Kip’s Bayn maihinnousu

Kip’s Bayn maihinnousu oli brittien suorittama operaatio Yhdysvaltain vapaussodassa New Yorkin ja New Jerseyn sotaretkien yhteydessä 15. syyskuuta 1776.

Kip’s Bayn maihinnousu
Osa Yhdysvaltain vapaussotaa
Brittien maihinnousu Kip's Baylla
Päivämäärä: 15. syyskuuta 1776 Paikka: Manhattan, New York Lopputulos: britit valtasivat Manhattanin[1]
Osapuolet
Iso-Britannia	Yhdysvallat
Komentajat
William Howe	William Douglas
Vahvuudet
4 900	900
Tappiot
12 kuollutta	60 kuollutta tai haavoittunutta 367 joutui vangiksi[2]

Kenraaliluutnantti William Howen johtama maihinnousu tehtiin yli 4 000 sotilaan voimalla Manhattanille nykyisen itäisen 34. kadun kohdalla. Heitä vastassa oli noin 900 patrioottista miliisiä eversti William Douglasin johdolla. Amerikkalaisjoukkojen vastarinta murtui lähes heti, ja he perääntyivät paniikinomaisesti ja hylkäsivät tykkinsä, ammuksensa ja täydennyksensä. Päivän päättyessä Howella oli hallussaan New Yorkin kaupunki.

Pakoon Long Islandilta

Ennen Kip's Bayn maihinnousua Long Islandilla käytiin Yhdysvaltain vapaussodan ensimmäinen suuri taistelu. Saarelle oli majoittunut brittikenraali William Howen alaisuudessa 22 000 sotilasta (mukaankukien 9 000 hesseniläistä palkkasoturia) ja hänen veljensä amiraali Richard Howen 500 sota- ja kauppalaivaa.^[3] Howe piti päämajaa Staten Islandilla, ja hänen päätehtävänään oli aiheuttaa George Washingtonin Siirtokuntien armeijalla niin suuret tappiot, että vallankumous päättyisi siihen. Howen aikomus oli miehittää myös New York City, jossa asui enemmistönä brittimielisiä lojalisteja.^[3]

Washington sai ilmoituksen brittien aikeista ylittää Brooklynin ja Staten Islandin välinen kapea salmi 22. elokuuta 1776. Puolet Washingtonin armeijasta kenraalimajuri Israel Putnamin johdolla aloitti Long Islandin puolustamisen loppujoukkojen jäädessä Manhattanille. Britit iskivät Putnamin vasempaan sivustaan kenraali Henry Clintonin johtaessa hyökkäystä.^[3] Huomatessaan jääneensä kahden tulen väliin amerikkalaiset aloittivat vetäytymisen saaren luoteisosaan.^[4]

Howen suureksi yllätykseksi Washington evakuoi joukkonsa 30. elokuuta 1776 Long Islandilta yön pimeyden ja tiheän sumun turvin. Peräännyttyään Long Islandilta Washington ja hänen lähimmät upseerinsa harkitsivat koko New York Cityn hylkäämistä ja jopa sen polttamista. Washington kuitenkin virheellisesti uskoi, että Kongressi halusi hänen miestensä pysyvän New Yorkissa ja jätti siksi osan joukoistaan sinne. Kenraali Putnam, jonka alaisena palveli 5 000 sotilasta, sijoitti varuskuntansa New Yorkiin samaan aikaan kun kenraali Nathanael Greenen sotilaat asettuivat hajalleen kaupungin keskiosiin.^[2]

7. syyskuuta 1776 Washington päätti siirtää osan sodankäynnistä meren alle. Tähän tarkoitukseen suunniteltu puurakenteinen, yhden miehen ja polkimien voimalla toiminut sukellusvene Turtle yritti upottaa brittiläisiä sota-aluksia New Yorkin satamassa. Turtlen käyttäjänä toimi kersantti Ezra Lee, ja hän sai määräyksen kiinnittää satamassa olevien alusten runkoon räjähdyspanos ja poistua paikalta.^[5] Ensimmäinen kohde oli kenraali Howen lippulaiva HMS Eagle. Lee ei kuitenkaan onnistunut pommin asettamisessa ja viikon aikana tehdyt uudet yritykset epäonnistuivat joka kerta.^[6]

Brittien hyökkäysaikeista huolestunut Greene taivutti 12. syyskuuta käydyssä neuvottelussa Washingtonin antamaan määräyksen vetää kaikki joukot pois New Yorkista. Kenraali Putnam aloitti evakuoinnin mutta sen eteneminen kävi hitaasti brittien kontrolloidessa Hudsonjen liikennettä.^[2]

Brittien maihinnousu ja taistelu

Varhain aamulla 15.syyskuun brittikenraali William Howe lähetti sotalaivaston Kip's Bayhin. Alusten mukana kuljetettiin yli 4 000 sotilasta. Laivat pommittivat amerikkalaisten asemia kahden tunnin ajan, jonka jälkeen brittien jalkaväki rantautui ja hyökkäsi vihollislinjoille. Eversti William Douglasin johtamat joukot, joihin kuului 450 Connecticutin miliisiä, olivat ensimmäisinä vastaanottamassa hyökkäystä.^[2] Heidän asemanaan oleva matala taisteluhauta kuitenkin tarjosi riittämättömän suojan. Miliisirykmentti ei totellut määräyksiä, vaan panikoi ja pyrki pakoon suoran tulituksen alla. Muiden puolustuspisteiden sotilaat yhtyivät heihin ja jättivät asemansa.^[5].

Joidenkin kilometrien päässä Harlemissa ollut kenraali Washington kuuli laukausten äänet ja ratsasti paikalle toteamaan tilanteen. Hän oli ihmeissään nähdessään miten hänen alaisensa pudottivat muskettinsa, jättivät varusteensa ja vähensivät jopa vaatteitaan päästäkseen nopeammin pakoon. Kunnian miehenä Washington ei hyväksynyt tällaista käytöstä, vaan antoi nopean kurinpalautuksen lähimmille upseereille, ja vaati näitä kokoamaan joukkonsa vastahyökkäykseen. Kenraali Putnamia lukuun ottamatta juuri kukaan ei totellut komentoja, sillä pelko oli saanut sotilaista lujan otteen. Silminnäkijöiden mukaan yleensä hillittykäytöksinen Washington kadotti tyyneytensä, polki hattunsa maahan ja julisti: "Oi hyvä Jumala, onko minulla tällaiset sotajoukot!"^[7]

Ratsastaessaan sokean raivon vallassa brittijoukkoja kohti Washington sai mukaansa vain muutamia miehiään, ja turhautuminen tilanteen toivottumuuteen oli maksaa hänen henkensä. Muskettien epätarkkuus koitui Washingtonin pelastukseksi, sillä ammukset ujelsivat ohi. Kaksi amerikkalaista upseeria sieppasi Washingtonin hevosen suitset ja veti tämän pois muskettitulen alta.^[7]

Amerikkalaisten onneksi kenraali Howe päästi Washingtonin joukot pakenemaan ja lopetti takaa-ajon hämärän tullen. Noin viisikymmentä amerikkalaista sotilasta sai surmansa taistelun aikana, ja takaa-ajon yhteydessä antautui 367. Brittien menetykset olivat pienet.^[2]

Jälkeenpäin

Tappio oli Washingtonin armeijalle toinen, mutta se selviytyi päivää myöhemmin käytyyn Harlemin taisteluun Yhdysvaltain itsenäisyyden puolesta.^[2] Taistelu päättyi Washingtonin joukkojen vetäytymiseen 17. syyskuuta 1776. Vain muutamaa päivää myöhemmin New Yorkissa syttyi uhkaava tulipalo, jossa neljäsosa Manhattanin rakennuksista tuhoutui.^[8] Palopäivän iltana Manhattanilla pidätettiin lähes 200 amerikkalaista, joita kuulusteltiin tulipalon johdosta. Kenraali Howe uskoi, että kaupungissa majaili useita tuhopolttajia, jotka olivat sytyttäneet palon useasta eri kohdasta. Washington kuitenkaan ei koskaan myöntänyt antaneensa käskyä polttaa New Yorkia.^[9]

Lähteet

• Beirne, Logan: Blood of Tyrants: George Washington & the Forging of the Presidency. Encounter Book, 2013. ISBN 978-1594036408. (englanniksi)
• Ferling, John: Almost a Miracle. OUP USA, 2009. ISBN 978-0195382921. (englanniksi)
• Lanning, Michael Lee: The American Revolution 100: The People, Battles, and Events of the American War for Independence, Ranked by Their Significanc. Sourcebooks, Inc, 2009. ISBN 978-1402221156. (englanniksi)
• Savas, Theodore & Dameron, David: A Guide To The Battles Of The American Revolution. Savas Beatie, 2010. ISBN 978-1932714944. (englanniksi)
• Ward, Christopher: The War of the Revolution. Skyhorse Publishing, 2011. ISBN 978-1616080808. (englanniksi)

Viitteet

1. Ward 2011. s. 244.
2. Battle of Kip's Bay mountvernon.org. Arkistoitu 23.7.2015. Viitattu 23.7. 2015. (englanniksi)
3. Lanning 2009. s. 117.
4. Ward 2011. s. 243.
5. Savas 2010. s. 65.
6. World’s first submarine attack history.com. Viitattu 26.7. 2015. (englanniksi)
7. Beirne 2013. s. 125.
8. Did George Washington Want to Burn New York City? nytimes.com. Viitattu 26.7. 2015. (englanniksi)
9. Ferling 2009. s. 142.