelu aloitetaan häiriön ollessa niin kaukana, että koira vielä kykenee suoriutumaan tehtävästään. Vähitellen koiran edistymisestä riippuen häiriötä kasvatetaan haluttuun voimakkuuteen.

Määrän lisääminen

Jos lopputulos vaatii, koira opetetaan tekemään haluttua asiaa pitkiä aikoja, pitkien matkojen päässä tai useita kertoja peräkkäin. Näitä voivat edellyttää esimerkiksi paikallaolot, joissa koiran täytyy pysyä tietyssä asennossa pitkä aika omistajan ollessa poissa näkyvistä, tai kisasuoritus, jossa koira joutuu tekemään useita asioita saamatta jokaisesta käytöksestä palkintoa. Koulutus aloitetaan 1 sekunnista, askeleesta tai suorituksesta, josta määrää vähitellen nostetaan suuremmaksi koiran edistyksestä riippuen vahvisteaikatauluja käyttäen.

Tunteiden ehdollistuminen

Kun koiralle opetetaan uutta reaktiota tai käyttäytymismallia, koiran tunnetila koulutuksen aikana ehdollistuu helposti osaksi toimintoa. Jos rauhallisessa ja hieman väsyneessä mielentilassa olevalle koiralle opetetaan maahanmenoa, jatkossa jo pelkkä "maahan" käsky saattaa saada koiran rauhalliseksi ja rentoutuneeksi. Koiran tunnetila luonnollisesti vaikuttaa koulutuksen lopputulokseen ja valmiiseen suoritukseen. Tämän vuoksi kouluttajan tulisi päättää jo ennen koulutuksen aloittamista, minkälainen koiran tunnetila olisi kyseisen käskyn suorittamiseksi parhain; jotkin toiminnot koiran tulisi suorittaa mahdollisimman rauhallisesti (esimerkiksi paikallaan makaaminen), kun taas toiset toiminnot vaativat koiralta nopeutta ja energisyyttä (esimerkiksi luoksetulo).

Koiran saama palaute vaikuttaa koiran tunnetilaan koulutuksen aikana. Yleisesti ottaen vahvisteet eli palkkiot saavat koiran aktiivisemmaksi, kun taas rankaisut passivoivat. Kuitenkin erityyppiset vahvisteet vaikuttavat koiraan eri tavoin; ruokapalkkiot yleensä rauhoittavat koiraa ja edesauttavat rauhallisen tunnetilan saavuttamista, kun taas leikkiminen kiihdyttää koiraa ja edesauttaa nopeiden ja innokkaiden reaktioiden syntymistä. Loppujen lopuksi tulokset ovat kuitenkin koirakohtaisia; esimerkiksi hyvin nälkäinen tai ahne koira saattaa kiihtyä ruokapalkkioiden mahdollisuudesta sen sijaan, että sen käytös rauhoittuisi.

Käyttäytymisketjut

Käyttäytymisketju sisältää useita yksittäisiä käytöksiä, jotka koira suorittaa tietyssä järjestyksessä. Ketjun ensimmäinen käytös toimii vihjeenä suorittaa seuraava käytös, joka taas toimii vihjeenä kolmannelle ja näin koira lopulta pääsee ketjun viimeiseen osaan. Ketjuja esiintyy koiran luontaisessa käytöksessä (esim. metsästyskäyttäytyminen). Koira voi opetella niitä omin päin tai kouluttajan avustuksella. Käyttäytymisketjuja hyödynnetään esimerkiksi palveluskoiranoudon tai henkilöhaun koulutuksessa. Jotta käytökset voisi yhdistää ketjuksi, niiden täytyy olla yhtä vahvoja. Jos jokin ketjun käytöksistä on heikko, ketju katkeaa helposti eli koira ei suorita kaikkia käytösketjussa olevia osia.

Ketju on mahdollista kouluttaa kahdella eri tavalla. Etuperinketjutuksessa ketjun kaikille osille annetaan nimet, joiden avulla koira saadaan suorittamaan osat halutussa järjestyksessä. Kun osia toistetaan tietyssä järjestyksessä tarpeeksi kauan, koira alkaa ennakoida ja siirtyy osasta toiseen ilman erillistä pyyntöä. Näin osien nimien käyttö voidaan yksitellen lopettaa, ja lopulta koira tekee kaikki osat vain yhdestä vihjeestä. Takaperinketjutuksessa koulutus aloitetaan ketjun viimeisestä osasta, kuten noudossa esineen luovuttamisesta ihmiselle. Tämän jälkeen esine laitetaan maahan, jolloin koiran on nostettava esine voidakseen luovuttaa sen. Seuraavaksi esine laitetaan kauemmas, jolloin koira joutuu hakemaan, nostamaan ja luovuttamaan esineen. Takaperinketjutuksen etu onkin, että ketju kulkee koko ajan kohti koiralle helpompia ja tutumpia asioita Premackin periaatetta hyödyntäen.

Sammuttaminen

Kun koiran käytös ei saa ympäristöstään enää minkäänlaista palautetta, se vähenee ja lopulta loppuu kokonaan. Tätä kutsutaan sammumiseksi. Jotta käytös voisi sammua, sammutettava käytös ei saa tuottaa vahvistetta missään vaiheessa. Satunnainen vahvistaminen riittää ylläpitämään käytöstä jopa tehokkaammin, kuin jatkuva vahvistaminen. Tämä johtuu siitä, että satunnaisesti vahvisteen saanut koira on tottunut saamaan vahvisteen harvoin, toisin kuin jatkuvasti vahvistettu koira. Sammumiselle on tyypillistä käytöksen loppumista edeltävä sammumispurkaus, jolloin koiran toiminta turhautumisen takia ensin kiihtyy ja muuttuu voimakkaammaksi ennen sen vähenemistä. Jos sammumispurkauksen aikanakaan käytös ei tuota vahvistetta, koira lopulta luovuttaa ja lopettaa yrittämisen. Spontaani palautuminen on kuitenkin mahdollista, eli sammuttamisesta huolimatta vanha reaktio voi hetkellisesti palautua pitkienkin aikojen jälkeen. Jos käytös ei silloinkaan tuota palautetta, se unohtuu taas.

Sammuttamista käytetään tietyn tyyppisten ongelmakäytösten ratkaisemiseen. Käytösten, joiden aikaansaamaa vahvistetta ei voida täysin poistaa, ei voida myöskään sammuttaa. Tämän kaltaisia käytöksiä ovat esimerkiksi itsessään palkitsevat asiat, kuten karkaaminen. Tiettyjä käytöksiä vahvistetaan tarkoituksella satunnaisesti, jotta niistä tulisi mahdollisimman kestäviä ja vahvoja sammumista vastaan. Tällaisia käytöksiä ovat esimerkiksi pitkäkestoiset suoritukset, kuten paikallaolot. Niissä koiran on kyettävä jatkamaan tiettyä käyttäytymistä pitkän aikaa turhautumatta siitä, että vahvisteita tulee harvoin. Klassisesti ehdollistuneet mielleyhtymät voidaan sammuttaa toistamalla ehdollista ärsykettä toistuvasti ilman ehdottoman ärsykkeen esiintymistä. Kun ehdollinen ärsyke ei enää ennusta ehdottoman ärsykkeen tapahtumista, se menettää merkityksensä ja muuttuu koiralle jälleen neutraaliksi.

Kirjallisuutta

• Egtvedt, Morten & Køste, Cecilie: Naksutinkoulutusta koirallesi
• Kaimio, Tuire: Koirien käyttäytyminen
• Kaimio, Tuire: Pennun kasvatus
• Korri, Susanna & Juha: Tavoitteena Huippukoira - Koiran tottelevaisuuskoulutus
• Kupias, Päivi & Koski, Mia: Hyvä kouluttaja
• Svartberg, Niina: Kilpailemisen taito
• Svartberg, Niina & Kenth: Tavoitteena täysi kymppi
• Wirén, Tommy: Hienosti hihnassa
• Wirén, Tommy: Onnistu koirasi koulutuksessa

Aiheesta muualla

• YLE:n ohjelmasarja Hienosti hihnassa (Arkistoitu – Internet Archive)